Matkalla Santiago de Compostelaan – pyhiinvaellus nykyajan tapaan

Upeat maisemat, metsät, vuoret, erilaiset polut, paikalliset ihmiset ja eläimet. Aniksen, eukalyptuksen ja rosmariinin tuoksu sormissa. Hetkeen tarttuminen ja lapsenomainen ihastelu kaikkea koettua kohtaan. Se, että matkan todella jaksaa.

Syyskuussa koitti mahdollisuus pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseen. Vaellus vanhaa pyhiinvaellusreittiä pitkin Santiago de Compostelaan oli väikkynyt mielessäni vuosia. Alkusysäyksen taisi antaa Coelhon kirja, ja sen jälkeen intoa oli lisännyt useampikin matkaa käsittelevä teos.

Lensimme Madridiin tiistaina 5.9. Varsinainen vaellus alkoi torstaina 7.9. aamuvarhain Leonista, jonne olimme saapuneet edellisenä päivänä junalla.

Lämpötila oli aamulla +5 astetta, kun nostimme rinkat selkään ja lähdimme taipaleelle. Ensimmäisen päivän vaellus meni paremmin kuin olisi voinut kuvitellakaan. Sää suosi, maisemat olivat kauniita, matka ei vielä painanut pohkeissa ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Päivämatka pienen pieneen Villar de Mazarifen kylään oli vain 21 km.

Siestan ajoituksessa oli vielä oppimista. Nälkäisinä odottelimme iltapäivästä kaupan ulkopuolella, että saisimme jotain evästä ennen illallista. Onneksi monissa kylissä illallista tarjottiin jo klo 18 alkaen, eikä tyypilliseen tapaan vasta iltayhdeksältä. Myös alberque-majoitukset kerrossängyissä välillä isoissakin huoneissa vaativat totuttelua – ja korvatulppia.

Kakkospäivästä alkaen matkanteko oli minulle tuskaisempaa. Olin mielestäni varautunut hyvin, mutta silti jalat menivät rakoille ja hiertymille. Vaelluskengät olivat vuoden vanhat, käytin ohuita villaisia vaellussukkia nurinpäin, tuuletin jalkoja tauoilla ja käytin rakonestovoidetta. Mikään ei auttanut. Onneksi paikalliset apteekit olivat erinomaisesti varusteltuja. Antiseptiset voiteet, pehmusteet ja kipulääkkeet toimivat. Silti vereslihalla olevat jalat hidastavat matkantekoa yllättävän paljon.

Puolimaraton rinkka selässä joka päivä

Keskimäärin päivämatkamme oli 23 km. Lyhin matka oli 16 km, pisin 33 km. Galicia on vuoristoa – mikä menee ylös, tulee myös alas, päti vaeltamisessakin. Välillä kiivettiin rinnettä ylös, seuraavana päivänä laskeuduttiin taas laaksoon. Muutaman päivän jälkeen ei enää helposti muistanut, millainen toinen toistaan seuraava kylä oli ollut.

Reitin suunnittelu oli helppoa kirjastosta lainatun matkakirjan mallin mukaan. Kyliä oli suurimmaksi osaksi matkaa sopivin väliajoin, jolloin päivämatkan pituuden saattoi säätää oman jaksamisen mukaan. Seurasimme monena päivänä opaskirjan esimerkkiä. Tarvittaessa olisi voinut yöpyä ulkonakin makuupussin turvin.

Muuta aikarajaa meillä ei matkan tekoon ollut, kuin paluulento Madridista takaisin kolmen viikon kuluttua aloituksesta. Kaiken kaikkiaan teimme 347 km mittaisen matkan Santiagoon 15 päivässä. Tämä mahdollisti muutaman päivän mittaisen lomailun Santiagossa ja paluun Madridiin parin päivän kaupunkilomalle etuajassa.

