maanantai 8. syyskuuta 2025

Uusi resepti viikossa 32/52: Välimeren fenkolivuoka

Välimeren fenkolivuoka

Harissa antaa tälle yhden astian ruoalle ihanan lämpimän vivahteen. Ruoka uuniin ja hetkeksi vaikka pihahommiin! Sopii täydellisesti syksyyn, vaikka reseptissä uusista perunoista puhutaankin.


1 fenkoli
1-2 kesäsipulia varsineen
200 g pieniä uusia perunoita
3 valkosipulinkynttä
1 prk (230 g) säilöttyjä kikherneitä
1 prk (à 400 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja
1 dl kivettömiä kalamataoliiveja
1 rkl harissatahnaa
1 reilu tl kuivattua timjamia
suolaa
mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä

Tee näin

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 

Leikkaa fenkoli ja sipulit lohkoiksi. Pese perunat ja leikkaa ne sopiviksi lohkoiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Huuhdo ja valuta kikherneet.

Sekoita kasvikset, säilötyt tomaatit, oliivit ja mausteet kulhossa. Kumoa ne leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille tai laakeaan vuokaan. Valuta päälle öljyä.

Kypsennä noin 45 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.





keskiviikko 27. elokuuta 2025

Uusi resepti viikossa 31/52: Curryhernispelti

 

Curryhernispelti

Gnoccheja ei tarvitse keittää ennen uuniin laittoa.


Tämä curryhernispelti on vegaaninen muunnos Hesarin currybroileripeltiohjeesta. Hernissuikaleet toimivat tässä broilerin korvikkeena mainiosti. 
Helppo ja hyvä arkiruoka!


1 pussi hernissuikaleita
2 kukkurallista teelusikallista currya
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 pussi perunagnoccheja
kasviksia oman maun mukaan (esim. varsiparsakaalia, tomaattia, kesäkurpitsaa, sellerinvartta)

2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria


Tee näin

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. 

Valmista hernikset pannulla pussin ohjeen mukaan. Mausta currylla, suolalla ja pippurilla. 

Huuhdo ja paloittele kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Laita gnocchit, hernikset ja kasvikset pellille.

Valuta päälle öljyä. Kypsennä 15-20 minuuttia, kunnes kasvikset ja gnocchit ovat kypsiä. 

Rouhi pinnalle pippuria ennen tarjoilua. 


Miltä maistui

Curry lämmittää mukavasti. Omaan makuun sitä olisi voinut laittaa vähän reilumminkin. Valkosipulikin olisi sopinut joukkoon hyvin. 

Pannulla paistetuista herniksistä en ole aiemmin saanut omasta mielestäni riittävän rapeita, mutta uunissa suikaleet rapsakoituivat juuri sopivasti. Kasviksia voi vaihdella oman mielen ja sesongin mukaan, kunhan ovat melko nopsasti kypsyviä, etteivät gnocchit ja hernis ehdi kuivahtaa liiaksi.   

Hyvä ja helppo yhden pellin arkiruoka (varsinkin jos kuivakaapissa on hernistä ja gnoccheja vakiovarusteena, kuten meillä). Varmasti jatkoon viileneville syysilloille!


tiistai 26. elokuuta 2025

Uusi resepti viikossa 30/52: Kirsikkasmoothie

 Kirsikkasmoothie



2 dl maustettua jugurttia, esim. rasvaton mansikka-vaniljajogurtti   
2 dl jääkylmää vettä
4–5 dl pakastettuja hapankirsikoita

Tee näin

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä kuohkeaksi juomaksi. Maistele ja lisää halutessasi sokeria tai hunajaa. Tarjoa jääkylmänä.

Jos käytät maustamatonta jugurttia, lisää smoothien joukkoon vaniljaa ja esim. hunajaa makeutukseksi. Jos käytät pakastekirsikoiden sijaan tuoreita marjoja, huuhtele ja poista kivet. 

Loistava hellepäivän aamiainen!


Alkuperäinen resepti löytyy Hesarista

Uusi resepti viikossa 29/52: Horsmankukkamehu

Mehun väri voimistuu juoman jäähtyessä.

 Horsmankukkamehu

0,5 l horsmankukkia
1 l vettä
0,5 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
0,5 tl sitruunahappoa
1 - 1,5 dl sokeria (tai maun mukaan)

Tee näin

Kerää pelkät kukinnot puhtaalta paikalta (vihreät osat voivat olla kitkeriä). Kirkkaista kukista saat kirkkaamman pinkkiä mehua. 

Huuhtele kukat.

Laita kukat, sitruunamehu, kuoriraaste ja sitruunahappo esim. kattilaan. 

Kuumenna vesi lähes kiehuvaksi ja kaada kukkien päälle. Peitä astia ja anna jäähtyä vähintään pari tuntia.

Siivilöi mehu kattilaan. Lisää sokeri ja kuumenna sen verran, että sokeri liukenee. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. 

Siivilöi mehu harsokankaan läpi ja pullota kuumennettuihin pulloihin. 

Käytä sellaisenaan tai vaikkapa vichyllä laimennettuna. 


