Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sitruuna. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. kesäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 24/52: Oliiviöljy-sitruunakakku (vegaaninen versio)

 


Oliiviöljy-sitruunakakku  

Maistoin tätä kakkua juhannusretkellä ihanassa Ekkullassa, ja halusin välittömästi tehdä sitä itse. Muutamia reseptejä googlaamalla oma vegaaninen versio syntyi näistä aineksista.

2
 
dl
 
sokeria
2
 
dl
 
vehnäjauhoja
1
 
dl
 
mantelijauhetta
1
 
tl
 
leivinjauhetta
1 tl 
soodaa
0,5 tl
 
suolaa

1,5 
dl
 
mietoa oliiviöljyä 
1,5 
dl
 
maustamatonta soija- tai kauragurttia
0,5 dl
 
sitruunamehua
2
 
tl
 
hienoksi raastettua sitruunankuorta

Vuoan voiteluun oliiviöljyä ja jauhotukseen mantelijauhetta

Pinnalle sitruunainen tomusokerikuorrutus tai tomusokeria 
(koristeeksi syötäviä kukkia)

Tee näin

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 

Voitele ja jauhota vuoka. Jos käytät irtopohjavuokaa, vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele ja jauhota reunat. Leipävuoka toimii myös hyvin. 

Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita toisessa kulhossa nestemäiset ainesosat ja sitruunankuori hyvin sekaisin. 

Kaada seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia. 

Kumoa tai irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.

Valmiin kakun voit koristella sitruunaisella tomusokerikuorrutuksella tai siivilöidä pinnalle koristeeksi tomusokeria. Jos käytät kuorrutetta, anna kakun jähmettyä rauhassa ennen tarjoilua.

Koristele halutessasi syötävillä kukilla. 

Miltä maistui, miten tuunasin? 

Alkuperäisissä resepteissä monissa oli kananmunaa, joissain sitruunakreemiä. Yksi resepti oli muuten sama kuin ylläoleva, mutta taikinaan tuli lisäksi yksi kananmuna, joka sekoitetaan nestemäisiin aineisiin. Jätin kananmunan pois, enkä korvannut sitä mitenkään - ja hyvä tuli.

Oliiviöljyn maku vaikuttaa tämän kakun makuun voimakkaasti, joten jos käyttämäsi öljy on kovin vahvaa, kokeile ensin laittaa osa vaikka rypsiöljyä. Itse testasin ensin yhdistelmällä 1 dl vahvaa neitsytoliiviöljyä + 0,5 dl rypsiöljyä. 

Meidän kapeaan kakkuun tehtiin päälle tomusokerikuorrute Ekkullan mallin mukaan. Mittaa 1,5 dl tomusokeria kulhoon ja lisää joukkoon sitruunamehua pikku hiljaa, jotta koostumus on sopivaa kakun kuorrutteeksi. Sitruunainen kuorrute on makeankirpeä piste iin päälle.

Tästä kakusta tuli uusi suosikki, ja sitä on juhannusviikonlopun jälkeen tehty jo toisenkin kerran. Tomusokeria ja mantelijauhetta pitää jatkossa olla aina varalla!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2025

Uusi resepti viikossa 20/52: Sitruunainen vuohenjuusto-parsapasta

 Sitruunainen vuohenjuusto-parsapasta

400 g (vegaanista) pastaa
1 luomusitruuna
500 g vihreää parsaa
1 rasia (vegaanista) vuohentuorejuustoa
pastan keitinvettä
suolaa, pippuria

Tee näin

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. 

Pese sitruuna ja raasta kuori. Purista mehua noin 1 rkl tai maun mukaan.

Napsauta parsojen puumainen tyvi pois, kuori keskikolmannes ja pilko muutaman sentin pituisiksi pätkiksi. Lisää parsat kiehumaan pastan joukkoon, kun keittoaikaa on jäljellä pari minuuttia. 

Ota keitinvettä talteen noin desi. Valuta pasta ja parsat lävikössä. Notkista tuorejuusto pastan keitinliemellä kattilassa ja kippaa pasta ja parsat juuston kaveriksi kattilaan. Lisää sitruunamehu, kuoriraaste, ja maun mukaan suolaa ja pippuria myllystä. Kääntele ainekset huolellisesti sekaisin. 

Vegaanisen version saat käyttämällä vegaanista pastaa ja esim. Mö Chavre -levitettä. 

Herkkua! 



Resepti: Glorian Ruoka ja Viini 04/2025

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Uusi resepti viikossa 10/52: Sitruunainen salviakana


Tavoitteena - ei lupauksena - tänä vuonna on kokeilla joka viikko uutta reseptiä. Siis sellaista, jota en ole aiemmin valmistanut. Aikataulusta saa lipsua matkojen vuoksi, mutta vuoden lopussa kasassa pitäisi kuitenkin olla 52 uutta kokkailuideaa. Reseptin lisäksi mukaan julkaisuun pääsee arvio jatkoon / ei jatkoon kulloisenkin syöjäporukan tuomiosta. 






Tähän ruokaan löytyi inspiraatio instasta, Iman ja Leena safkaa -tililtä. Helppoa ja herkullista! (Tätä tiliä kannattaa muutenkin seurata!)

Sitruunainen salviakana

2 kokonaista valkosipulia
6-10 perunaa
6 kpl kanan reisikoipia (tai paistileikkeitä tai vastaavaa)
1 ruukku tuoretta salviaa
2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 luomusitruunaa
4 rkl oliiviöljyä

(koristeluun muutama salvianlehti)

Tee näin

Leikkaa valkosipuleista hattu pois. Pilko pestyt perunat lohkoiksi (voit kuoria, jos haluat),
Laita perunat, kananpalat ja salvian lehdet uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Puolita pestyt sitruunat, purista vuokaan puolikkaan tai yhden sitruunan mehu ja laita loput puolikkaat vuokaan. Kaada päällimmäiseksi öljy. 

Paista 200 asteessa noin tunti ja vartti tai kunnes ainekset ovat kypsiä. (Tähän vaikuttaa perunalohkojen koko ja se, millaista kanaa käytät.)

Valele vuoan pohjalta nestettä perunoiden päälle ennen tarjoilua. Puristele kypsät valkosipulinkynnet ja sitruunat ruoan joukkoon. Koristele salvianlehdillä. 

Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Tarjoa raikkaan salaatin kera. 

Miten tuunasin? 

Tuunasin määriä kolmelle - perunoita vähän vähemmän, samoin paistileikkeitä yhden paketin verran. Sitruunaa ja salviaa ei voi minun mielestäni koskaan olla liikaa :) joten niitä reseptin mukaan. 

Menikö jatkoon? 

Ja kyllä, tämäkin resepti heittämällä jatkoon. Kevättalven kanaruoka meillä on usein ollut pollo alla siciliana, mutta veriappelsiiniajan ulkopuolella tämä on aivan loistava vaihtoehto. Plussaa siitä, että lisukkeena että on kotoista perunaa. 


Valmiina uuniin!