Santiagoon saapumispäivänämme torstaina 21.9. emme vielä saaneet pyhiinvaeltajan todistuksia, mutta perjantaina 22.9. menimme jonottamaan toimistoon heti aamukahdeksalta. Todistuksen saa, jos on suorittanut reitin viimeiset 100 km kävellen. Reitin (vähintään 200 km) voisi tehdä myös pyörällä tai ratsain.

Hyvin suunniteltu?

Lähdin vaellukselle ilman ennakko-odotuksia. Päätin, että mitä tahansa tuntemuksia matkanteko herättää, annan niiden vain tulla. Otan kokemuksen vastaan sellaisena kuin se on. En suunnittele, en pelkää, en glorifioi mitään etukäteen. Uskon tämän olleen yksi syy siihen, että matka oli niin unohtumaton.

Joku viisas oli lukemissani kirjoissa todennut, että vaelluksen todellinen haaste ei tule olemaan fyysinen. Jalkaongelmistani johtuen kohdallani tämä ei pitänyt paikkaansa. Kyllä se todellinen haaste oli laittaa jalkaa toisen eteen 28 kilometriä, kun joka askel oli täyttä tuskaa. Pahimpina kipupäivinä fyysiset haasteet nostivat mieleen myös omat henkiset kipupisteet. Mennyt vuosi oli haastava, ja kipeät menetykset ja surut nousivat fyysisen kivun rinnalla mieleen. Välillä piti vain keskittyä hengittämään ja laulamaan äänettömästi jotain mukavaa laulua, että pääsisi eteenpäin.

Kolmen viikon reppureissu puolison kanssa käy myös parisuhdetestistä. Miten ennakko-odotukset ja päivien sisällön jaksottaminen osuvat yksiin? Hermostuuko toinen, jos toinen etenee hitaammin? Meillä testi läpäistiin kirkkaasti. Toisina päivinä ideat ja ajatukset pulppusivat iloisena puheena. Joskus kävelimme vaiti. Työasiat unohtuivat. Riitti, että toinen oli mukana.

Ihmisten avuliaisuus ja vaeltajien yhteisöllisyys yllättivät positiivisesti. Tuntemattomat kanssavaeltajat tulivat kysymään, tarvitaanko rakkolaastaria tai hoitovinkkejä jaloille. Taukopaikoissa tutustuimme moniin mukaviin ihmisiin ympäri maailmaa.

Syyskuu oli hyvä aika vaeltaa. Ilma ei ollut tukahduttavan kuuma. Lämpötila vaihteli +5 ja +28 asteen välillä.  Välillä satoi, välillä paistoi. Poluilla ei ollut ruuhkaa.

Kannattaa noudattaa neuvoa Don’t take extras. Spain has shops. Yhdeksän kiloon tavaroita saa mahtumaan kaiken, mitä oikeasti tarvitsee. Minulla ei ollut mukana edes ripsiväriä tai huulipunaa. Hiusharjan sijaan rinkassa kulki kevyt puinen kampa. Sekin oli ilahduttava löytämisen paikka – minä riitän juuri tällaisena. Jaksan, osaan, pystyn. Ulkonäöstä huolimatta.

Kaikille matkaa harkitseville sanon: lähtekää ihmeessä. Tätä ei voi kirjoista lukea. Vaellus tulee olemaan paljon enemmän, kuin mitä kuvittelet.

 

Astorga, päivä 2.

Matkan tai osan siitä voi taittaa myös ratsain.

O'Cebreiro, kelttikylä. Kattohan on kuin Asterixista.

Vuoristokylän ruokapaikassa torjuttiin kosteutta lämmittämällä kamiinaa.

Santiagon katedraalissa pidetään joka päivä messu pyhiinvaeltajille.
Harmiksemme tällä kertaa ei suuria suitsukeastioita laitettu heilumaan.