Kukkiin jää helposti pieniä ötököitä, vaikka kukat liottaisi tai huuhtoisi kuinka hyvin. Siivilöinti pullotusvaiheessa varmistaa, että ötököitä ei tarvitse säilöä.
Sitruunahappo auttaa juoman säilymisessä, mutta jos aikomukseksi ei ole säilöä mehua pitkäksi aikaa, voit jättää sitruunahapon poiskin.


tiistai 22. heinäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 28/52: Munakoisoa valkosipulikastikkeessa (fish-fragrant eggplant)

 Munakoisoa valkosipulikastikkeessa 



300 g munakoisoa
merisuolaa
vettä
2 rkl maissitärkkelystä

4 valkosipulin kynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
2 kevätsipulia
2 rkl pixian doubanjiang -tahnaa
2 tl (tai maun mukaan) pikkelöityä chiliä

Kastike

1 rkl mustaa chinkiang-etikkaa 2 tl soijakastiketta 2 rkl sokeria 5 rkl vettä

1 rkl maissitärkkelystä

Tee näin

Leikkaa munakoisot n. 5 cm pitkiksi ja sentin paksuiksi viipaleiksi. Alkuperäisessä reseptissä neuvottiin leikkaamaan munakoisot kolmiomaisiksi paloiksi siten, että jokaiseen palaan tulee hieman kuorta pitämään sen kasassa. Tavallisilla munakoisoilla se osoittautui hankalaksi tehtäväksi.

Laita munakoisopalat kulhoon ja ripottele niiden päälle 0,5 dl suolaa. Lisää kulhoon vettä niin paljon, että munakoisot peittyvät. Sekoita varovasti ja jätä likoamaan noin tunniksi.

Sekoita kastikkeen nestemäiset ainekset ja sokeri, lisää sitten maissitärkkelys hyvin sekoittaen.

Kuori ja raasta valkosipulit ja inkivääri. Pilko kevätsipulit hienoksi, erottele valkoinen osa erilleen. Hienonna doubanjiang ja pikkelöidyt chilit leikkuulaudalla.

Siivilöi munakoisot, anna valua hetken ja kuivaa lopuksi esim. keittiöpyyhkeellä. Laita kuivat munakoisot kulhoon. Ripottele päälle 2 rkl maissitärkkelystä ja sekoita varovasti sormin.

Kuumenna reilusti öljyä pannulla (alkuperäisessä ohjeessa 1 cm pohjalle) ja lisää puolet munakoisoista kuumaan öljyyn. Paista reippaalla lämmöllä ruskeiksi ja rapeiksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Paista samoin loput munakoisopalat ja valuta.

Laita pannulle kevätsipulien valkoiset osat. Paista hetki ja lisää joukkoon valkosipuli ja inkivääri, ja sen jälkeen doubanjiang ja pikkelöity chili. Paista muutama minuutti, alenna lämpöä ja lisää munakoisot pannulle. Kaada pannulle kastike ja kuumenna keskilämmöllä, kunnes kastike sakenee.

Tarjoa keitetyn riisin ja pilkottujen kevätsipulinvarsien kanssa.


Miltä maistui? 

Maukas ja mehevä, ihan kuin kiinalaisessa ravintolassa! Tästä tykkäävät myös ne, jotka eivät fanita munakoisoa ihan täysillä. 

Sentti öljyä pannulla tuntui todella paljolta. Ensi kerralla kokeilen vähemmällä - saahan sitä lisättyä sitten tarvittaessa. Doubanjiangia ja pikkelöityä chiliä pitäisi paistaa, kunnes tuoksu muuttuu aromaattiseksi. Minusta tuoksu oli aromaattinen koko ajan. Muutaman minuutin paistaminen toimi hyvin, vaikka en osaakaan sanoa, oliko se liikaa vai liian vähän. Hyvää tuli. 


Alkuperäinen resepti:
https://www.herbivoriaa.com/blogi/kiinalainen-munakoiso-vegaaninen

Kissa tuli taloon - Missen ja Tikrun kuulumisia, viikko 4-5

 

Missen ja Tikrun kuulumiset

Viikot 4-5 uudessa kodissa


Elämä on asettunut pikku hiljaa varovaisesti uomiinsa. Tikru tulee välillä seuraksi keittiöön tai ruokailuun, ja on alkanut vastata jutteluun! Kaunis pieni ääni ❤️ 

Silittää Tikrua ei vielä neljännellä viikolla saanut, paitsi karkkien kanssa. Arvelin, että ehkä hän ei ole halikisu-tyyppiä - tai sitten ei vain vielä ole rohkaistunut silityksiin.  

Viikon 5 alussa tapahtui käänne: aamulla juttelin Tikrulle normaaliin tapaan meneväni keittämään kahvia, ja kysyin, josko hän lähtisi seuraksi. Ja mitä ihmettä! Hän seurasi minua keittiöön, naukui ja puski jalkoja - pyysi selvästi aamupalaa. Tämä toistui kolmena aamuna. Iso osoitus siitä, että  luottamus on syntymässä. Olin niin onnellinen, että kyyneleet tulivat silmiin.  

Misse viettää edelleen aika paljon aikaa sohvan alla ja väistää Tikrua, jos ovat samassa tilassa.

