Lviv, leijonakaupunki

2.6.2019

Lviviin oli helppo solahtaa sisään. Ilmeisesti kävisimme hyvin paikallisista; kielivalintaan piti puuttua jokusen kerran. Kyrillisten aakkosten taitamisesta on etua, vaikka ukraina ei taitu.

Kaupungin keskusta on sopivan pieni viikonloppureissulle. Kaduilla on mukava kävellä, ja kirkkoja, joihin pistäytyä ihailemaan loistoa ja kauneutta, riittää. Kunnostamista riittäisi yhtä lailla; vaikka remontteja olikin meneillään monessa paikassa, vielä on tehtävää vanhojen rakennusten korjauksessa.

TOP10-nähtävyydet tuli käveltyä melkein vahingossa ilman matkaopastakin. Ruoka on hyvää ja edullista. Kahvila- ja kuppilakulttuuri on eläväistä.

  

Kaalikääryleitä ja punajuurta - hyvää paikallista ruokaa!

Majapaikkamme Grand Hotel Lviv Luxury & Span kylpyläpuoli oli todella upea. Tilavan uima-altaan ja porealtaan lisäksi uimatilassa oli ilmeisesti mineraalipitoista vettä sisältävä pieni allas. Saunoja ei edes ehditty kaikkia kokeilla: suomalainen, venäläinen, infrapuna, turkkilainen ja roomalainen, ainakin. Omatoimispan lisäksi tarjolla oli hierontaa, hemmotteluhoitoja ja kauneushoitoja. Lisäksi hotellissa oli hyvin varusteltu kuntosali moneen aiempaan hotelligymiin verrattuna. Salilla ja uimassa käytiinkin kahtena päivänä kolmesta. Ja se patja! Nukuin paremmin kuin kotona!

Lauantaina otin uinnin sijaan tunnin hemmotteluhieronnan. Hoidon intialainen nimi – jonka jo unohdin - tarkoitti rakastavia käsiä.  Kaksi hierojaa venytteli, mankeloi ja hieroi koko kropan öljyllä. Hoidon jälkeen lymfakierto oli saanut kyytiä, ja kuiva ihoni oli joustava, pehmeä ja sileä. Luksusta! Tunnin lysti maksoi noin 70 euroa. Ystävät – jos joskus menette Lviviin, sisällyttäkää matkaohjelmaan Grand Hotellin kylpyläelämys. Mielellään hoitoineen.  

Oopperatalo oli ihastuttavan vanhanaikainen.

Niin ja se sota. Se ei erityisen paljon näkynyt normaalissa kaupunkikuvassa. Viittauksia näkyi jonkin verran mm. matkamuistomyymälöissä. Vessapaperirullia ja kynnysmattoja Putinin kuvilla, käsikranaatin muotoisia koristeita. Kirkkojen ulkopuolelle oli ripustettu banderolleja, jossa vaadittiin sotavankien vapauttamista. Kirkkoihin oli koottu kuvaseiniä kaatuneista, ja lasten kommentteja isistään. Niiden kohdalla nousi pala kurkkuun. Kattoon ripustettu parvi rauhankyyhkyorigameja alleviivasi sodan järjettömyyttä ja yksittäisten ihmisten menetyksiä esille laitettujen sotaromujen yläpuolella.

Jos kaupungissa olisi viipynyt pidempään, olisi kaivannut retkiä keskustasta kauemmas. Mutta juuri tämän mittaiseen lomaan tekemistä oli juuri sopivasti.

Jäi vielä askarruttamaan, miksi johonkin paikkaan on helppo solahtaa sisään. Miksi Lviviin oli niin helppo asettua? Olo oli rauhallinen ja kotoisa heti ensi hetkestä.

Yksi minuun vaikuttanut tekijä oli varmasti puiston penkin koristeellisissa kädensijoissa. Viemärikansissa kaduilla. Patsaissa. Vaakunassa. Jopa nimessä.  Joka paikassa esillä olevat leijonat tuntuivat turvallisilta ja tutuilta. Ajattelin niitä nähdessäni useasti isääni, joka oli horoskooppimerkiltään leijona, ja muutenkin leijonamainen tuuheine valkoisine harjoineen.

Lviv, leijona. Kiitos.


Lisää Lvivstä (wikipedia)

Kun on aikaa katsella eloa ympärillään

30.5.2019

Terveiset Varsovan kentältä. Olen matkalla Ukrainaan. Äskeisessä passijonossa juolahti mieleeni, että onneksi EU. Olisi piirun verran hankalampaa tämä matkustaminen ilman. Oletteko muuten huomanneet, että passintarkastajat ovat oma tyyppinsä? Näyttävät kyllästyneiltä, välinpitämättömiltä. Toimivat hitaasti. Äärettömän vakavia ja tietyllä tapaa arvonsa ja valtansa yli matkustajan tuntevia.

Mahdottoman tehokas kannettavan suojaus nostaa lievästi verenpainetta. Kentän wifi-yhteydellä läppäri blokkaa likipitäen kaiken, mitä yritän tehdä verkon yli. Onneksi voi kirjoitella niitä näitä varastoon. Hieman oli kyllä yllätys, että Bloggeriinkaan ei päässyt. Ei sen tähdellisempää, kunhan olisin päivittänyt Lukuhaasteen kirjalistan. Työasiat tuli onneksi päivitettyä jo Helsingissä.

Luin hiljattain Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Listojen tekeminen ei ole helppoa. Miten tavoittaa muutamaan ranskalaiseen viivaan oleellinen? Tunnistin kirjan esikuvasta, Sei Shonagonista, ja kirjailijasta, jotain samaa itsessäni. Tunnistin sinne tänne polveilevat ajatukset, listat, sisällöltään hyvin erilaiset ja epätasaiset tekstit. Tuskailuni siitä, että blogillani ei ole yhtä teemaa, loppui siihen. Minähän saan kirjoittaa – omaksi ilokseni – ihan mistä vain!

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin näyttää päällepäin pokkarilta, jonka lukee nopeasti. Tekstiä pitää kuitenkin nautiskella. Ja präntti on niin pientä, että teos olisi varmasti ollut aika järkäle normaalilla fontilla. Ilman silmälaseja turha yrittää. Ihana kirja. Haluan Kiotoon kirsikankukkien aikaan.

Kun on aikaa katsella ihmisiä ympärillään:
olen kuin Kieslowskin elokuvassa. Tai Toscanan auringon alla remonttiporukassa. Miten niihin onkin löydetty niin puolalaisen näköisiä ihmisiä! Vai olenko nyt näyttelijäseurueen keskellä, täällä Varsovan kentällä?

Ensimmäisellä lennolla Helsingistä Varsovaan ahmin loppuun Pieni elokuvateatteri Pariisissa. Kevyttä luettavaa. Sopii hetkiin, jolloin haluaa päästä tunnelmaan, joka on kuin vanhasta elokuvasta, mutta kirjan muodossa. Tai kun haluaa vuorotella jonkun vaikeamman teoksen kanssa. Kirjan lopussa oli lista rakkauselokuvista, jotka kirjan näyttämönä toimivassa leffateatterissa esitettiin. Pakkohan ne on katsoa läpi. Listalle oli päässyt mm. Casablanca ja Hyvä vuosi, jotka ovat omiakin suosikkejani. Tällä perusteella on lupa odottaa paljon myös niiltä, joita en ollut nähnyt.  

----

Tämän tekstin innoittajana toimi Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Päätin julkaista Tyynynaluskirjan inspiroimana päiväkirjamaisen otoksen ajatuksista tietyllä hetkellä - tällä kertaa tappamassa aikaa Varsovan lentokentällä.