 

 

 

 

 

 

Pala kakkua: Earl Grey -kakku teehetkiin

Äitini oli leiponut Earl Grey -kuivakakun. Kakku oli virkistävän erilainen vaikkapa tiikerikakkuun verrattuna - raikas eikä yltiömakea. Tarjoiluehdotus oli iltapäiväteen kaveriksi, mutta kyllä kakku maistui myös kahvikissoille.


Lattiaremontin hellittäessä on taas aikaa keittiöpuuhillekin. Tämän aamun leipomishetki muun perheen vielä nukkuessa alkoi polkaisulla lähikauppaan ostamaan sitruunaa. Kauppareissun ajan teepussit likosivat lämpimässä maidossa, ja sen jälkeen kakun tekeminen sujuukin nopeasti. Tätä kakkua kannattaa kokeilla kello viiden teehetkiin - tai kahvin kera.

Äidin kakkuamaistiaisten innoittamana resepti löytyi googlettamalla Yhteishyvän sivuilta.

Earl Grey -kakku

2,5 dl maitoa
2 earl grey teepussia
200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 (luomu)sitruunan kuori raastettuna

Voitele ja jauhota rengasvuoka. Kuumenna maito ja liota siinä teepusseja noin 10 minuuttia. Pese sitruuna ja raasta kuori.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen ja sen jälkeen sitruunankuoriraaste.

Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin. Lisää vähitellen jauhoseosta ja earl gray maitoa vuorotellen taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50 - 60 minuuttia. Kun taikina "vetäytyy" vuoan reunoilta ja tikkuun ei tartu taikinaa kokeiltaessa, kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista. Koristele tomusokerilla.

Nautinnollisia tee- tai kahvihetkiä!

  


Lähde: Yhteishyvä.fi

Elämää vanhassa talossa: lattiaremontti

Ajastin päälle. Aikaa on tunti vapaa-ajan viettoon.

Talvi-iltain tv-tuokioita oli häirinnyt rapina välipohjassa. Aika ajoin sisälle lehahti jyrsijän haju.
Örkkitorjunta hoiti kutsumattomat vieraat pois. Tuoksahtelun jatkuessa piti varmistaa, ettei välipohjaan ole jäänyt ketään muumioitumaan.

Vaikka hyvä syy olikin, se ei ollut ainoa eikä edes pääasiallinen syy lattiaremonttiin. Ruokahuoneen lattia notkui ja nitisi, ja pelkäsimme vanhojen tukilankkujen pettäneen. Jossain kohtaa lattia pitäisi korjata kuitenkin. Milloin olisi sopivampi aika kuin puuhastella yhdessä kesälomalla? Samalla hoidettaisiin hajuhaitat pois.

Suunnitelman mukaan remppa olisi ohi kahdessa viikossa. Lomailuun jäisi vielä toiset kaksi. Kas näin se menisi:

• Huonekalujen siirto toisiin huoneisiin
• Listojen irrotus
• Lattian purku, vanhat laudat mahdollisuuksien mukaan säästäen
• Vanhan täytepurun poisto
• Tukiparrujen vahvistus ja tasaaminen vaakatasoon
• Villojen laitto
• Lattialautojen sahaus ja asentaminen
• Maalaus
• Listojen kiinnitys 
• Huonekalujen siirto takaisin paikoilleen 

Näinhän se on suunnilleen mennytkin.  Työnjako on ollut selvä, eikä pahempia riitojakaan ole remonttiväsymyksestä huolimatta ollut.

Pahin vaihe oli vanhan purun lapiointi ja imurointi, ja muumioituneiden elukoiden poiskorjaaminen. Hengityssuojaimet ja suojalasit eivät ole varsinaisesti mukavat. Ja se pölyn määrä. Joka ilta sai imuroida ja pyyhkiä lattiat ja pinnat muista huoneista. Puhumattakaan siitä, että lähes kaikki muut mökkimme huoneet ovat  sekaisin ylimääräisistä tavaroista. Se kiristää vähän meikäläisen feng shuita.

