sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Blinit perunalaatikosta

 

Perunalaatikkoblinit kuuluvat osastolle joulun hävikkiruoan vähentäminen. Meillä perunalaatikkoa jäi yli sen verran vähän, että varsinaista haastetta sen hyödyntämiseksi ei päässyt syntymään. 

Lopusta laatikosta sain aikaiseksi kaksi muhkeaa bliniä lounaspöytään. 

Taikina:
Pari reilua desiä perunalaatikkoa (ilman kuorta)
1 kananmuna
0,75 dl maitoa / kauramaitoa / kermaa 
n. 1 dl jauhoja (3/4 tattarijauhoa + 1/4 vehnäjauhoa) 

Paistamiseen voita

Kaikki aineet sekoitetaan taikinaksi. Taikinan ei tarvitse tekeytyä, joten voit paistaa blinit saman tien blinipannulla voissa molemmin puolin.  Käytä mietoa tai keskilämpöä, tai saatat saada yhtä tummanhiveitä luomuksia kuin minä. Taikina on pehmeää, joten tukeva lasta on tarpeen kääntämisessä.   

Oikeaoppisesti kananmunan valkuainen kuuluisi vaahdottaa ja lisätä taikinaan viimeisenä varovasti käännellen. Tällä kertaa oikaisin. Jos blinitaikinaa olisi ollut enemmän, olisin tehnyt valkuaisten vaahdottamisen kuohkeuttaakseni taikinaa.

Oletin blinien olevan makeita, mutta imeltynyt maku ei tullut läpi oikeastaan yhtään. Mainiosti maistuivat smetanan kera. Ehdottomasti sopivat tarjottavaksi myös mädin, sipulin ja kalan kanssa.  


Viime vuonna kokeilin erilaisia uusia reseptejä Julie & Julia -tyyliin. Sen verran mukavaa oli, että tästä kokeilusta taitaa tulla tapa :) Olkoot perunalaatikkoblinit vuoden 2022 ensimmäinen Julie & Julia -reseptikokeilu.

Joulukuun J&J-postaus: Cacio e Pepe


400 g spagettia
2l vettä
2 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
200 g pecorinoa
1 rkl kokonaisia mustapippureita
4 rkl oliiviöljyä
0,5-1 tl suolaa
1/4 tl sokeria

1/2 ruukku lehtipersiljaa

Keitä pasta runsaassa, suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Ota talteen pari desiä keitinvettä, kun valutat pastan.

Pastan kiehuessa hienonna valkosipuli ja raasta juusto hienoksi. 

Paahda kokonaisia pippureita kuivalla pannulla hetki ja rouhi ne sitten morttelissa karkeaksi rouheeksi.

Kuullota valkosipulia öljyssä hetki, mutta älä ruskista. Lisää pannulle valutettu pasta ja pippurit. 

Lisää 1 dl keitinvettä. Lisää juustoraaste ja loput keitinvedestä. Sekoita voimakkaasti, jotta juusto sulaa ja muodostaa veden kanssa kastikkeen pastalle. Mausta lopuksi suolalla ja sokerilla. Viimeistele persiljasilpulla.


* Everything you see, I owe to spaghetti. *
 - Sophia Loren



Vuoden 2021 uusi juttu: Julie & Julia -tyyliin uusi resepti (vähintään 1 x kk)  ja postaus siitä miten meni itse tehtynä. Listan aiemmista kokkailuista löydät tästä:

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Marraskuun J&J-postaus: Linssikiusaus

Yksi tämän vuoden teemoista on itselläni ollut vähentää lihansyöntiä. Pääruoalle on usein löytynytkin maukas kasvisruokavaihtoehto. Tässä yksi. Jos oheinen 5-6 annoksen kiusaus on liian suuri, puolita määrät.

Ohje on kirjasta Lapsiperheen vegaanikeittokirja: helppo arki Chocochilin resepteillä / Elina Innanen, Suvi Auvinen

Linssikiusaus

  • 2 prk punaisia tai vihreitä linssejä (a 230 g)
  • 1 kg peruna-sipulisekoitusta
  • 400 g tomaattimurskaa
  • 1,5 rkl (suolatonta) curryjauhetta
  • 1 rkl jeeraa
  • 1 rkl sipulijauhetta
  • 1 tl suolaa tai maun mukaan
  • 4 dl kaurakermaa


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Huuhtele ja valuta linssitl Sekoita isossa voidellussa uunivuoassa linssit, peruna-sipulisekoitus, tomaattimurska ja mausteet. Kaada pinnalle 4 dl kaurakermaa.