Yhtenä aamuna meitä kohtasi varsinainen sulkasato -  lattia täynnä kissankarvatuppoja!  Verijälkiä ei ollut näkyvissä, eikä mitään vammojakaan onneksi (sen mitä nyt tyttöjä pystytään tutkimaan). Mutta kamala pöllytys oli kyllä ollut. Tämän jälkeen Misse on ollut entistä vetäytyvämpi, ja se hieman huolettaa. Entä jos molemmat osoittautuvatkin "vain ainoaksi kissaksi" -tyypeiksi? Vaikuttaa siltä, että Tikru on ottamassa pomon roolin. 

Kissakoti Kattilasta selvitettiin vielä tarkemmin, miten tytöt ovat tulleet keskenään aiemmin toimeen: ilmeisesti ilman ongelmia. Kenties kaapin paikka täällä uudessa kodissa on vielä ratkaisematta. Kissakodille iso kiitos välittämisestä, ja siitä, miten huolehtivat entisten asukeidensa hyvinvoinnista myös uudessa kodissa. Yhteydenpito on mutkatonta ja toimii matalalla kynnyksellä.  

Ruoka ja herkut maistuvat hyvin, ja mitään kakkaepisodeja ei ole enää ollut. Kenties Missekin rohkaistuu jossain vaiheessa silitettäväksi. 


Avoimesta kylppärin ovesta on hyvä tarkkailla tapahtumia



sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 27/52: Cajun-lohi

 Cajun-lohi




lohifile
1 dl cajun-mausteseosta (valmis sekoitus tai tee itse alla olevan ohjeen mukaan)
oliiviöljyä

(koristeeksi limeviipaleita, ananasta, kevätsipulia)

Tee näin

Hiero kalan pintaan öljyä ja sen jälkeen reilusti cajun-maustetta. Paista uunissa 200-225 asteessa lähes kypsäksi, ja sen jälkeen halutessasi tummenna pinta grillivastuksen alla reippaassa lämmössä.

Laita loppuvaiheessa kalan kylkeen koristeeksi ananas- ja/tai limeviipaleet. Voit myös koristella kalan limellä ja kevätsipulilla vasta paistamisen jälkeen. 

Valuta paistamisen jälkeen hieman öljyä kalan pintaan.

Kalan kaverina tarjosin uusia perunoita, mojo-kastiketta ja vesimelonisalsaa. Herkkua!

Jos haluat valmistaa cajun-mausteseoksen itse, se onnistuu näin:

3 rkl savupaprikajauhetta 
2 rkl hienoa merisuolaa
2 rkl mustapippuria rouhittuna
1 rkl jauhettua viispippuria, rosepippuria tai valkopippuria
1 rkl cayennenpippuria
2 rkl kuivattua sipulirouhetta 
2 rkl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia

Lisäksi: 2 kukkurallista teelusikallista valkosipulimurskaa tai raastetta
(TAI 2 rkl kuivattua valkosipulijauhetta)


Voit myös käyttää ohjeeseen 2 rkl kuivattua valkosipulijauhetta tai -rouhetta. Silloin mausteseos on kokonaan kuiva-aineista koostuva, ja voit tehdä sitä maustepurkkiin itsellesi säilöön.

Itse käytin tuoretta valkosipulia, jolloin otin 1 dl kuivamausteseosta ja sekoitin siihen valkosipulimurskaa. Lorautin seokseen myös hieman öljyä, jolloin sain ainekset sekoittumaan paremmin keskenään ja seosta oli helppo hieroa kalan pintaan.


Inspiraation tälle ohjeelle antoi Jarkko Nikkasen ja Robert von Bellin Grilli tulessa -kirja.

Uusi resepti viikossa 26/52: Mirza Ghasemi (munakoisoa ja kananmunaa)

 

Mirza Ghasemi



4 munakoisoa
6 rkl oliiviöljyä
1 iso (salotti)sipuli hienonnettuna
8 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 tl suolaa (tai maun mukaan)
mustapippuria myllystä
1 tl kurkumaa
6 kypsää tomaattia kuutioituna
4 kananmunaa

Tarjoiluun: tuoretta basilikaa

Tee näin 

Huuhdo munakoisot ja pistele niihin reikiä haarukalla. 

Paahda munakoisoja grillissä kunnes ne ovat joka puolelta mustuneet ja keskusta pehminnyt. Aikaa tähän kuluu noin 20 minuuttia. Paahtamisen voi tehdä uunissakin, mutta puugrillissä paahdettuihin munakoisoihin tulee ruualle tyypillinen savun maku. 

Anna jäähtyä sen verran, että pystyt poistamaan kuoret. Pilko kuoritut munakoisot ja laita odottamaan.

Pilko sipuli, valkosipuli ja tomaatit.

Kuumenna öljy isolla pannulla ja kuullota sipulisilppu pehmeäksi. Lisää valkosipuli, suola, pippuri ja kurkuma ja paista pari minuuttia. Lisää pilkotut munakoisot ja tomaatit, sekoita ja peitä kannella. Hauduta miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. 

Tarkista haluttu kypsyys ja suola. 

Tee pannulle lusikalla kolot kananmunille ja riko kananmunat koloihin. Peitä kannella ja anna kypsyä viitisen minuuttia. Rakenteen tulisi olla pehmeä ja juokseva. Kananmunat voi myös sekoittaa kokonaan ruoan joukkoon.

Koristele tuoreella basilikalla ja tarjoile persialaisen leivän kera. 