Nyt ollaan maalaus- & listojen kiinnitys -vaiheessa. Loppusuoralla. Aikaa on kulunut kohta kolme viikkoa.

Vanha talo on ihana. Mutta on sen remonteissa ihan omat kommervenkkinsä. Aina on luvassa yllätyksiä, joiden vuoksi pitää muuttaa luovasti suunnitelmia lennosta. Ja tehdä vähän isompi remontti kuin alunperin ajateltu.

Mutta jos tähän ei ole valmis, kannattaa harkita muunlaista asumismuotoa. Itse olen oppinut jos jonkinlaista DIY käsillä tekemistä vuosien saatossa.

Tunnin aikaraja alkaa olla käytetty. Sitten lattian loppuosa on päällemaalaamiskuiva. Työ kutsuu.


Tunnelmakuvia matkan varrelta

Purkuvaihe

Tässä vaiheessa oli lapioitu 30 cm paksuudelta vanhaa purua ja roskaa pois. 

Puruimuri Herkules oli hyvä apuväline viimeisten purujen siivouksessa. 

Jätteitä varten pihalle oli tilattu siirtolava.

Uusi lautalattia, alla ekovilla. Vanhat lankut hajosivat purkuvaiheessa, 

eikä harmiksemme saatu vanhaa patinaa takaisin paikoilleen.

Ensimmäiseen kertaan maalattuna puun syyt kuultavat kauniisti läpi. 

Lattia maalataan kolmeen kertaan.

Maalari maalaa... valkoista. Sävytettyä sellaista.

Fatto in casa!

Uusi perheenjäsenemme saapui meille viime perjantaina. Siitä lähtien Paolo on oleillut keittiössä. Se onkin oiva valinta, sillä keittiössä seura on taattu.  

Ensimmäistä kertaa kokkasimme Paolon kanssa lauantaina. Fatto in casa! Ja mikä harmoninen yksimielisyys! Päivä saapumisen jälkeen!

Toscanalaisesta keittokirjasta ja jauhopussin kyljestä yhdistelimme sopivan reseptin ja veivasimme pastataikinan. Aluksi taikina oli liian kuivaa ja murumaista.  Lorauksella öljyä, tilkalla vettä ja ottamalla uskollinen yleiskone käyttöön tilanne taltutettiin. Puolen tunnin vetäytymisaika, sitten kaulimaan.

Paolo veivasi reippaasti taikinaa ohuemmaksi ja ohueammaksi. Aina välissä taitoimme taikinan kolmeen osaan ja Paolo kauli taas. Lopulta suikaloimme taikinan tagliatellenauhoiksi.

Ja tässä yhteistyön lopputulos kotitekoisen peston ja pecorino-juuston kanssa tarjottuna. Pahoittelut kuvan hämyisästä sävytyksestä. Ruoka tarjottiin tietenkin kynttilänvalossa, joka aiheutti kuvan valotukseen omat vivahteensa.

Päivällisestä Paolo ei itse päässyt nauttimaan. Hän on nimittäin pastakone.

"La vita é troppo breve per mangiare e bere male."

Saanko esitellä: Paolo

Pastataikina

3 dl durumvehnäjauhoja
0,5 dl semolaa
3 kananmunaa

Sihtaa jauhot keoksi pöydälle. Tee keskelle syvennys, johon rikot kananmunat. Riko rakenne kevyesti haarukalla ja sekoita jauhoja pikku hiljaa munien joukkoon. Vaivaa taikinaa 5-8 minuuttia, kunnes saat kimmoisan taikinapallon. Taikina on valmis, kun sormella tökätty kuoppa nousee takaisin, eikä taikina tartu sormeen.

Itse nostin kuivahkon taikinan pöydältä yleiskoneen kulhoon ja lisäsin tilkan öljyä ja vettä. Sen jälkeen taikinasta saatiin kimmoisa pallo.