Paista uunissa 50-60 minuuttia. Tarjoa salaatin kera. 

Ja sitten ne tuunaukset. Jeeraa ja currya anunkeittiössä käytetään aina ohjetta reilummin, ja sipulijauheen sijasta sekaan sujahti kuivattua sipulia sekä ylimääräisenä hieman kotipihan yrttimaustetta. Kuvaa tästä vuoasta ei ehditty ottaa. Jatkoon pääsi silti :) 


Vuoden 2021 uusi juttu: Julie & Julia -tyyliin uusi resepti (vähintään 1 x kk)  ja postaus siitä miten meni itse tehtynä. Listan aiemmista kokkailuista löydät tästä:

Lokakuun J&J-postaus: Kurpitsarisotto




Kurpitsaa käsiteltiin tässä reseptissä monella eri tavalla, eikä valmistakaan tullut ihan vartissa, mutta lopputulos oli sen arvoinen.  Resepti on julkaistu Helsingin Sanomissa 29.9.2021. Omat tuunaukset merkitty suluissa ainesosaluetteloon.

 Aineet

  • noin kg painoinen myskikurpitsa tai hokkaidokurpitsa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 50 g + 2 rkl voita
  • 1 ruukku salviaa
  • 2 rkl vaahterasiirappia (kuusenkerkkäsiirappi toimi hyvin)
  • 12-15 dl kasvis- tai kanalientä
  • 400 g carnaroli-riisiä
  • 60 g parmesaania (käytin pecorinoa)
  • 2 salottisipulia (vastaava määrä makeahkoa sipulia)
  • 1,5 dl kuivaa valkoviiniä

    1-2-3 -liemi

  • 1,5 dl vettä
  • 1 dl etikkaa
  • 0,5 dl sokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Lohko kurpitsa, poista siemenosa ja kuoret. Kuutioi 500g kurpitsaa tasakokoisiksi kuutioiksi ja laita uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle 2 rkl oliiviöljyä ja mausta suolalla. Paahda uunissa noin 30 minuutin ajan tai kunnes kurpitsalohkot ovat pehminneet.

Leikkaa lopusta kurpitsasta noin desin verran mahdollisimman pieniä kuutioita. Keitä 1-2-3 -lientä, kunnes sokeri on sulanut, ja nosta kattila pois levyltä. Lisää pienet kurpitsakuutiot kuumaan liemeen.

Leikkaa loppu kurpitsa isommiksi, noin parin sentin kuutioiksi.

Kuumenna pannulla öljyä ja lisää salvianlehdet siihen hetkeksi paistumaan. Nosta rapeat, vihreän kuultavat lehdet reikäkauhalla tai atuloilla valumaan talouspaperin päälle.

Lisää isot kurpitsakuutiot pannulle ja paista keskilämmöllä, kunnes kurpitsa pehmenee. Lisää siirappi ja 2 rkl voita. Jatka paistamista, kunnes kurpitsakuutiot ovat karamellisoituneet rapeaksi ja kullanruskeaksi.

Ota kurpitsapalat uunista kulhoon, lisää muutama desi lientä ja soseuta. Laita loput liemestä kattilaan ja lämmitä höyryäväksi.

Raasta parmesaani kulhoon. Kuori ja hienonna sipulit mahdollisimman pieneksi silpuksi 

Aloita risoton valmistus. Lisää korkeareunaiselle pannulle tai kattilaan loraus oliiviöljyä ja kuullota sipulit läpikuultaviksi. Lisää riisi ja paahda muutama minuutti. Lisää viini ja keitä, kunnes viini on haihtunut. Lisää lientä kauhallinen kerrallaan, anna liemen aina imeytyä riisiin nesteen lisäämisen välissä. Noin 10 minuutin kuluttua lisää kattilaan kurpitsasose lusikallinen kerrallaan. Jatka liemen lisäämistä kunnes riisi on valmista (siinä on vielä purutuntumaa. Tähän menee noin 15-16 minuuttia). Lisää sitten vielä kauhallinen lientä. Risotto saa olla vellimäisen löysää rakenteeltaan.

Lisää raastettu parmesaani ja pieneksi kuutioitu voi. Sekoita rivakasti. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Annostele risotto lautasille, ripottele päälle karamellisoitua kurpitsaa ja pikkelöityä kurpitsaa. Koristele rapeilla salvianlehdillä. Tarjoa heti. Muista sääntö: risottoa odotetaan, mutta risotto ei odota.  