Miltä maistui? Miten onnistui?  

Ei ollut ihan vartissa valmista, mutta kannatti. Tämä oli herkkua. 

Paahtamiseen käytetty aika on ohjeellinen; meillä 20 minuuttia ei riittänyt, joten tarkkaile pehmiämistä munakoisoja käännellessäsi. Kuoria en saanut myöskään kaikkia irti, mutta se ei makua tai rakennetta haitannut. 

Kananmunat jäivät liiankin juoksevaksi, joten jatkossa kypsennystä ajatellen pannu kannattaa laittaa siinä vaiheessa vähän kuumemmalle ja antaa olla hieman pidempään. Persialaisen flatbreadin tekeminen olisi myös vaatinut pidemmän ajan, joten mentiin tavallisella hapanjuurileivällä. Ensi kerralla myös oikeanlaista leipää kaveriksi! 


Kissa tuli taloon - Missen ja Tikrun kuulumisia, viikko 3

Missen ja Tikrun kuulumiset

Viikko 3 uudessa kodissa


Iso harppaus eteenpäin! Pakastekuivatut kananamit ovat osoittautuneet hyviksi motivaattoreiksi. Niitä uskaltaa tulla syömään kädestä muuallakin kuin sohvan takana. 

Eläinkaupan laadukas monoproteiiniruoka ei mitenkään vedä vertoja Latzin sopalle. Ruokakuppeja on ostettu lisää, ja vessojen määrä kolminkertaistettu. En muistanut, että useammasta kissasta tulee näin paljon kissanhiekkaa lattialle (ja karvaa sohvalle). Raapimispuuhun on ilmestynyt matosta irronnutta nukkaa, joten arvaus on, että sitäkin on kokeiltu. Kissanminttulelut ovat saaneet olla rauhassa alkuinnostuksen jälkeen.  

Imuri ei ole superpelottava asia. Se on hieman yllättänyt ihmispalvelijat. Imurin sammuttua Misse jopa on käynyt tutustumassa härveliin lähempää.

Karkeista on feromonisuihkeen lisäksi ollut paljon apua 

Maanantaina Misse herkutteli kädestä kananameja sohvalla, ja Tikru tuli viereen katsomaan, eikö hänellekin tarjoiltaisi. Se oli ensimmäinen kerta, kun sisaruksilla oli jonkinlaista vierekkäin oloa ja tekemistä. Karkit kelpasivat kädestä myös torstaina, ja Tikrua sai samalla varovasti silittää! Oi mikä onnen päivä! Illalla Tikru myös kävi tutustumassa työpöytänä toimivana klaffilipastoon. Sen päällä ei ollut kuin läppäri. Harmi, ei mitään kivaa pudotettavaa.

Perjantaina Tikru leikki innoissaan huiskulelulla ja Missellä oli hepuli: kissa syöksähteli yläkerran päästä päähän, heitteli leluhiirtä ilmaan, säntäsi sohvalle ja lopuksi senkin päälle katselemaan ikkunasta ulos. 

Sisarusrakkaudesta ei kyllä ole merkkiäkään - vieläkään Misse ja Tikru eivät nuku vierekkäin, pese toisiaan tai leiki yhdessä. Karkit ovat ainoa asia, jolla heidät saa hieman lähestymään toisiaan ystävällismielisesti. Lauantaina tytöt ottivat toisistaan mittaa karvat pölisten. 

Iso edistysaskel oli samalla sohvalla istuminen Missen kanssa. Misse lepäili tyynyn päällä sohvan toisessa päädyssä. Hitaasti liikkuen ja samalla pehmeästi jutellen istahdin kirja kädessä sohvan toiseen päätyyn. Misse noteerasi tilanteen, mutta ei sännännyt karkuun. Saturday chill? 

Sunnuntaina täyttyy kolmas viikko uudessa kodissa. Sen kunniaksi Tikru ilmestyi aamulla aivan kuin seuraa vailla sohvan alta, kun ihmisäiti tuli samaan huoneeseen. Leikkihetken jälkeen ei vielä kuitenkaan ollut silitysten aika; pienellä sähähdyksellä Tikru ilmoitti mielipiteensä moisesta toiminnasta. Misse puolestaan otti päiväunia sängyssä peiton alla 💕  






 

maanantai 30. kesäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 25/52: Varhaiskaali-kurkkusalaatti

 


Varhaiskaali-kurkkusalaatti

250 g edamameja (pakaste)
1 kurkku
0,5 tl suolaa
500 g varhaiskaalia 
3 rkl seesaminsiemeniä 
1 ruukku tuoretta korianteria 

Kastike

2 rkl rypsiöljyä
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl hunajaa tai kuusenkerkkäsiirappia vegaaniversioon 
1 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl limettimehua
1 rkl soijakastiketta
1 tl suolaa

  1. Tee näin

  2. Kiehauta edamamepavut pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin.

  3. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Juustohöylä tai mandoliini on oiva apuväline. Laita kurkkuviipaleet kulhoon, sekoita mukaan suola ja jätä tekeytymään 10 minuutiksi.

  4. Leikkaa varhaiskaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Laita kaalisuikaleet ja jäähtyneet edamamet sekoituskulhoon. 