Kiedo taikina kelmuun ja anna levätä huoneenlämmössä 20-30 minuuttia. Kauli tasaiseksi ja ohueksi levyksi pastakoneella tai kaulimella ja työstä välittömästi haluamaksesi pastaksi. Keitä runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Jätä kypsyydeltään al denteksi - purutuntuma pitää säilyttää.

Käytä pastan kypsentämisessä riittävän suurta kattilaa. Pasta pitää keittää runsaassa vedessä, ja keitinvedessä suolaa saa olla reilusti (perustaikina on suolaton). Muistisääntö on 10-100-1 000: 10 grammaa suolaa, 100 grammaa pastaa ja litra vettä.


Lähteet:
Marita Joutjärvi & Vittorio Giannini: Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Readme.fi, 2016.
Ella Kanninen: Ellan Toscana. Kyläelämää Italiassa. Tammi,  2016. 

Haudattu jättiläinen

Lainasin kirjastosta kahden viikon best seller –lainana Ishiguron Haudatun jättiläisen. Ishiguron taiturimainen ja unenomainen kerronta vei mukanaan pikkutunneille asti – kirjaa ei malttanut laskea kädestään.

Vanha toisiinsa syvästi kiintynyt pariskunta lähtee etsimään poikaansa, jota eivät enää kunnolla muista. Tarina johdattaa pariskunnan retkellään nummille ja joelle, munkkien luostariin ja toisiin kyliin. Lohikäärmeen, sotureiden, kuningas Arthurin ja sir Gawainin, keijujen ja Merlinin taikojen takana tarinassa piilee fantasiaa vakavampi kysymys muistamisen tärkeydestä.

Saksien ja kelttien mailla elää lohikäärme, jonka hengityksen sumun takia ihmiset eivät enää kykene kunnolla muistamaan vanhoja asioita. Ihminen kuitenkin haluaa säilyttää kauniit muistonsa rakkaudesta ja eletystä elämästä. Mutta samalla mukana tulee ikäviäkin muistoja pettymyksistä, menetyksistä, petollisuudestakin - ja pettymys myös omaan toimintaan. Silti ihminen haluaa muistonsa takaisin.

Kansakunnan kollektiivisiin muistoihin palaavat menneiden sota-aikojen julmuudet ja siviileihin kohdistuneet kauheudet. Nuoria sukupolvia on vannotettu muistamaan ja kostamaan koetut vääryydet. Sumun poistuessa rapistumassa oleva yhteiskunta tulee menettämään henkäyksen ohuen rauhan. 

Onko sittenkään parempi muistaa vanhat kauheudet, jotka voivat johtaa sotiin, julmuuksiin ja koston kierteeseen, vai elää yksilönä sumussa ilman muistoja? Voiko ihminen oppia historiastaan ja antaa anteeksi kipeistä muistoista huolimatta?

Kannattaako lohikäärme suojella vai surmata?

Ajatuksena ajankohtainen joka päivä. Vahva lukusuositus.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
2015 (suom. 2016)

Sunnuntaikokkailuja: Peposo

Urheiluviikonlopun kruunaa perheen kesken nautittu yhteinen sunnuintaipäivällinen. Mikä sopisikaan paremmin, kuin pitkään hauduteltu pataruoka - ja #anunkeittiössä tietysti italialaisittain.

Ruuan valmisteluun ei kulu pitkää aikaa, mutta karjalanpaistin tapaan pata saa muhia uunissa useamman tunnin. Runsasta pippurimäärää ei kannata kavahtaa - potkua tulee juuri sopivasti. Kannattaa muistaa, että huono punaviini on huono punaviini myös ruuassa.

Peposon resepti on alkujaan keskiaikainen muotiruoka.

Peposo - firenzeläinen pippurinen lihapata

1 kg naudan paistia
3 rkl mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
3 porkkanaa
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
3-5 salvianlehteä
2 tl karkeaa suolaa
1 pullo (0,75 l) chiantia

Ja uuniin!

