Loma Emiraateissa yllätti

Ystäväpariskuntamme on asunut Emiraateissa jo useamman vuoden, ja olemme säännöllisesti saaneet kutsun kylään. Tammikuussa 2020 oli vihdoin sopiva väli kyläilyyn ja pienelle irtiotolle.

Mielikuvissani Yhdistyneet arabiemiirikunnat oli kutakuinkin sama kuin Dubai – muita emiirikuntia en edes osannut nimetä (niitä on seitsemän). Odotin kiireistä ja ruuhkaista kaupunkielämää, kuumuutta, hiekkaa ja ennen kaikkea luksusta. Yllätyin. Positiivisesti.

Ras Al Khaiman

Saimme majoittua ystäviemme luona Ras Al Khaimanissa heidän ihanassa asunnossaan.
Nautimme aamiaiset parvekkeella merta katsellen, ja iltaisin istuimme ulkona yön tummetessa, kynttilälyhtyjen valossa käyden pitkiä keskusteluja.

Kun viettää ystävien seurassa, heidän arjessaan noin viisi päivää, se on ihan muuta kuin viestittelyt tai illanistujaiset silloin tällöin. Erityisplussana olivat vielä iltakävelyt ja leikkihetket koiran kanssa. Näistä hetkistä ja ihmisistä voin vain olla kiitollinen. 💖

Dubai, ja aikaa noin 1,5 päivää 

Dubaissa on muutakin kuin bling blingiä. Vanha kaupunki, josta Dubai on saanut alkunsa, oli viehättävä. Perinteisessä soukissa sisäänheittäjät tarjoavat pashminoja ja laukkuja. Maustekeot ovat kuin taideteoksia, tuoksukojuista leijuvat tuoksut tyrmäävän vahvoja. Meri kimmeltää turkoosina.

Burj Khalifa ja tanssivat vesisuihkut lumoavat iltapimeällä. Ne ovat varmaan jokaisen turistin must see -listalla, eikä syyttä. Mall of Dubai on jäätävän suuri. Jos sieltä ei löydä etsimäänsä luksustuotetta, ei sitten mistään. Ostoskeskuksen akvaariossa vierähti pari tuntia kevyesti. Jos shoppailu ei ole sinun juttusi, ainakin akvaarion takia kannattaa maailmaan suurimpaan ostoskeskukseen suunnata. Palm Jumeirah on käsittämätön määrä prameutta, Burj Al Arabin ’purjetornin’ kupeessa voi nauttia kahvit rantanäkymällä.

Liikkumiseen käytimme metroa, taksia, ja useimmiten autoa. Aamun ja illan ruuhka-aikaan metrot ovat todella täynnä, enkä voi suositella, mutta päiväaikaan matkustaminen oli helppoa, siistiä ja vilpoisaa. Arkipäivinä kaupungin tiet ovat ruuhkaiset, mutta lauantaina – paikallisten vapaapäivänä – saimme nauttia privaattikiertoajelusta rauhassa. Viimeisen yön vietimme lentokenttähotellissa aikaisen paluuaikataulun takia, ja hotellilta ajoimme kätevästi taksilla haluamiimme paikkoihin.

Mitä mieltä?

Lyhyeenkin visiittiin saa mahtumaan paljon, kun on joku, joka tuntee reitit ja kuljettaa autolla paikasta toiseen.  Ystävämme toimivat paikallisoppaina ja autonkuljettajina koko viikon. Omatoimilomalla emme olisi nähneet näin paljoa, emmekä varmasti olisi osanneet lähteä toiselle puolelle maata valtameren rantaan, pohjoisimpaan emiraattiin Ras Al Khaimaniin, autenttiseen Sharjaan, tai valita ravintolatarjonnasta juuri nyt kokemiamme. Eniten ostoksiakin tein juuri Ras Al Khaimanista. Sporttioutletista tarttui mukaan suomalaisittain edulliseen hintaan treenivaatetta pitkäksi aikaa, ja tuliaiset löytyivät paikallisista ostoskeskuksista.

Joku kysyi, menisinkö uudestaan. Kyllä, jollei kartassani olisi niin paljon vielä käymättömiä paikkoja. Voisin mennä vaikkapa Fujairahiin, jossa letkeä rantameininki ja hulppeat hotellit toivat mieleen Dominikaanisen tasavallan rantaelämän. Voisin mennä vuorille patikoimaan. Tai autenttisempaan Sharjaan, tai uudelleen Ras Al Khaimaniin. Eikä se Dubaikaan ole pois laskuista.