  5. Paahda seesaminsiemeniä kuivalla, kuumalla pannulla pari minuuttia ja siirrä jäähtymään. 

  6. Sekoita kastikkeen ainekset.

  7. Valuta kurkut hyvin ja puristele ylimääräistä nestettä pois. Lisää kurkut kulhoon.

  8. Ripottele joukkoon paahdetut seesaminsiemenet ja hienonnettu korianteri.

  9. Sekoita kastike joukkoon juuri ennen tarjoilua. Asettele salaatti laakeaan tarjoiluastiaan. 


  10. Miltä maistui? Miten tuunasin?

  11. Kurkkuviipaleet jäivät valutuksesta ja puristelusta huolimatta makuuni liian vetisiksi. Ehkä viipaleet olivat liian ohuita? Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla leikata viipaleet veitsellä.

    Kastikkeessa käytin kuusenkerkkäsiirappia hunajan sijaan. Ja kyllä, t
    ämäkin salaatti päätyi vakiolistalle. Rapeaa ja raikasta, ja kastike oli erinomaisen hyvää, kuten alkuperäisessä Hesarin jutussakin todetaan. 

  12. Alkuperäinen resepti: https://www.hs.fi/ruoka/art-2000011260740.html

Kissa tuli taloon - Missen ja Tikrun kuulumisia, viikko 2

 


Missen ja Tikrun kuulumiset

Viikko 2 uudessa kodissa

Maanantai 23.6. 

Toinen viikko starttasi pahimmalla mahdollisella tavalla. Kesken etätyöpalaverin puhelimeen kilahti viesti, että Misseä ei löydy mistään. Etsintäpartio kävi epätoivoisesti läpi koko talon lattiasta kattoon. Ei hyllyillä, kaapin päällä eikä kaapeissa, sohvan takana, sohvan sisällä, pannuhuoneessa, kellarissa, keittiön sokkeleiden takana, peiton alla, ei siis missään. Ikkunoiden verkot olivat ehjät, joten ikkuna ei ollut pakoreitti. Väliovet eteiseen olivat pysyneet visusti kiinni, joten ulos livahtamisen riski oli epätodennäköinen. 

Kun olimme etsineet uudestaan koko talon läpikotaisin, tulin takaisin yläkertaan - ja Misse katseli hämmästyneesti sohvan alta piilopaikastaan meitä. Ilme tuntui sanovan, että täytyyhän kunnon kissalla olla oma salaisuus. Miksi ihmispolot ovat niin hermostuksissaan?  

Piilopaikka jäi selvittämättä, mutta onneksi kissa oli tallessa.

Tiistai 24.6.

Klo 5.30 herätys. Joku oksentaa matolle. Missehän se. 

Siivouskamppeita piti saada kylpyhuoneesta, jossa Misse tutkaili tilanteen jatkoja lavuaarin vierestä. Samaan aikaan ihminen ei vielä toilettiin ole tervetullut, joten Misselle tuli kiire muualle. "Muualle" paljastikin loistavan piilopaikan: uuden kylpyammeen liitäntöjä varten ammeen kyljessä on pyöreä aukko - josta sojotti häntä. Vaikka ammeen alle ei mistään muualta pääse ryömimään, tuosta aukosta kyllä hoikka kissa sujahtaa helposti. Mysteeri ratkaistu.

Tikru pysyttelee enimmäkseen edelleen sohvan alla piilossa. Käy kyllä syömässä ja hieman kurkkimassa ympäristöään myös meidän ollessa samassa huoneessa, mutta on vielä kovin varautunut.

Kissat tuntuvat myös olevan kiinnostuneita Nokian historiasta. Nokia Sagat (2 kpl) oli napattu hyllystä lattialle luettavaksi.

Keskiviikko 25.6.

Mielessä on käynyt, että millainenkohan historia heillä on mahtanut olla. Ihmiset ovat kovin pelottavia, kaikki. Kisut eivät myöskään etsi turvaa toisistaan, ovat kuin ilmaa toisiaan kohtaan. 

Itse odottaa jo kovasti edistysaskeleita: vaikka sitä, että voitaisiin istua samalla sohvalla, tai tulisi pieni nuuhkaisu. Mutta tätä ei voi kiiruhtaa, Missen ja Tikrun täytyy saada rakentaa luottamus meihin ja uuteen paikkaan omassa tahdissaan. 

Keskiviikko oli takapakkipäivä. Kakat kahteen otteeseen matolla ja vanhalla pitsipeitolla sohvan päällä. 

Päivän positiiviset: Tikru otti kädestä varovasti karkkia, kun sitä tarjosin piilopaikkaan sohvan taakse. Sitten kun kissat uskaltavat liikkua ihmistenkin lähellä, siirrytään tarjoamaan karkkia keskellä lattiaa. 

Torstai 26.6.

Jahas. Samalla sohvalla odottamassa tuoksuvat aamuterveiset puhtaan pitsipeiton päällä. Nyt on aika googlailla eri vaihtoehtoja: stressireaktio, merkkausreaktio, vessa ei miellytä, paniikkikakka... 

Mutta kuinkas sitten kävikään? Ilmaan muutama suihkaus feromonisuihketta, ja oli kuin eri kissoja talossa. Kakat ja pissat päätyivät pottaan, ja kisut tutkivat ympäristöään meistä välittämättä. Ikkunasta voi hyvinkin katsella ulos, vaikka ihminen istuu sohvalla. Ohi voi myös kävellä ilman paniikinomaista rynnäkköä. 