Leikkaa liha muutaman sentin kokoisiksi suupaloiksi tai käytä valmiiksi kuutioitua hyvää lihaa. Murskaa puolet mustapippureista karkeaksi rouheeksi ja sekoita vehnäjauhoihin. Kääntele lihapalat vehnäjauhoseoksessa ja paista öljyssä paistinpannulla ruskeiksi. Kumoa lihapalat uunipataan.

Paloittele sipuli ja porkkanat, viipaloi valkosipulinkynnet ja lisää pataan. Lisää loput mustapippurit kokonaisena, salvian lehdet ja suola. Kaada päälle punaviini ja hauduta pataa 2-3 tuntia 150 asteen uuninlämmössä.

Tarjoa polentan tai perunasoseen kera.

Marjaremmit - terveellistä herkkua

Palataanpa vaihteeksi anunkeittiöön. Tehdään varsinaista slowfoodia: tämä herkku on nopea valmistella, hidas kypsytellä ja kohtalaisen nopea nauttia. Alunperin olen nähnyt vastaavan ohjeen Strömsössä.

Marjaremmit mangosta - kirpeän makeaa herkkua

Makeuttamaton iso purkki mangososetta säilyy avattuna vain 2-3 päivää. Mango ei ole muun perheen ykkösherkku, joten smoothien ja jugurtin lisäksi sille piti keksiä vähän pidempään säilyvää käyttöä.

Remmit ovat kauniita myös katsella.
Säilytä remmit kannellisessa lasipurkissa.

Valmistelut: 10 - 20 min
Kypsennys: 8 h tai enemmän
Uuni: 50 astetta

1. Käytä valmista hyvänmakuista sokeroimatonta sosetta tai soseuta itse hedelmistä tai marjoista.

Koostumus on oikeanlainen, kun se muistuttaa vauvansosetta. Pieni kirpeys antaa remmeille mukavaa potkua. Esimerkiksi vadelma ja mustikka sopivat remmeihin hyvin.

2. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille tasaisesti noin 3 mm kerros marja- tai hedelmäsosetta. Levitys onnistuu hyvin nuolijalla.

Varmista, että reunat ovat tasaiset ja massan paksuus sama koko pellillisessä. Näin remmit kypsyvät tasaisesti ja myös reunimmaisiin remmeihin tulee kaunis reuna.

3. Anna kuivua uunissa vähintään kahdeksan tuntia 50 asteen uuninlämmössä.

4. Remmit ovat valmiit, kun sose on kuivunut nahkeaksi ja nahkamaiseksi levyksi, joka irtoaa reunasta nostettaessa leivinpaperista.

5. Leikkaa jäähtynyt levy saksilla pitkiksi tasalevyisiksi remmeiksi. Kääri remmit rullalle ja säilytä  kannellisessa lasipurkissa.

Tiibetiläinen äänijooga ja muita uusia kokemuksia

Sunnuntai, kello soi 6.45. Uninen ajatus, että miksi niin aikaisin, kun töihin ei tarvi kiiruhtaa. Kiskottelen aamuhetken kissan kanssa lämpimässä peiton alla. Sitten treenikamppeet päälle ja aamukahvin jälkeen kohti Kaapelia ja Joogafestareita. Siinä siis syy herätyskellon aikaiseen soittoon.

Junassa on muitakin joogamatto olalla. Sataa lunta. Väsyttää vähän, mutta olo on utelias: festareilla pääsee tutustumaan lajeihin ja opettajiin, jotka ovat itselle uusia. Jonotusruuhkan ohittaakseni olen tällä kertaa varannut kaksi tuntia ennakkoon - aamun ensimmäiset tietenkin.