 

Yllättäviä asioita

•  Sää. Emiraateissa on tammikuussa talvi, ja päivälämpötila miellyttävä noin +26. Tuuli oli vilpoinen ja illat jopa viileitä.
•  Emiraatit ovat hyvin erilaisia. Ehdottomasti kannattaa käydä muuallakin kuin Dubaissa.
•  Sharja oli lumoava sekoitus Pariisia takorautaisine lyhtypylväineen ja Arabiaa veneineen ja palmuineen.
•  Ras Al Khaimania leimaa meri ja hiekka. Asuinalueet olivat puhtaita, kauniita ja vehreitä. Alueella on hyviä kävelyreittejä ja ihmisen kokoisia kauppoja.
•  Vuoret matkalla Fujairahiin maan koillisosaan olivat karuja, teräviä ja kuivia. Fujairahin rantoihin lyövät valtameren aallot, ja tunnelma on erilainen kuin Persianlahden rannalla.
•  Aavikolla olikin vihreää. Upeat okran sävyt oranssista aina vaaleaan hiekkaan asti, hennon vihreä ruoho, joka puski sateen jälkeen esiin, pienet pensaat ja matalat puut. Ei rutikuivaa, halkeillutta eikä pölyistä.
•  Luit oikein: sateen jälkeen. Normaalisti vuodessa on kuulemma noin viikon verran pilvisiä päiviä. Jo nyt tammikuussa oli satanut ja ollut pilvistä enemmän kuin yleensä.
•  Dubai on suuri. Ei kannata haaveilla kävelevänsä kaupunkioppaan karttaneliöitä päästä päähän pikaisesti tärkeimmät nähtävyydet katsellen. Pohjois-eteläsuunnassa menevän rantatien pituus on noin 20 kilometriä, Palmun lehvästä vastakkaiseen 13 kilometriä. Ja joka paikassa ei yksinkertaisesti ole jalkakäytäviä.

Aiheeseen liittyvää luettavaa: Testiraadin hampaissa: turkoosi vinkulelu 

Fransiskus Assisilaisen jalanjälijillä: San Damiano

Lauantai 25.8. – päivä 9 -

Lauantaina suuntasimme aamulenkin San Damianoon. Paikka on yksi tärkeimmistä, kun tutustutaan fransiskaanilaisuuden lähteille.  

Käsky korjata kirkko

Vuonna 1206 San Damianossa krusifiksi puhutteli Fransiskus Assisilaista käskien korjata raunioitumassa olevan kirkon, joka alun perin oli rakennettu muinaisen rakennuksen raunioille 700-900 -luvuilla.

Pyynnön kerrotaan olevan tarkoitettu kuvainnolliseksi herätykseksi Fransiskukselle itselleen, mutta hän tarttui kirjaimellisesti käskyyn ja alkoi kerätä rahaa San Damianon korjaukseen.

Muutamaa vuotta myöhemmin San Damianosta tuli sisar Chiaran (Clara) johdolla luostari ja sisarten tukikohta aina vuoteen 1260 asti. Samaisessa paikassa Fransiskus Assisilainen kirjoitti yhden tunnetuimmista hymneistään, Luotujen ylistyksen (Aurinkolaulu). 

 

Kirkko ja luostari olivat ehkä vaikuttavimmat kaikista lukuisista kirkoista, joissa tähän asti olen täällä käynyt. Kuluneet vanhat puuristit ja askeettiset tilat, puiset sileäksi kuluneet vänkyrät porraskaiteet, harmooninen puutarha ja koko tilan rauha – niitä on vaikea kuvailla. Jos isoista kirkoista nautinkin taide- ja arkkitehtuurielämyksinä, tämä oli pienuudessaan ja hartaudessaan koskettavin.

Ensisijaisesti luostari

Tilat oli säilytetty hyvin autenttisen näköisenä, ilman turhia krumeluureja. Luostari on ollut yksityisomistuksessa vuoteen 1983 asti. Lahjoituksessa fransiskaaneille oli vaade: paikka tulee ensisijaisesti säilyttää luostarina ja paikkana, jossa pyhiinvaeltajat voivat rukoilla ja syventyä Fransiskus Assisilaisen elämään ja opetuksiin. 

Turistit pääsevät tutustumaan paikkaan päivittäin klo 10 – 18 välillä. Reitti tilasta toiseen oli hyvin merkitty. Ei säntäilyä tai jonossa kulkemista. Canticlen galleriakaan, jossa oli Aurinkolaulua kuvaavaa taidetta ja fransiskaanikirjallisuutta myynnissä, oli rauhallinen. Turistikrääsää - mukeja, kyniä tai avaimenperiä - ei täältä löydä.

Mietin, mikä paikassa vetosi minuun niin täysin

Yritän reflektoida vierailua seuraavana päivänä. Luostari ja kirkko eivät olleet hienoja. Kaikki oli vanhaa, askeettista, köyhää. Maalaukset olivat haalistuneet ja lohkeilleet. Chiaran kuolinpaikalla oli risti ja kukkia. Luonto luostarin ympärillä oli kaunis. Paikalle päästäkseen pitää nähdä hieman vaivaa.

