maanantai 22. huhtikuuta 2024

Uusi resepti viikossa 15/52: Paistettua kalaa miedon curry-korianterikastikkeen kera

Tavoitteena - ei lupauksena - tänä vuonna on kokeilla joka viikko uutta reseptiä. Siis sellaista, jota en ole aiemmin valmistanut. Aikataulusta saa lipsua matkojen vuoksi, mutta vuoden lopussa kasassa pitäisi kuitenkin olla 52 uutta kokkailuideaa. Reseptin lisäksi mukaan julkaisuun pääsee arvio jatkoon / ei jatkoon kulloisenkin syöjäporukan tuomiosta.  

Tämä resepti löytyi kotikirjahyllyn Suuresta aasialaisesta keittokirjasta.

Paistettua kalaa miedon curry-korianterikastikkeen kera

2 rkl öljyä tai gheetä
4 kiinteää, valkolihaista kalafilettä (1/syöjä)
1 hienonnettu sipuli
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua jeeraa
1/2 tl jauhettua kurkumaa
1/2 tl chilihiutaleita
1 rkl tomaattipyrettä
1,5 dl vettä 

tuoreita, pilkottuja korianterinlehtiä 

Lisukkeeksi

keitettyä riisiä
intialaista leipää (esim. chapati)

Tee näin

Sulata ghee tai kuumenna öljy isossa kattilassa. Paista kalaa keskilämmöllä minuutin verran per puoli. Nosta kala odottamaan lautaselle.

Laita kattilaan sipuli ja valkosipuli ja anna kuullottua pehmeäksi. Lisää korianteri, jeera, kurkuma ja chili ja pikapaista 30 sekuntia.

Lisää tomaattipyre ja vesi. Anna poreilla pari minuuttia. Lisää kala takaisin kattilaan ja kypsennä vielä pari minuuttia.

Koristele korianterilla ja tarjoa riisin ja leivän kera. 

Miten tuunasin? Miltä maistui?

Yhdistin valkosipulin ja chilin ja käytin ruoassa Pirkan rapeaa valkosipulia chili-seesamiöljyssä parin teelusikallisen verran. Lisäsin myös hyppysellisen chilihiutaleita tuomaan hieman lisää potkua. Kalana käytin kuhaa, joka hajosi pienempiin osiin kastikkeessa, mutta se ei makua haitannut.

Lisukkeeksi paistoin chapata-leipiä. 

Hyvää oli, ja kaikki meni. Voisi tehdä toistekin, vaikka ei tämä kalaruokien ykköseksi heilahtanutkaan. 






maanantai 15. huhtikuuta 2024

Luontobbongaajan päiväkirja: Utön saldo oli kaksi elistä ja 16 vuodaria

Nokkavarpunen Utön koulun pihapuussa

Utö oli kahlaajien osalta hiljainen, mutta muuten saari tarjosi harrastelijoille mainioita hetkiä. Punajalkaviklo antaa meidän odotuttaa itseään sitten mantereella. 

Pitkän viikonlopun saldona oli kaksi elistä ja 16 vuodaria. Omat elämyksensä toivat upeat maisemat, merituuli, kokonaan ulkona vietetyt päivät ruokailua, saunaa ja nukkumista lukuunottamatta sekä ylöspäin pompanneet askelsaldot ja kivillä tasapainoilusta kipeytyneet akillesjänteet.

Kiitos!

Niittykirvisen tunnistukseen saatiin apuja kanssabbongaajilta sekä varmistus Facebookista. Laivan kannella monenkin vesilinnun kohdalla havainto varmistui kaukoputkella tarkkailijoilta. Erityiskiitos kolmelle herrasmiehelle Utössä, joiden kaukoputkesta saimme ihailla haahkaparvesta löytynyttä allihaahkaa. Kiikareillä sitä ei mitenkään olisi erottanut joukosta. Lämmin kiitos!