Ensimmäinen tunti on yin-joogaa. Laji on tuttu, mutta opettaja uusi ja opetuskieli englanti.
Toinen tunti on tiibetiläistä äänijoogaa. Tiibet kyllä kuuluu niihin paikkoihin, jotka haluan vielä nähdä, mutta äänijooga?  Mantroja? Tiibetiläistä kirtania? Äänikulhojen soittoa? En tiennyt yhtään, mitä odottaa.

Pyhät tavut

Tunnin aluksi teoriaa ei ehditty käydä pitkästi läpi. Tutustuisimme tiibetiläiseen äänijoogaan lähinnä omakohtaisen kokemuksen kautta. Äänen resonoinnin pitäisi mm. vahvistaa yhteyksiä myönteisiin ominaisuuksiin.

Harjoitus kulki kohdistamalla pyhä tavu aina kuhunkin chakraan, Jokaiselle chakralle on oma tavunsa.  Aloitimme kohdistamalla tavun kolmanteen silmään, sen jälkeen kurkkuchakraan, sydänchakraan, navan korkeudelle ja juurichakraan. Kukin resonoi tavua jatkuvana virtana omalla tahdillaan. Sointukulhon kilahduksella hiljennyttiin kuulemaan seuraava tavu ja ohjeet.

Pitkä istuminen kangisti lonkat, vaikka välillä noustiinkin verryttelemään. Lievästä puutumisesta huolimatta tunti kului nopeasti. Luokallinen ihmisiä lausumalla värähteleviä tavuja voimakkaasti yhteen ääneen oli vahva kokemus.

Sopiva määrä energiaa

Kolmantena tuntina pääsin varsin vähällä jonottamisella ex tempore kokeilemaan mindfulness-joogaa MBSR (Mindfulness Based Stress Reduction) menetelmässä. Hidasta, keskittyvää. Liikkeet eivät olleet juuri liikkeitä ollenkaan, mutta keskittivät huomion olennaiseen. Tutkimme, mikä on sopiva määrä energiaa, jolla liike toteutuu tarkoituksenmukaisesti, liikoja pinnistelemättä. Miten malttaa hellittää, olla tietoinen juuri tästä hetkestä.

Tarpeellista pysähtymistä hektisen juoksun sijaan. Liekö tunneilla ollut osuutta asiaan, mutta messupäivän jälkeen olin valmis päiväunille. Ilman tavuja, sen kummempia hötkyämättä.

Hellitetään vähän. Ihanaa viikkoa!

http://www.joogafestival.fi/

Kampasimpukat, rakastettuni

Valitsen nykyisin ravintolan listalta lähes poikkeuksetta kampasimpukoita, jos niitä löytyy.

Aina en ole ollut yhtä innokas simpukoiden ystävä. Muistatteko ne väkisin nielaistut pizzan tai paellan säilykesimpukat, jotka muistuttivat kuminpalasia? Niitä en kaipaa yhtään. Ja muu tuttavuus simpukoiden kanssa juonsi lapsuuden uintireissuihin. Simpukoita sukellettiin tai nostettiin varpailla Vanajan mutaisista rantavesistä.

Simpukat uivat ruokavaliooni Carelian alkupalalistalta monia vuosia sitten. Hurmaannuin kerrasta. Syy uhkarohkeaan kokeiluun löytyi lukuelämyksen myötä: Kyllikki Villa kertoi Vanhan rouvan lokikirjassa illallisistaan rahtilaivojen reittien satamakaupungeissa. Kuvaus lautasellisesta paistettuja kampasimpukoita sai minut siltä lukemalta tekemään päätöksen, että näitä  tulen ainakin maistamaan joskus.

Vastaanotimme uutta vuotta Salutorgetissa ennen ilotulituksen katselemista. Rakastan savukalaa ja kampasimpukoita, joten la la carte listalta poimin - yllätys, yllätys - savustetut kampasimpukat. Savun maku puki kampasimpukoita, annos oli sopivan kokoinen, ja kyytipojaksi suositeltu Meyer-Näkel Illusion nappivalinta.  Lisukkeena oli osterimajoneesia, punajuurta ja porkkanaa. Suosittelen muillekin. Ilahduttava löytö monen paikan väsyneen uuden vuoden menun sijaan.

