Muutama viikko sitten tein suuren päätöksen. Tästä ei enää nuorruta. Selkä ja polvet eivät ole enää pitkään aikaan toimineet kuin kakskymppisellä. Jos joskus vielä haluan toteuttaa pyhiinvaelluksen Santiago de Compostelaan tai liekutella lapsenlapsia ketteränä mummina, jotain on tehtävä. Timmi ja hyväkuntoinen elämän jälkipuolisko silmissä siintäen turvauduin personal trainerin apuun.
Alkuhaastattelujen, tavoitteiden, mittausten ja ruokavalio-ohjeiden jälkeen tänään koitti ensimmäinen treeni. Minä, huippumahtava ohjaaja ja kahvakuula.
Kapistus ei ihan vieras ollut ennestään. Isännän lahja-DVD:n tahdissa kotona ja jumppatunneilla oli moista kokeiltu, mutta treinerin kanssa juttu oli ihan eri. Vietin tunnin todella poissa mukavuusalueelta, hiki lentäen ja itsestä vähän enemmän irti ottaen. Vain viidellä liikkeellä sykkeet katossa ja lihakset hapoilla. Mielenkiinnolla odotan huomista. Pekkaniska voisi olla sopiva apuri kampeamaan rouva sängystä.
Kivaa oli silti. I can do it. Taidan mennä seuraavaankin tapaamiseen.
