Tänä kesänä tutustuin ensimmäistä kertaa Peter Hoegin romaaneihin. Niiden tarinat ovat taianomaisia, pitävät otteessaan. Paksua kirjaa ei haluaisi laskea kädestään. Lukiessa tulee samanlainen tunne, kuin joskus hyvän elokuvan parissa: kihelmöi jännityksestä ja haluaisi filmin jo pääsevän huippukohtaansa tai loppuvan. On pakko saada jo tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi, tai miten kaikki päättyy. Millään ei malttaisi nautiskella lukumatkasta, vaan tahtoisi jo perille. Suosittelen!
Pidän paljon myös elämäkerroista. Kesäkirjaksi tarttui kirjaston suositushyllystä Pia Maria Montosen Valtakunnan miniä Brita Kekkonen. Kirja oli viihdyttävää lukemista, eikä sortunut ylitulkitsemiseen. Se antoi kuvan valtakunnan miniästä sellaisenaan, ja lukijan muodostaa omat tulkintansa ja käsityksensä. Kirja täydensi hienovaraisesti aiempaa kuvaa presidentti Kekkosen elämästä Sylvi Kekkosen ja Anita Hallaman näkökulmien lisäksi.
Yllättävintä oli presidentistä muodostuva kuva hellämielisenä ja inhimillisenä appena ja vaarina. Myös suurlähetystöjen arki näyttäytyi paljon kuvittelemaani - niin, arkisempana.
Montonen piti tärkeänä, että kirjassa kuuluu Britan oma ääni. Lähteenä oli käytetty keskusteluja ja kirjearkistoja, ja kirjeitä oli myös lainattu runsaasti itse kirjaan. Brita Kekkosen elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta mielenkiintoista ja kultturellia eri puolilla maailmaa. Rakkaus Italiaan sykähdytti, jonkinsortin Italia-hulluksi kun tunnustaudun itsekin.
Henkka Hyppösen Pelon hinta herätti ajatuksia, vaikka lukuvauhti olikin tuskaisen hidas. Koko ajan kirjaa kahlatessani kuulin Hyppösen HHU-äänen korvissani. Joskus HHU:ta katsellessa Hyppönen avaa uutisen taustoille erilaisia tutkimustuloksia niin paljon, että ehtii jo unohtaa, mistä puhuttiin. Sama toistuu kirjassa: alaviitteitä oli joskus puolikin sivua, ja niiden lukeminen katkaisi aina ajatuksen. Lukeminen ei joutunut sutjakkaasti.
Itse sanoma sinänsä oli validi. Miten pelko vaikuttaa toimintaamme? Mitä uskaltaisi tehdä, jos pelko ei määräisi tekemistämme? Toivon, että kirjan opit jalostuvat käytäntöön. Miksi pelkäisin turhia?
Kirjaston suositushyllyt ovat muuten täyden kympin arvoisia. Usein poikkean kirjastoon jonkun muun asian yhteydessä, vaikka joogatunnille mennessä, eikä siinä ole aikaa pohdiskella ja vaellella hyllyjen väleissä valitsemassa iltalukemista. Lehtien arvosteluista poimin mielenkiintoiset opukset varaukseen, mutta muuten luotan kirjaston henkilökunnan esille nostamiin teoksiin. Monipuolista, ajankohtaista, mielenkiintoista. Suositushyllyjen antia kannattaa kokeilla.
Hoegin esikoinen (muistaakseni) Lumen taju on edelleen mun lempikirjoja. Räjäytti potin aivan täysillä ja edelleen. Sen jälkeen Hoeg ei ole oikein säväyttänyt - mutta varasin kirjastosta kuitenkin Hoegin uusimman, mikä pitäisikin käydä hakemassa...
VastaaPoistaKiitos kommentista, Dorothy! Lumen taju oli myös minun ensimmäinen Hoegini. Ensimmäinen ja paras lukemani Hoeg. Osasyynä voi olla myös se, että tykkään lumesta ja kylmästä, joten kirjailijatutustumisessa aihe osui enemmän kuin nappiin. Nyt kesken on Norsunhoitajien lapset.
Poista