Toki laitan kampasimpukoita myös kotona jälkikasvun vastalauseista huolimatta. Voissa paistetut ja sitruunamehussa 'liekitetyt' kampasimpukat sitruunarisoton kera ovat kotiruokaherkkuani.

Herkullista vuotta 2017!

Kotikutoiset kampasimpukat
sitruunan kera

Karamellipossua kinkun jämistä

Tänä jouluna kokoonnuimme kotona juhlapöytään isommalla porukalla vasta tapanina. Pöydässä oli 12 henkeä. Mutta tapaninpäivän joulunvietossa on nurja puoli ihanasta yhdessäolosta huolimatta: kaikki ovat jo herkutelleet perinteisillä ruuilla kaksi päivää. Kolmantena peräkkäisenä jouluateriapäivänä ruuan menekki kääntyy väistämättä laskuun. Teinitkin ovat kasvaneet niiden aikojen ohi, jolloin vatsalaukku vaikutti pohjattomalta.

Kinkkua siis jäi. Ja reilusti. Yksi erä pakastettiin kuutioina loppiaisen hernekeittoa varten. Mitä muuta kinkunlopusta voisi tehdä?

Kollega oli postannut instagramiin kuvan herkullisesta karamellipossusta. Nimi soitti hämärästi kelloja: jotain vastaavaa oltiin maisteltu Björckin ravintoloiden maistelumenuissa. Originaali ateria kestäisi valmistaa kaksi päivää, mutta onneksi käytettävissä oli kypsää kinkkua. Ja eihän karamellipossu olisi Nunun karamellipossu, jos googlailtuja reseptejä ei tuunattaisi omaan makuun sopivaksi (ja käytettäisi aineita, joita juuri sillä hetkellä kaapeista sattuu löytymään).

Nunun karamellipossu jämäkinkusta

1 kg joulukinkun jämiä kuutioituna
öljyä paistamiseen
tuoretta korianteria
punaista chiliä
kookosjauhetta

Mausteliemi

1,5 dl kinkun paistolientä
2 tähtianista
2 kanelitankoa
2 tl chilirouhetta
loraus soijakastiketta ja thaimaalaista kalakastiketta
loraus Nordic Dynamite -kastiketta tai makeaa chilikastiketta
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1/2 (puna)sipuli hienonnettuna
mustapippuria myllystä
1 rkl kokonaisia korianterinsiemeniä
pari ruokalusikallista sokeria
pala inkivääriä

Karamellikastike

1/2 dl vettä
1/2 dl fariinisokeria
1-2 dl (palmu)sokeria

Valmista ensin mausteliemi hautumaan. Laita kaikki aineet kattilaan, anna kiehua hiljalleen n. 10 min, kunnes kastike hieman sakenee.

Tee toisessa kattilassa karamellikastike. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen sakeammaksi. Varo, ettei sokeri pala.

Nouki esim. reikäkauhalla mausteliemestä inkivääri, kanelitangot ja tähtianis pois. Yhdistä mausteliemi ja karamellikastike keskenään ja anna muhia n. 15 min miedolla lämmöllä sakeammaksi.

Paista kinkkukuutiot rapeaksi öljyssä esim. wok-pannulla. Kaada kastike kinkkukuutioiden päälle, ripottele pinnalle kookosjauhetta ja sekoita.

Koristele tuoreella korianterilla, seesaminsiemenillä ja punaisella chilillä. Tarjoa wok-vihannesten ja keitetyn riisin kera.

**

Tästä reseptistä tuli perheen suosikki kertakokeilulla. Sen verran nopeasti ruoka katosi parempiin suihin, että edes kuvaa ei muistettu ottaa.  Herkullisia hetkiä jämäruokien parissa!