Tällä vajaan kahden viikon kokemuksella uskaltaisin sanoa, että feromonisuihke on hyvä tuote. Se osaltaan varmasti helpotti myös automatkaa kissakodista uuteen kotiin.

Viikonloppu 27.-29.6.

Tikru otti sohvalla kontaktia kissanminttubanaaniin - ja ihmiseen! Kädestä tarjotut kuivatut kananamit olivat myös niin hyviä, että piti ihan nousta kahdelle tassulle niitä ottamaan lisää.

Missellekin namit maistuvat jo kädestä. Ruoka menee toisinaan niin vauhdilla, että Misse oksentaa välillä heti syömisen jälkeen.

Pikku hiljaa totutellaan 💖

Tikru & banaani


keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 24/52: Oliiviöljy-sitruunakakku (vegaaninen versio)

 


Oliiviöljy-sitruunakakku  

Maistoin tätä kakkua juhannusretkellä ihanassa Ekkullassa, ja halusin välittömästi tehdä sitä itse. Muutamia reseptejä googlaamalla oma vegaaninen versio syntyi näistä aineksista.

2
 
dl
 
sokeria
2
 
dl
 
vehnäjauhoja
1
 
dl
 
mantelijauhetta
1
 
tl
 
leivinjauhetta
1 tl 
soodaa
0,5 tl
 
suolaa

1,5 
dl
 
mietoa oliiviöljyä 
1,5 
dl
 
maustamatonta soija- tai kauragurttia
0,5 dl
 
sitruunamehua
2
 
tl
 
hienoksi raastettua sitruunankuorta

Vuoan voiteluun oliiviöljyä ja jauhotukseen mantelijauhetta

Pinnalle sitruunainen tomusokerikuorrutus tai tomusokeria 
(koristeeksi syötäviä kukkia)

Tee näin

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 

Voitele ja jauhota vuoka. Jos käytät irtopohjavuokaa, vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele ja jauhota reunat. Leipävuoka toimii myös hyvin. 

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita toisessa kulhossa nestemäiset ainesosat ja sitruunankuori hyvin sekaisin. 

Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia. 

Kumoa tai irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.

Valmiin kakun voit koristella sitruunaisella tomusokerikuorrutuksella tai siivilöidä pinnalle koristeeksi tomusokeria. Jos käytät kuorrutetta, anna kakun jähmettyä rauhassa ennen tarjoilua.

Koristele halutessasi syötävillä kukilla. 

Miltä maistui, miten tuunasin? 

Alkuperäisissä resepteissä monissa oli kananmunaa, joissain sitruunakreemiä. Yksi resepti oli muuten sama kuin ylläoleva, mutta taikinaan tuli lisäksi yksi kananmuna, joka sekoitetaan nestemäisiin aineisiin. Jätin kananmunan pois, enkä korvannut sitä mitenkään - ja hyvä tuli.

Oliiviöljyn maku vaikuttaa tämän kakun makuun voimakkaasti, joten jos käyttämäsi öljy on kovin vahvaa, kokeile ensin laittaa osa vaikka rypsiöljyä. Itse testasin ensin yhdistelmällä 1 dl vahvaa neitsytoliiviöljyä + 0,5 dl rypsiöljyä. 

Meidän kapeaan kakkuun tehtiin päälle tomusokerikuorrute Ekkullan mallin mukaan. Mittaa 1,5 dl tomusokeria kulhoon ja lisää joukkoon sitruunamehua pikku hiljaa, jotta koostumus on sopivaa kakun kuorrutteeksi. Sitruunainen kuorrute on makeankirpeä piste iin päälle.

Tästä kakusta tuli uusi suosikki, ja sitä on juhannusviikonlopun jälkeen tehty jo toisenkin kerran. Tomusokeria ja mantelijauhetta pitää jatkossa olla aina varalla!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Kissa tuli taloon - Missen ja Tikrun kuulumisia, viikko 1

Missen ja Tikrun kuulumiset

Ensimmäinen viikko uudessa kodissa

Muutaman kissattoman vuoden jälkeen meille saapui sunnuntaina 15.6.2025 kaksi uutta perheenjäsentä, rescuekissaneidit Misse ja Tikru. Yhdeksänvuotiaat neitoset adoptoitiin Kissakoti Kattilasta Hämeenlinnasta.

Itse adoptioprosessi sujui joutuisasti. Kävimme ensin vierailulla Kattilassa tutustumassa paikkaan ja kissoihin, ja sen jälkeen täytimme vielä samana päivänä netissä esitietolomakkeen. Sen perusteella meihin otettiin nopeasti yhteyttä ja sovittiin tapaamisaika. 

Tapaamisajalla käytiin läpi kissakodin asukkaita, meidän tilannettamme ja toiveitamme. Samalla kartoitettiin, kuka tai ketkä meille voisivat mahdollisesti soveltua. 

Tapaamisen jälkeen Missen ja Tikrun noutopäiväksi sovittiin 15.6. ja tässä sitä nyt ollaan!

 



Sunnuntai 15.6.