Tässä tilastot kahdelta viimeiseltä päivältä:

Lajeja (linnut) yhteensä: 39 (13.4.2024)

 1. haahka
 2. harmaasorsa
 3. isokoskelo
 4. kiuru
 5. kivitasku
 6. kottarainen
 7. kyhmyjoutsen
 8. käpytikka
 9. lapasorsa
 10. luotokirvinen
 11. meriharakka
 12. merimetso
 13. mustakurkku-uikku
 14. mustarastas
 15. naurulokki
 16. niittykirvinen
 17. nokkavarpunen
 18. pajusirkku
 19. peippo
 20. punakylkirastas
 21. punarinta
 22. punatulkku
 23. rautiainen
 24. ristisorsa
 25. räkättirastas
 26. selkälokki
 27. sinisorsa
 28. sinitiainen
 29. talitiainen
 30. tavi
 31. telkkä
 32. tukkakoskelo
 33. tukkasotka
 34. tuulihaukka
 35. tylli
 36. varis
 37. viherpeippo
 38. vihervarpunen
 39. västäräkki

Lajeja (linnut) yhteensä: 49 (14.4.2024) 

 1. allihaahka
 2. haahka
 3. harakka
 4. harmaalokki
 5. hippiäinen
 6. isokoskelo
 7. järripeippo
 8. kalalokki
 9. kalatiira
 10. kanadanhanhi
 11. kiuru
 12. kottarainen
 13. kurki
 14. kyhmyjoutsen
 15. käpytikka
 16. laulurastas
 17. luotokirvinen
 18. merihanhi
 19. meriharakka
 20. merikotka
 21. merimetso
 22. metsähanhi
 23. mustakurkku-uikku
 24. mustalintu
 25. mustarastas
 26. naakka
 27. naurulokki
 28. pajusirkku
 29. peippo
 30. pilkkasiipi
 31. punakylkirastas
 32. punarinta
 33. punatulkku
 34. rautiainen
 35. räkättirastas
 36. sepelkyyhky
 37. sinisorsa
 38. sinitiainen
 39. talitiainen
 40. tukkasotka
 41. tundrahanhi
 42. tylli
 43. töyhtöhyyppä
 44. urpiainen
 45. valkoposkihanhi
 46. varis
 47. viherpeippo
 48. vihervarpunen
 49. västäräkki

Vuodarit ja elikset Utöstä

Tässä vielä Utön reissun vuodarit ja elikset. Jatkossa mantereella meillä on odotettavissa hieman laantuvia päivittäisiä lintulajihavaintomääriä, sillä normaaliarjessa ei ihan Utön kaltaisiin päiväbongaustunteihin päästä. 


 


sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Uusi resepti viikossa 14/52: Napakat porkkanat ja fetatahna

Tavoitteena - ei lupauksena - tänä vuonna on kokeilla joka viikko uutta reseptiä. Siis sellaista, jota en ole aiemmin valmistanut. Aikataulusta saa lipsua matkojen vuoksi, mutta vuoden lopussa kasassa pitäisi kuitenkin olla 52 uutta kokkailuideaa. Reseptin lisäksi mukaan julkaisuun pääsee arvio jatkoon / ei jatkoon kulloisenkin syöjäporukan tuomiosta.  

Napakat porkkanat ja fetatahna

2 dl kreikkalaista jugurttia
100 g fetaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl tahinia
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
n. 1/4 tl tai maun mukaan mustapippuria myllystä

Päälle

200 g (pieniä) porkkanoita
1 granaattiomena
1 dl mintunlehtiä
1 dl pistaasipähkinöitä
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

Tee näin

Raasta feta ja sitruunankuori. Notkista jugurtti ja yhdistä kaikki tahnan aineet.

Keitä porkkanat vähässä vedessä napakan kypsiksi. Isot porkkanat voi lohkoa pitkittäin useampaan kapeaan osaan. 

Lohko granaattiomena ja irrota siemenet. 

Kokoa annos: lusikoi fetatahna tarjoiluastian pohjalle ja lisää jäähtyneet porkkanat, granaattiomenan siemenet, pistaasipähkinät, minttu  ja oliiviöljy. Rouhi koristeeksi mustapippuria.  

Miltä maistui? Jatkoon vai ei?

Fetatahna oli maukas, ja kun porkkanat katosivat parempiin suihin, ylijäämätahna toimi hyvin ruissipsien dippinä. 

Resepti on peräisin lehtileikkeestä, jonka alkuperää ei valitettavasti ollut tallessa. Lehtileikkeen otsikkona oli "paahdetut porkkanat", mutta koska itse reseptissä porkkanat keitettiin paahtamisen sijaan, vaihdoin nimeksi napakat porkkanat. Uunissa paahdetut porkkanat tai palsternakat toimisivat varmasti itse asiassa paremmin. Fetatahna toimisi varmaankin myös leivän kanssa. Jatkoon menee.




 

perjantai 12. huhtikuuta 2024

Luontobbongaajan päiväkirja: Linturetki ihanalle Utön saarelle huhtikuussa 2024 - tilastot 11.-12.4.