Ajattelen edesmennyttä isääni ja muita läheisiä. Tunnen kuristavan tunteen kurkussa, samanlaisen kuin silloin, kun yrität nieleskellä kyyneleet takaisin. Koen oman rajallisuuteni hyvin selvästi. Samalla koen iloa ja rauhaa. Haluan jäädä, ja haluan jakaa kiitollisuuteni tästä kokemuksesta. Olkoon se tässä.

 

Italiassa on vierähtänyt jo viikko. Ihmeellistä, miten nopeasti aika kuluu. Ja samalla hitaasti. Joka päivä hetkiä, joissa on läsnä juuri nyt, on paljon. Se tekee päivistä pitkiä ja täysiä.

Käynti San Damianossa inspiroi maalaamaan.
Minun Santa Chiarani.

Vietämme yhdistettyä lomaa ja etätyöreissua Italiassa, Assisissa. Blogiin ilmaantunee näinä viikkoina enemmän matkapäiväkirjamaista kuvausta päivien kohokohdista ja normaalia enemmän kuvia. 

Patikointia pyhällä vuorella

Vietämme yhdistettyä lomaa ja etätyöreissua Italiassa, Assisissa. Blogiin ilmaantunee näinä viikkoina enemmän matkapäiväkirjamaista kuvausta päivien kohokohdista ja normaalia enemmän kuvia. Tässä ensimmäiset maistiaiset.

Sunnuntai 19.8., päivä 3. - patikointia 

Aamupalan jälkeen suuntasimme italiaisen avoautomme kohti Monte Subasiota. Fiat500 ulvoi kivutessaan mäkiä toisensa perään.

Olimme valinneet etukäteen noin neljän tunnin reitin Anello dei Mortari. Parkkipaikka löytyi muutaman harhakäännöksen jälkeen. 

Patikkareitin opasteet hävisivät muutaman sadan metrin jälkeen, ja kartan mukainen reitti oli suljettu kettingein. Se ei haitannut; ihastelimme lukuisia perhosia, joita turhaan koitimme vangita kuvaan. Alkuosan luovimme oman päämme mukaan, ja saimmekin oikein kunnon mäkitreenin ohdakkeista vuorenrinnettä ylös puskiessamme. Välillä siirryimme piikkilanka-aidan toiselle puolelle – laitumelle – kun lauma hevosia oli vallannut kulkutien.

 

Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Nautimme teevedeksi kelpaavaksi lämminnyttä vettä ja tuoreita hedelmiä evästauolla huipulla. Sitten toista kautta alas. Kapusimme alas rinnettä, jossa oli erikseen lentokieltotaulut. Kieltämättä liitovarjolla olisi sujunut jouhevammin. 

Paluumatka sujui hyviä polkuja pitkin, ja punavalkoisia reittimerkkejä näkyi muutama. 

Viime vuoden Santiago de Compostelan pyhiinvaellukseen verrattuna Assisin kauniilla reiteillä olisi petraamista. Paikallisille polut lienevät tuttuja, mutta moni turistina patikoiva nauttisi enemmän matkanteosta, jos reitit olisi paremmin merkitty. 

Muutama tunti patikoinnin jälkeen polvet, pohkeet ja akillesjänteet tuntuvat kireiltä. Loppupäivän ohjelmana uintia ja päiväunet.

Tästä sitten alas...

Monte Subasiota, 1290 m, pidettiin pyhänä paikkana
10. vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. 

Huipulla tuulee :)

Pala kakkua: Earl Grey -kakku teehetkiin

Äitini oli leiponut Earl Grey -kuivakakun. Kakku oli virkistävän erilainen vaikkapa tiikerikakkuun verrattuna - raikas eikä yltiömakea. Tarjoiluehdotus oli iltapäiväteen kaveriksi, mutta kyllä kakku maistui myös kahvikissoille.


Lattiaremontin hellittäessä on taas aikaa keittiöpuuhillekin. Tämän aamun leipomishetki muun perheen vielä nukkuessa alkoi polkaisulla lähikauppaan ostamaan sitruunaa. Kauppareissun ajan teepussit likosivat lämpimässä maidossa, ja sen jälkeen kakun tekeminen sujuukin nopeasti. Tätä kakkua kannattaa kokeilla kello viiden teehetkiin - tai kahvin kera.

Äidin kakkuamaistiaisten innoittamana resepti löytyi googlettamalla Yhteishyvän sivuilta.