En tiedä, jännittikö kissoja vai ihmisiä enemmän. Kummallekin kissalle oli varustettu oma koppa matkaa varten, vessa ja ruoka-astiat odottivat valmiina paikoillaan kotona. 

Misse pujahti koppaan sujuvasti omasta lepuuttelukopastaan, mutta Tikru ei ollut innokas lähtemään kissakodista. Lopulta tarvittiin avuksi haavi, ja niin myös Tikru oli saatu matkaan. 

Heti ensimmäisestä päivästä alkaen ruoka alkoi maistua ja potan paikka tuli tutuksi. Muuta kotiväkeä ujosteltiin lähinnä sohvan alla. 


  
Automatka sujui hyvin
Ruokalaatikko valmiina!









Maanantai 16.6.

Ensimmäinen kokonainen päivä uudessa kodissa! Tikru pysytteli edelleen piilossa sohvan alla, Misse kävi jo tutustumassa paikkoihin. Heti ensimmäisen yönä Misse oli käynyt auttamassa keittiöpuuhissa ja sekoitellut pellillisen mysliä ilmavammin kuivahtamaan osin keittiön työtasolle, hellalle ja lattialle. 

Uudet ihmiset ovat vielä kovin pelottavia. Jos joku liikkuu varomattomasti samassa tilassa, Misse syöksyy paniikinomaisesti sohvan alle turvaan. Kun ihminen istuu hiljaa sohvalla, Misse uskaltautuu ruokakupille tai ikkunalaudalle.

Leikkihuiska on vielä ihmisen liikuttamana kauhistus, mutta karvapallerolle ja höyhenille kelpaa yöaikaan itse antaa kyytiä, samoin pallolle, jonka sisällä on kulkunen (saa nähdä, kuinka kauan...).

Tiistai 17.6.

Sängyn päiväpeitto on kummallisesti kuprulla. Hetkinen! Sen allahan on KISSA! 

Tikru on edelleen sohvan takana piilossa, joten sängyn on vallannut Misse, joka vaikuttaa olevan rohkeampaa sorttia. Misse on myös innostunut katselemaan ikkunasta ulos ja kävi kokeilemassa, millaisia ääniä pianosta lähtee.


Keskiviikko 18.6.

Tikru uskaltautui vihdoin sohvan alta näkyville syömään ihmisten ollessa samassa tilassa. Häntä saa myös varovasti silittää, jos hän on omassa turvapaikassaan, ja saa itse nuuskia ensin hänen luokseen ojennetut sormet. 

Misseä ei olla vielä yritetty silittää, sillä kissakodissa tätä arkaa mutta tempperamenttista kaveria joutui käsittelemään hansikkain. Muutenkin odottelemme, että koti ja me kaksijalkaiset asukkaat tulemme tutuiksi, ja kissat itse haluaisivat tulla tekemään tuttavuutta.

Keskiviikon edistymiset: Misse kävi keittiön ovella tarkistamassa, voiko sinne tulla. Tai ehkä hän kävi katsomassa, olisiko mysliä jäljellä. Keittiössä oli kuitenkin se, joka siellä yleensäkin kokkailee, joten Misse katsoi viisaammaksi palata tiluksilleen yläkertaan, tällä kertaa sohvan päälle rennosti pötköttelemään. Tikru valtasi uuden paikan yläkerran portaikossa olevalta hyllyltä.

Myöhään keskiviikkoiltana siskokset ottivat hieman mittaa toisistaan murinan ja ryminällisen takaa-ajon merkeissä. Tikru pakeni tilannetta alakertaan. Olisiko tässä jo mitelty varovaisesti siitä, kenen reviiriä tämä uusi asuinpaikka nyt sitten oikein onkaan?










Torstai 19.6.

Minikokoiset mutta sitäkin äänekkäämmät käymään tulleet pikkuihmiset olivat pelottavia. Isommat aikuisvieraat sitä vastoin saivat rauhassa maata lattialla ja tiiraille sohvan alle, miltä uudet perheenjäsenet näyttävät. 

Ruoka maistuu, ja kissat liikkuvat jonkin verran ihmistenkin valveillaoloaikana. Tämä viikko on sujunut kotouttamisen suhteen varovasti ja odotusten mukaan. 

Perjantai 20.6.

Juhannusaattona ihmiset kävivät linturetkellä ja olivat useamman tunnin pois. Sillä välin Tikru valloitti kellarikerroksen. Pieni mielenosoitus odotti kotiinpalaajia matolla kissanvessan sijaan. Muuten kaikki ennallaan. 

Lauantai 21.6.

Iso edistysaskel! Misse uskalsi nuuhkaista kissanminttuhiirtä, vaikka se oli emännällä  kädessä. Hän uskaltautui myös ruokahuoneeseen samaan aikaan, vaikka olimme siellä syömässä. Tikru puolestaan on valloittanut portaikon hyllyn, eikä säntää karkuun, vaikka joku portaissa kulkisikin. 

Raapimispuun sijaan kynsihuolto hoidetaan kynnyksellä. Oma kissanpeti ei myöskään ole vielä kelvannut kummallekaan. 

Sunnuntai 22.6.

Aamupalatarjoilussa löytyi suuri suosikki: Applawsin tonnikalakastike! Kastike oli niin hyvää, että siihen dipattu sormi ei ollut ylivoimainen este, ja epäluulo saatiin selätettyä hetkeksi: Tikru nuoli kastikkeet sormesta yltä ja päältä, tosin omasta piilopaikastaan käsin. Mutta silti!  