Vuoden 2021 uusi juttu: Julie & Julia -tyyliin uusi resepti (vähintään 1 x kk)  ja postaus siitä miten meni itse tehtynä. Listan aiemmista kokkailuista löydät tästä:

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Syyskuun J&J-kokkailut: värjätty jäkälä

Luit oikein. Uutena kokeiluna syyskuussa on ravintola Aanaariin innoittamana värjätty jäkälä. Saatat muistaa tämän erikoisuuden myös Loirinuotiolla-ohjelmasta.

Kaveri kommentoi, että syödäänkö meillä nykyään poronruokaa. No, ei kovin usein - mutta jos haluat kokeilla jotain todella erilaista, tässä yksi vaihtoehto vaikka amuse-boucheksi! 

Muista kuitenkin, että jäkälää saa kerätä vain, jos keräämiseen on maanomistajan suostumus.

Puolukalla värjätty jäkälä

Liota jäkälää kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Poista roskat ja valuta jäkälistä ylimääräinen vesi pois. Voit myös puristella jäkäläpalloja varovasti. 

Höyrytä jäkälää höyrykattilassa noin 10 minuuttia.

Laita höyrytetyt jäkäläpallot hautumaan lämpimään, hyvänmakuiseen puolukkamehuun noin 5 minuutiksi. 

Itse keitin nopean puolukkaliemen kattilassa: iso kourallinen puolukoita, sopivasti vettä, kiehutusta muutama minuutti ja soseutin puolukat liemeen perunanuijalla, jotta sain maun ja värin irti. Sitten siivilöin liemen, lisäsin sopivasti sokeria, ja kiehautin uudelleen.

Poista jäkälät mehusta ja valuta / puristele suurimmat mehut pois. 

Kuivata kauniinväriset jäkälät uunissa 50 asteessa rapeiksi. Aikaa en ottanut, mutta kokeilin aina välillä, onko jäkälä sopivan rapeaa.

Ja se maku? Tykkäsin. Rapea, metsäinen ja makuliemen puolukkainen. 




Vuoden 2021 uusi juttu: Julie & Julia -tyyliin uusi resepti (vähintään 1 x kk)  ja postaus siitä miten meni itse tehtynä. Listan aiemmista kokkailuista löydät tästä:

Tammikuu 2021: Georgialaiset munakoisorullat

Helmikuu 2021: Bistecca all Fiorentina

Maaliskuu 2021 (1/2): Rapea ruusukaali-artisokkagratiini

Maaliskuu 2021 (2/2): Bataatti-sienipolenta ja tomaatteja

Huhtikuu 2021: Nopea purjo-orzotto parsan, hasselpähkinöiden ja rukolan kera 

Toukokuu 2021: Georgialainen lobio-muhennos

Kesäkuu 2021: Villiä lähiruokaa

Heinäkuu 2021: Kanaa bastardo

Elokuu 2021: Kesäkurpitsapyörykät

Elokuun J&J-kokkailut: kesäkurpitsapyörykät

Kesäkurpitsa on yksi lempikasviksistani. Se taipuu vaikka minkälaisiin ruokiin. Tämän kesän uusi resepti löytyi alunperin somen syöveristä, ja päätyi kertaheitolla supersuosikiksi. 

Mittana reseptissä on jenkkiläisittäin "kupillinen" eli noin 2 dl. Reseptistä tulee noin 16 pyörykkää.

Tarjoa kesäkurpitsapyörykät lämpimänä tomaattikastikkeen kanssa pääruokana tai lisukkeena. Itse suosin raikasta tomaattikastiketta, jota ei keitetä. Kokeile oman lempitomaattikastikkeesi kera!

Valkosipuliset kesäkurpitsapyörykät

1 kupillinen raastettua ja valutettua kesäkurpitsaa
1 kananmuna
1/3 kupillinen kuivia leivänmuruja (korppujauhoa)
1/4 kupillinen parmesanraastetta
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 ruokalusikallista tuoretta ruohosipulisilppua
1 ruokalusikallinen tuoretta persiljaa hienonnettuna
1 teelusikallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 teelusikallinen tuoretta oreganoa hienonnettuna
maun mukaan suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Sekoita kaikki aineet keskenään taikinaksi. Pyörittele pyöryköiksi ja laita pellille kevyesti öljytyn leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. 