Perinteinen, jokavuotinen Utön linturetki aikatauluttui tänä vuonna huhtikuulle. Bbongia oli päästy ulkoiluttamaan ahkerasti jo kotinurkilla, joten tavallista myöhäisempi etelänbbongailuloma-ajankohta ei välttämättä tuottaisi samalla tavalla vuodareita kuin aiemmat maaliskuiset Utö-retket. Vaan vähänpä tiesimme. 

Saavuimme Utöhön torstai-iltana 11.4. Yhteensä lajihavaintoja kertyi tulopäivältä 31, joista kolme vuodaria ja yksi elis. Toisen bbongailupäivän saldo oli 36 lajia ja 7 vuodaria. Huikean bbongauspäivän #2 kruunasi rantasauna ja pulahdus (maltillisesti kommentoituna) raikkaaseen meriveteen, sekä Utö Havshotellin paistettu siika päivällisellä. Elämyksinä erityisen sykähdyttävät haahkat, hippiäiset ja koulun pihalta tarjoiltu kattaus, jossa samaan aikaan paikalle osuivat viherpeippo, vihervarpunen, tikli, järripeippo, peippo, talitiainen, sinitiainen, urpiainen, rautiainen ja punarinta. 

 My happy place. 💙

Meidän kokemuksemme mukaan lintu(b)bongareiden yksi yhteinen piirre näyttää olevan ystävällisyys, ja se, että havainnot jaetaan auliisti muillekin. Kiitos siis kanssa(b)bongaajille hyvistä vinkeistä! 

Tilastoina havainnot näyttävät tältä (tähdellä merkityt vuodareita, keltainen tähti elis):

 

Havaintoja tuli niin paljon, että kuvakaappaus Bbongin lajiluettelosta ei mahdu näyttämään kaikkia päiväkohtaisia havaintoja ilman scrollailua. Tässä tilastot vielä tekstimuodossa: 

Lajeja (linnut) yhteensä: 31 (11.4.2024)

 1. alli
 2. haahka
 3. harakka
 4. harmaalokki
 5. isokoskelo
 6. kalalokki
 7. kiuru
 8. korppi
 9. kurki
 10. kyhmyjoutsen
 11. laulujoutsen
 12. meriharakka
 13. merikotka
 14. merimetso
 15. mustalintu
 16. mustarastas
 17. naakka
 18. naurulokki
 19. pikkuvarpunen
 20. pilkkasiipi
 21. punarinta
 22. räkättirastas
 23. sepelkyyhky
 24. sinisorsa
 25. talitiainen
 26. telkkä
 27. töyhtöhyyppä
 28. urpiainen
 29. varis
 30. viherpeippo
 31. västäräkki

Lajeja (linnut) yhteensä: 36 (12.4.2024)

1. haahka
 2. harmaalokki
 3. harmaasorsa
 4. hippiäinen
 5. järripeippo
 6. kalalokki
 7. kiuru
 8. kottarainen
 9. kyhmyjoutsen
 10. käpytikka
 11. lapasorsa
 12. luotokirvinen
 13. meriharakka
 14. merimetso
 15. mustakurkku-uikku
 16. mustarastas
 17. naurulokki
 18. peippo
 19. punakylkirastas
 20. punarinta
 21. rautiainen
 22. ristisorsa
 23. räkättirastas
 24. selkälokki
 25. sinisorsa
 26. sinitiainen
 27. talitiainen
 28. tikli
 29. tukkakoskelo
 30. tukkasotka
 31. tylli
 32. urpiainen
 33. varis
 34. viherpeippo
 35. vihervarpunen
 36. västäräkki

Onneksi Utö-päiviä on tällä erää edessä vielä pari. Montakohan vuodaria saadaan huomenna? 

PS. Jos sinulta puuttuu vielä hyvä kännykkäsovellus, johon kirjata omat lintu- tai muut luontohavainnot, käyhän lataamassa kotimainen ja ilmainen Bbong Google Play -sovelluskaupastasi tai AppStoresta. Lisätietoja löydät myös Mosahybridin webbisivuilta. 
👉https://www.mosahybrid.com/software-development/bbong/


Montako?


tiistai 26. maaliskuuta 2024

Uusi resepti viikossa 13/52: Green goddess -pasta

Tavoitteena - ei lupauksena - tänä vuonna on kokeilla joka viikko uutta reseptiä. Siis sellaista, jota en ole aiemmin valmistanut. Aikataulusta saa lipsua matkojen vuoksi, mutta vuoden lopussa kasassa pitäisi kuitenkin olla 52 uutta kokkailuideaa. Reseptin lisäksi mukaan julkaisuun pääsee arvio jatkoon / ei jatkoon kulloisenkin syöjäporukan tuomiosta.  