Earl Grey -kakku

2,5 dl maitoa
2 earl grey teepussia
200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 (luomu)sitruunan kuori raastettuna

Voitele ja jauhota rengasvuoka. Kuumenna maito ja liota siinä teepusseja noin 10 minuuttia. Pese sitruuna ja raasta kuori.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen ja sen jälkeen sitruunankuoriraaste.

Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin. Lisää vähitellen jauhoseosta ja earl gray maitoa vuorotellen taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50 - 60 minuuttia. Kun taikina "vetäytyy" vuoan reunoilta ja tikkuun ei tartu taikinaa kokeiltaessa, kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista. Koristele tomusokerilla.

Nautinnollisia tee- tai kahvihetkiä!

  


Lähde: Yhteishyvä.fi

Laita silmät kiinni ja palaa lomaan

Ensimmäinen viikko aamuherätyksineen ja kiireisine rytmeineen oli kylmä suihku. Toisen työviikon jälkeen loma tuntui kaukaiselta, ja kolmannen työviikon jälkeen viimeisetkin loma-aatokset ovat haihtuneet kokonaan säntäilyn alle. Sääkin palasi arkeen.

Tarviiko olla näin? Jaksaisiko syksyn hitusen paremmin, jos takertuisi lomafiiliksiin vaikka kerran viikossa?

Minun lomallani nautitaan kiireettömistä kävelyistä. Kuumasta hiekasta. Jopa niin kuumasta, että rantaan pitää kävellä pitkospuita tai juosta nopeasti, ettei jalkapohjia polttaisi liikaa. Meressä uimisesta, tunteesta, että henki salpautuu, kun suolainen vesi yltää napaan asti. Isoista jäätelötötteröistä, jotka alkavat sulaa nopeammin kuin ehtii syödä. Tahmeista sormista. Herkullisesta ruuasta meren kainalossa. Avomaankurkuista ja vahvanmakuisista tomaateista. Tuulesta, joka sotkee hiukset silmille. Pyöräilyn vapaudesta. Sporttaamisesta ulkona. Juttelusta viinilasin ääressä pitkinä valoisina iltoina. Yhdessäolosta, kiireettömyydestä.

Minun lomallani otetaan paljon kuvia, joihin voi palata kun vihmoo räntää vaakatasossa. Kuvia merestä, kuvia Hangosta. Siellä paistaa aina aurinko - ainakin lomafiiliksissä.

Millaisiin maisemiin, tunnelmiin, tuoksuihin ja ääniin sinä palaat, jos laitat silmät kiinni?

Voimauttavaa viikkoa!

 

We'll always have Paris

Vietimme minilomaa Pariisissa helatorstaiviikonloppuna. Kolme kokonaista päivää puolison kanssa kahdestaan lomaillen.

Tämän kertainen matka oli neljäs käyntini Pariisissa. Kaikki pakolliset nähtävyydet oli jo nähty aiemmilla reissuilla. Ennakkosuunnitelma oli se, että suunnitelmia ei olisi. Varasimme aikaa kuljeskella ja katsella, käydä lempipaikoissa, ilman pitkää listaa 'pakollisista' kohteista. Nauttia katukahviloiden tunnelmista latten ja croissantin tai kuohuvan muodossa elämänmenoa katsellen ja pitkään keskustellen, johon arjen kiireessä liian harvoin riittää jaksamista.

Ei niin vanhaa, ettei jotain uuttakin. Turistioppaan kartan ulkopuolelta 16. kaupunginosassa tutustuimme ihastuttavaan museoon, jossa on maailman suurin Monet-kokoelma. Musée Marmottan Monet oli loistava paikka sopivan metromatkan päässä. Ei yhtään ruuhkaa, kaunis ja sopivan kokoinen museo, jonka kaikki teokset jaksoi kiertää. Monet'n maalauksia pitää katsoa kauempaa, jotta ne pääsevät täysin oikeuksiinsa.

Sacre Coeurin portaat on yksi lempipaikoistani, johon tälläkin kertaa kävelimme aistimaan tunnelmaa ja katselemaan näkymästä rakkauden kaupungin yli. Notre Damessa sytytimme isälleni kynttilän, ja Saint Chapellessakin poikkesimme.

Kesäisen lämpimästä säässä nautimme Luxembourgin puistossa patonkia, juustoja ja tietenkin shampanjaa ja mansikoita yhtenä matkapäivänä. Seuraavalla kerralla vuokraamme laivatkin uitettavaksi.

We'll always have Paris. Tulee vielä viideskin kerta. Ja useampi.

Yksi lempipaikoista. Sacre Coeur.

Unelma-aamiainen katukahvilassa. Loistavat croissantit ja lattet.

Ja välillä kuohuvaa...

Kirpputorireissun musiikista vastasi posetiivari

Luxembourgin puistossa ei voi olla ajattelematta Edelfeldtin maalausta