Tomaattikastike

1 prk tomaattimurskaa (400 g) tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2 valkosipulinkynttä
reilusti tuoretta basilikaa
suolaa ja pippuria myllystä
ruokalusikallinen hyvää oliviiöljyä

Jos käytät kokonaisia säilöttyjä tomaatteja, murskaa niitä kevyesti esim. sauvasekoittimella. Lisää tomaattimurskan joukkoon kaksi hienonnettua valkosipulinkynttä ja kourallinen revittyjä basilikanlehtiä. Lorauta joukkoon hyvää oliiviöljyä noin ruokalusikallinen sekä suolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan. Sekoita ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään useamman tunnin ajan kannellisessa astiassa. 



 


Vuoden 2021 uusi juttu: Julie & Julia -tyyliin uusi resepti (vähintään 1 x kk)  ja postaus siitä miten meni itse tehtynä. Listan aiemmista kokkailuista löydät tästä:

Tammikuu 2021: Georgialaiset munakoisorullat

Helmikuu 2021: Bistecca all Fiorentina

Maaliskuu 2021 (1/2): Rapea ruusukaali-artisokkagratiini

Maaliskuu 2021 (2/2): Bataatti-sienipolenta ja tomaatteja

Huhtikuu 2021: Nopea purjo-orzotto parsan, hasselpähkinöiden ja rukolan kera 

Toukokuu 2021: Georgialainen lobio-muhennos

Kesäkuu 2021: Villiä lähiruokaa

Heinäkuu 2021: Kanaa bastardo

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Heinäkuun J&J-kokkailut: kanaa bastardo

Mikä määrä valkosipulia, laakerinlehteä ja chiliä. Mutta ei yhtään liikaa! Ohje on Jamie Oliverin Jamien italiainen keittiö -keittokirjasta.

Tästä ruoasta tuli suosikki, pienillä tuunauksilla tietysti. Kokonaisen kanan sijaan meillä käytettiin valmiita annospaloja. Tuoreita laakerinlehtiä ei ollut, joten niiden sijaan pannulle meni kuivattuja - näppituntumalla, ei ihan noin montaa.

Kanaa bastardo

Kokonainen kana (2 kg)
oliiviöljyä
20 valkosipulinkynttä
20 tuoretta laakerinlehteä
20 tuoretta eriväristä chilipaprikaa
suolaa, pippuria
1 dl punaviinietikkaa
(1 rkl juoksevaa hunajaa)


Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paloittele kana, laita palat nahkapuoli alaspäin uuninkeställe paistinpannulle (valurautainen matalahko pannu toimii hyvin!)  ja paista tilkassa öljyä, kunnes paloissa on kaunis kullanruskea väri. 

Tee pannulle tilaa ja lisää kokonaiset kuorimattomat valkosipulinkynnet ja laakerinlehdet. Tee chilipaprikoiden pintaan viiltoja ja lisää ne pannulle. Paista pari minuuttia, sekoita ja lisää viinietikka. Lorauta mukaan tilkka vettä ja reilusti (meri)suolaa ja mustapippuria myllystä. Peita pannu rutistetulla märällä leivinpaperilla ja laita uuniin 45-50 minuutiksi, kunnes ainekset ovat kauttaaltaan kypsiä. Lisää halutessasi hunajaa, kun otat pannun uunista. 

Alkuperäisessä ohjeessa chilipaprikat kuoritaan ja siemenet poistetaan ennen tarjoilua. Meillä ne saivat olla ihan tällaisinaan myös tarjoiluvaiheessa. Valkosipulin kynnet saa helposti kukin syöjä puristeltua kuorestaan omalla lautasellaan. 

Tarjoile kanaa bastardo hyvän leivän ja raikkaan salaatin kera. Lisukkeena toimii oivallisesti myös pasta, joka saa ihanasti makua paistoliemestä. Buon appetito!





Vuoden 2021 uusi juttu: Julie & Julia -tyyliin uusi resepti (vähintään 1 x kk)  ja postaus siitä miten meni itse tehtynä. Listan aiemmista kokkailuista löydät tästä:

Tammikuu 2021: Georgialaiset munakoisorullat

Helmikuu 2021: Bistecca all Fiorentina

Maaliskuu 2021 (1/2): Rapea ruusukaali-artisokkagratiini

Maaliskuu 2021 (2/2): Bataatti-sienipolenta ja tomaatteja

Huhtikuu 2021: Nopea purjo-orzotto parsan, hasselpähkinöiden ja rukolan kera 

Toukokuu 2021: Georgialainen lobio-muhennos

Kesäkuu 2021: Villiä lähiruokaa