Hurmaavan keväinen vihreä pastaruoka valmistuu nopeasti. Vieläkin vikkelämmin ruoan saa pöytään, jos käyttää tuorepastaa. Reseptiä muokkasinkin vain pastan osalta, mutta muuten mentiin kerrankin Hesarin ohjeen mukaan. Nonnan hienoiseksi yllätykseksi green goddess maistui myös pikkuväelle hyvin.

Alkuperäisen reseptin löydät täältä.

Green goddess -pasta

400 g vihreitä kasviksia (esim. meillä käytettiin nippu parsaa ja vajaa pussillinen 
sokeriherneenpalkoja pakasteesta) 
350 g spagettia tai muuta pastaa 
sitruunan kuori raastettuna

Kastike
1 valkosipulinkynsi
1 pussi (65 g) babypinaattia
1 ruukku basilikaa
n. 3/4 dl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 dl raastettua parmesaania
1 dl rouhittuja cashew- tai muita pähkinöitä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

parmesan- tai pecorinojuustoa tarjoiluun
koristeeksi basilikaa

Tee näin

Valmistele kasvikset ja leikkaa ne tarvittaessa suupaloiksi. 

Tarkista kasvisten kypsymisajat: jos käytät irtoherneitä, riittää keittoajaksi minuutti. Parsalle voit varata noin 3 minuuttia ja pakasteherneenpalkojen kypsennysaika on noin 4 minuuttia.  

Yhdellä keittoastialle pääset, jos kypsennät pastan ja kasvikset samassa kattilassa. Voit myös kypsentää kasvikset erikseen. 

Jos käytät tuorepastaa, laita siis herneenpalot kattilaan ensin ja parsa mukaan heti, kun tuorepasta alkaa kiehua. 

Jos käytät kuivapastaa, keitä se pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Kun keittoaikaa on jäljellä 3 minuuttia, lisää parsat. Jos käytät herneitä, lisää ne yhden minuutin kohdalla. 

Valuta pastan keitinvesi pois.

Tee kastike pastan kypsyessä. Laita kuorittu valkosipulinkynsi, huuhdeltu pinaatti, basilikanlehdet, öljy, sitruunamehu, juustoraaste, pähkinät ja mausteet tehosekoittimeen ja aja pestomaiseksi kastikkeeksi. 

Yhdistä pasta, (kasvikset) ja kastike. Raasta päälle juustoa ja ripottele sitruunan kuoriraastetta. Koristele basilikalla ja tarjoa heti.

Miten onnistui?

Green goddess -pasta pääsee nopeiden arkiruokien vakiolistalle parsa-aikaan. Tuorepastan käyttö ja kasvisten kypsentäminen samassa kattilassa teki tästä jotenkin erityisen kätevää. Helppoa ja herkullista. 










perjantai 22. maaliskuuta 2024

Uusi resepti viikossa 12/52: Vegaaninen juurespelti "fetajuustolla"

Tavoitteena - ei lupauksena - tänä vuonna on kokeilla joka viikko uutta reseptiä. Siis sellaista, jota en ole aiemmin valmistanut. Aikataulusta saa lipsua matkojen vuoksi, mutta vuoden lopussa kasassa pitäisi kuitenkin olla 52 uutta kokkailuideaa. Reseptin lisäksi mukaan julkaisuun pääsee arvio jatkoon / ei jatkoon kulloisenkin syöjäporukan tuomiosta.  

Tämän viikon resepti muuntui kotikokeilussa niin paljon, että ei ehkä voi samaksi reseptiksi sanoa. Inspiraation lähteenä toimi Liemessä-sivuston halloumipelti.  Halloumin sijaan testasin vegaanista Mö Kreikkalainen fetatyyppistä vuustoa, ja käytin niitä kasviksia, joita sattui kotona olemaan.

Jos käytät kesäkurpitsaa ja muita nopeammin kypsyviä kasviksia, paahda pidemmän kypsymisajan vaativia juureksia ensin parikymmentä minuuttia ja lisää nopeammin kypsyvät kasvikset vasta sen jälkeen, jotta ne pysyvät mukavasti rapsakoina. Lisää juusto pehmenemään joukkoon vasta 10 minuuttia ennen valmistumista.  

