Krakovassa olin käynyt aiemmin jo vuonna 2013. Muistelin kaupungin olevan viehättävä ja sopivan pieni; viikonloppu oli ensimmäiselläkin kerralla tuntunut sopivalta aikajaksolta. Pakollisia nähtävyyksiä ei tällä kertaa olisi listalla. Kulttuuria kuitenkin.
Edellisellä kerralla missasin Da Vincin, joten nyt taide oli ykkösenä tekemisten toivelistalla. Nainen ja kärppä on levollinen ja kaunis. Nainen silittää pitkillä sormillaan kärppää, joka lepää valppaana mutta rauhallisena sylissä. Naisen katse on intensiivinen, ilmeessä omanarvontuntoa.
Ehkä juuri päättäväisyyden vuoksi pidin taulusta enemmän kuin Mona Lisasta. Kärppää sai myös ihailla paljon rauhallisemmin kuin täpötäydessä Louvressa. Wawelin linnaan sai jonottaa lippuja helteessä, mutta maalaus oli sen arvoinen.
Kulttuurin jälkeen tulee nälkä. Suolarinkelit kadunvarsikojusta 40 sentin edulliseen hintaan ja Wislan rantapuistikkoon lempeään tuuleen piknikille. Toimii, kun lämmintä on +37. Puistossa sijaitsee myös se toinen kulttuurikohde, jonka erityisesti tällä matkalla halusin nähdä: Dzog the Dog -koirapatsas. Patsaan liikuttava tarina on samantapainen kuin Geren tähdittämässä Hachiko-elokuvassa. Koira palaa aina odottamaan isäntäänsä samaan paikkaan isännän menehtymisen jälkeen. Turhaan. Näitä surullisia silmiä ei hevin unohda.
Ja sitten tietysti tori, Rynek. Eloisa ja vilkas toriaukio, jonka toiminta jatkuu maan alla. Torin alle on tehty museo esittelemään Krakovaa ja sen kehittymistä viimeisten 1 000 vuoden aikana. Rynejk Undergroundin kaivaukset ja museon tekeminen kestivät viisi vuotta.
Mitä syödään?
Leppoisan viikonloppuloman yksi kohokohta on tietysti syödä hyvin. Torin laidan ravintola Szara oli niin hyvä, että poikkeuksellisesti palasimme samaan ravintolaan seuraavanakin iltana. Annokset olivat runsaat mutta kohtuulliset, ei tyypillistä puolalaista mättölautasellista lihaa.
Toinen virkistävä uusi tuttavuus oli Kazimierzissä sijaitseva kahvila Eszeweria. Hämärässä ja boheemisti sisustetussa kahvilassa tuoksui suitsuke. Pienissä nurkkauksissa oli sohvia ja eriparisia pöytäryhmiä. Sisäpiha oli vehreä keidas riippukeinuineen ja lepolavitsoineen, pöydillä jos jonkinlaisia leikkokukkia maljakoissa. Tunnelma oli enemmän Christianiaa kuin juutalaiskorttelia. Kolmantena täytyy peukuttaa Hamsa hummus & happiness -ravintolaa. Paikan mottona oli Make hummus not war. Hyvää oli.
Kotiinpaluusta on nyt vajaa kaksi vuorokautta. Olen edelleen samaa mieltä kuin ensimmäisen vierailun jälkeen: Krakovan viehättävästä tunnelmasta saa hyvin kiinni kahdessa päivässä. Välimatkat kannustavat kävelyyn paikasta toiseen, ja kaupungin ydin on helposti otettavissa haltuun. Ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat mielellään. Enää ei 37 asteen lämpökään tunnu muistoissa liian kuumalta. Reissusta muistuttaa Nainen ja kärppä -muistivihko. Saattaa olla, että vielä palaan kolmannenkin kerran.
Lainasin kirjastosta Hannele Klemettilän Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä. Kirjan kannessa oli samainen Nainen ja kärppä -maalaus.
VastaaPoistaTaulua tutkineita on kiinnostanut mm. se, miksi nuorella naisella on sylissään kärppä. Kärppä oli keskiajan ihmisille paljon tutumpi kuin nykyihmisille, Klemettilä kirjoittaa. Kärpällä oli tärkeitä rooleja perimätiedossa ja uskomuksissa, kirjallisuudessa ja kuvataiteessa. Keskiajan lopulla eliitin puvuissa kärpän turkis kantoi tärkeitä viestejä.
Tiesittekö, että turkiksiin ja metsästykseen liittyvän julmuuden vastustaminen ei ole vain nykypäivän ilmiö? Da Vincille turkis oli julmuuden symboli siinä missä pihvikin. Hän oli keskiajan ja uuden ajan taitteessa tunnetuimpia eläinten ystäviä. Da Vinci piirsi tarkkoja tutkielmia eläinten rakenteesta ja kirjoitti pohdintoja teuras- ja apurieläinten kärsimyksistä. Hän harjoitti eettisiin syihin pohjaavaa kasvissyöntiä ja kieltäytyi turkiksista.
Lähde: Hannele Klemettilä: Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä.
Atena 2013.