Juhannuksen kruunasi family'lunch', jonka seurauksena kissoista ei juuri muuten näkynyt vilaustakaan. 

Ensimmäinen kotiuttamisviikko takana. Seuraavia odotellessa <3 

torstai 12. kesäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 23/52: Pannumunat florentine

 Pannumunat florentine

3 salottisipulia 
2 rkl voita
150 g tuoretta pinaattia ja/tai nokkosta
ripaus muskottipähkinää
suolaa
2 dl kaurakermaa tai kuohukermaa
4 kananmunaa
1 dl raastettua pecorinoa

Tarjoiluun rapeakuorista vaaleaa leipää


Tee näin

Kuori ja hienonna sipulit ja paista voissa pari minuuttia. Lisää tuore pinaatti tai ryöpätty nokkonen ja paista vielä minuutin verran.

Lisää muskotti, ripaus suolaa ja kerma. Kiehauta. Vähennä lämpöä, tee pinaattikermaseokseen kolot kananmunille ja riko kananmunat pannulle. Kypsennä keskilämmöllä noin viisi minuuttia, kunnes valkuainen on hyytynyt. 

Siirrä pannu pois liedeltä, ripottele kananmunien päälle suolaa ja ripottele juustoraaste pinnalle. Tarjoa hyvän leivän kera.


Miltä maistui?

Mainio aamiais- tai lounaspannu vahvakuorisen hapanjuurileivän kera! Hyödynsin pinaatin lisukkeena ryöpättyä nokkosta. Tästä pannuruoasta tuli vakio meidän ruokalistalle varsinkin näin kesäaikaan, kun nokkosta on tuoreena saatavilla ihan omasta pihasta. 

Alkuperäinen resepti löytyi Helsingin Sanomista


keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 22/52: Juliannekasvikset

 Juliannekasvikset

Tästä tulee jättimäinen satsi (10 annosta) ihanaa rouskuteltavaa. Kuvaa ei tullut otettua; kasvikset olisi pitänyt kasata pyramidin muotoon, ja pienemmällä annoskoolla se ei oikein onnistunut. Yhtä kaikki, hyvää oli!

5 isoa porkkanaa
3 lehtisellerin vartta
500 g varhaiskaalia ja/tai punakaalia
2 sydänsalaattia
(koristeeksi syötäviä kukkia)

Vinegrette

2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl kokojyväsinappia
1 tl hunajaa tai (kuusenkerkkä)siirappia
suolaa ja pippuria myllystä maun mukaan
1 dl oliiviöljyä

Tee näin

Pese, kuori ja leikkaa kasvikset pitkiksi ja ohuiksi tikuiksi tai suikaleiksi. (Yleiskone nopeuttaa hommaa huomattavasti).

Laita kaikki kasvikset tarjoilukulhoon ja kääntele kevyesti sekaisin. Kerrosta kasvikset pyramidin muotoon.

Sekoita kastikkeen ainekset paitsi öljy. Vispaa voimakkaasti samalla kun lisäät viimeiseksi öljyn kastikkeen joukkoon.

Valuta kastiketta kasvispyramidiin. Koristele syötävillä kukilla. 


Tämäkin resepti löytyy Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä.

Uusi resepti viikossa 21/52: Kevätrullakulhot


Kevätrullakulhot

200 g riisinuudelia
300 g valkokaalia
2 isoa porkkanaa
250 g edamameja (pakaste)

400 g kiinteää tofua
3 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
1 tl (kuusenkerkkä)siirappia tai hunajaa

Kastike
2 rkl limemehua
2 rkl miriniä 
2 rkl soijakastiketta
(1 tl misotahnaa)

Päälle
suolapähkinöitä
thaibasilikaa

Tee näin

Valmista ensin kastike. Purista limemehu ja sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa.

Rouhi halutessasi pinnalle tulevia pähkinöitä pienemmiksi. 

Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhdo ja jäähdytä kylmällä vedellä ja valuta huolellisesti.

Suikaloi porkkanat ja kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna edamamet ja anna hieman jäähtyä.

Paista kuivatut tofut noin sentin kuutioina tilkassa öljyä. Sekoita loppuun öljyyn soija ja siirappi tai hunaja ja kaada seos pannulle. Paista pari minuuttia tofua käännellen. 

Laita annoskulhon pohjalle nuudelia, sitten kasvikset ja edamamet. Lisää päällimmäiseksi tofu ja viimeistele pähkinöillä ja thaibasilikalla. Tarjoa kastikkeen kera. 

Miltä maistui, miten tuunasin?

Raikasta ja maistuvaa!

Meidän kaupassa ei ollut edamameja irtonaisena, joten asettelimme palot annoksen reunalle. Niiden syömisestä tuli hauska alkupalafiilis.  

Halusin ruoasta vegaanisen, joten käytin alkuperäisen hunajan sijaan kuusenkerkkäsiirappia. Kastikkeeseen lisäsin misotahnaa; olen hurahtanut soija + misotahna -yhdistelmään. Toimi tässäkin.

Alkuperäinen resepti on Glorian Ruoka ja Viini 04/2025 -lehdestä.