Vegaaninen juurespelti "fetajuustolla"

- kasviksia, joita kotona sattuu olemaan - 

perunoita
porkkanoita
palsternakkaa
valkoretikkaa
varsiparsakaalia
sipulia
paprikaa
valkosipulia
sellerinvartta

pari lusikallista oliiviöljyä
pari lusikallista kuusenkerkkäsiirappia
suolaa (lipstikkasuola toimii hyvin)
mustapippuria
jeeraa
ras-el-hanout -mausteseosta

paketti Mö Kreikkalainen fetatyyppistä vuustoa

Tee näin

Kuori ja pilko kasvikset kulhoon. Lisää joukkoon öljy, siirappi ja mausteet ja sekoita. Levitä kasvikset pellille leivinpaperin päälle.

Kypsennä 200 - 220 asteessa 30-45 minuuttia kasviksista riippuen. Paloittele tai lohko juusto kasvisten päälle ja anna sen pehmetä noin kymmenkunta minuuttia. 

Tarjoa hummuksen, salaatin tai hyvän leivän kera. Herkullista ihan sinälläänkin! 

Miten onnistui?

Käytännössä ruoka oli uunijuureksia Mö Kreikkalaisella ryyditettynä. Alkuperäisen reseptin halloumi olisi varmasti toiminut paremmin, sillä Kreikkalainen suli hieman valkokastikemaiseksi seokseksi kasvisten päälle. Kenties lyhyempi aika  uunissa olisi riittänyt. Maku oli kuitenkin todella hyvä, ja seuraavalla kerralla Mö pääseekin kokeiluun 'fetasalaattiin' kylmänä. 







keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Uusi resepti viikossa 11/52: Brasilialainen kalapata


Tavoitteena - ei lupauksena - tänä vuonna on kokeilla joka viikko uutta reseptiä. Siis sellaista, jota en ole aiemmin valmistanut. Aikataulusta saa lipsua matkojen vuoksi, mutta vuoden lopussa kasassa pitäisi kuitenkin olla 52 uutta kokkailuideaa. Reseptin lisäksi mukaan julkaisuun pääsee arvio jatkoon / ei jatkoon kulloisenkin syöjäporukan tuomiosta.  

Tämän herkullisen kalaruoan resepti löytyi Etiketti-lehdestä 1/2024. 

Brasilialainen kalapata

400 g jättikatkarapuja
400 g kuhafilettä
1 tl suolaa
2 limeä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 (mietoa) chiliä
500 g tomaatteja
2 punaista paprikaa
1 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
1 tl jeeraa (kokonaisia)
2 rkl tomaattipyrettä
400 ml kookosmaitoa
1/2 tl suolaa
1 ruukku korianteria

Tee näin

Sulata jättikatkaravut. Leikkaa kuha reiluiksi paljoiksi. Laita kuhanpalat ja ravut kulhoon, mausta suolalla. Raasta päälle limen kuorta ja purista mehut. Sekoita ja laita jääkaappiin maustumaan.

Kuori ja hienonna sipulit. Halkaise ja pilko chilit (poista halutessasi siemenet). Lohko tomaatit ja pilko paprikat reiluiksi paloiksi. Jos käytät kirsikkatomaatteja, kuten minä, voit käyttää ne kokonaisena. 

Kuumenna öljy korkealaitaisessa kasarissa. Kuullota sipuleita ja chiliä hetki. Lisää pannulle jeera ja tomaattipyre, paprikat ja tomaatit. Kuullota kasviksia viitisen minuuttia.

Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kalanpalat ja ravut liemineen. Anna poreilla kannen alla viitisen minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Viimeistele kalapata korianterilla. Tarjoa keitetyn riisin ja hyvän maalaisleivän kanssa. 

Miltä maistui?

Herkullista! Liemi oli niin hyvää, että lautasta piti pyyhkiä leivänpalalla. Tätä ruokaa santsattiin moneen kertaan. Riisiä ja leipää kannattaakin kalapadan kaverina olla reilusti tarjolla. 

Meillä pakkasessa olleet chilipalot eivät ollut ihan kaikkein miedointa, joten liemessä oli mukava potku jeeran lisäksi. Jeera jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän sen mausta kovasti. 

Limemehussa raakakypsyneet kuhanpalat näyttivät sen verran maukkailta jo ennen kypsennystä, että ehkä pitänee ottaa kokeiluun kuhacevichekin.