Sunnuntaina joogafestareilla

Sunnuntaiaamuni alkoi joogafestareilla Anandasta tutun Maria Totron hyväksyvällä ja läsnäolevalla joogaharjoituksella. Tietoisen hengityksen ja joogaliikkeiden kautta etsittiin keskittymistä ja läsnäoloa. Hengitimme sisään juuri tätä hetkeä. Periaate toimi. Oli helppo keskittyä juuri nyt, juuri tähän silmänräpäykselliseen. 

Kaikkiaan joogatiloja oli Messukeskuksessa käytössä kuusi. Aamun ensimmäiselle lempeälle tunnille olisi mahtunut lisääkin joogaajia. Mahtoikohan muissa olla täydempää heti aamusta? (Toisaalta kello 10.30 alkava tunti ei ole mielestäni niin kovin aikaisin edes sunnuntaina…)

Toinen tunti perään oli Sini Perttulan Seasonal Yin –joogaa. Ajatuksena vuodenaikajooga tuntui hyvältä. Jotain energisoivaa, toisaalta hellivää ja lempeää syksyyn.  Body Clock Yin Flow pyrkii tasapainottamaan kehon meridiaanijärjestelmän. Intia ja Kiina, jooga ja akupisteet samassa tunnissa. Hyvä kokemus!

Fengshui jäi messuhulinan varjoon

Tänä syksynä joogafestarit olivat mukana I Love Me –messuilla. Tunnit pidettiin messuhallissa, josta joogatiloiksi oli irtoseinillä erotettu sopivia koppeja. Tilaa asanaharjoitukselle oli hyvin, mutta pienen miinuksen järjestelyt saavat melusta. Äänentoistolaitteista huolimatta piti pinnistellä kuullakseen, mitä piti tehdä. Messujärjestelyissä muuten ei valittamista, vaikkakin perinteisempi Kaapelin rosoinen tila ja vain joogaan keskittyvä sisältö sopii tyyliltään ja tunnelmaltaan minun joogagenreeni paremmin.

Kokeile välillä jotain uutta

Välillä tekee hyvää kokeilla jotain ihan muunlaista kuin omaa lajiani, iyengaria. Kiitän joogafestivaaleja tästä mahdollisuudesta, samalla kun kiitän opettajia, itseäni ja kanssajoogaajia hyvästä harjoituksesta, lahjasta itselle. Läsnäoloharjoituksen vien mukanani arkeen Marian veikeän soturiheijastimen kanssa.

Kuva: http://www.whatsapp360.com/mahatma-gandhi-quotes-images-for-whatsapp-dp/

Paletti, punaviini ja patonki

Olen aina tykännyt piirtää ja maalata. Nuorena kaveriporukassa vitsailin olevani Pariisissa maalaamassa, kun aikuiseksi vartun. Paletti, punaviini ja patonki olisivat mielestäni sopineet minulle hyvin.

Kouluvuosien jälkeen tämä lempiaihe jäi, kunnes lasten kanssa sai hetkeksi palata maalaamiseen vesivärien myötä. Jälkikasvun varttuessa taiteileminen siirtyi isommille pinnoille. Remonttimaalaus, ikkunoiden kunnostus, ulkomaalaus. Vanhassa talossa on aina jotain maalattavaa.

Nuoruuden innostus uinui monta vuonna, kunnes pari vuotta sitten työpaikan kautta järjestyi mahdollisuus taidekerhoon. 

Maalaaminen oli toden totta paljon vaikeampaa kuin muistin. Aiheen keksiminen oli vaikeaa. Värit ja muodot eivät tulleet ulos sellaisina kuin olisi halunnut. 2,5 tunnin kerhoilun aikana hidas hämäläinen ei yleensä päässyt alkua pidemmälle. Aivotkin olivat työpäivän jälkeen kaikkea muuta kuin luomistilassa. Vain joskus harvoin maalatessa pääsi siihen nuoren tytön flow-tilaan, jossa sivellin lipuu kankaalla kuin itsestään ja jälki on juuri sitä, mitä mielessään näki työhön ryhtyessä.

Taidekerhon aloittaminen sattui samaan aikaan surutyön kanssa. Leikkisästi kutsuinkin ensimmäistä tauluani terapiatyöksi. Se oli omistettu isälleni.

Jälkikäteen ajateltuna maalaaminen oli kivaa, luomisen vaikeudesta huolimatta.

Enää en ole taidekerhossa. Työpaikkakin on vaihtunut välissä. Katse käväisee kotona nurkassa orpona nököttävässä maalaustelineessä aika ajoin.

Olenko sittemmin maalannut paljonkin oma-aloitteisesti? No en. Paitsi vähän ulkoseinää, jota kesällä korjattiin.

 

Taidekerhon tuotoksia 2014. Ikuisuuden solmu.