Syyskuussa koitti mahdollisuus pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseen. Vaellus vanhaa pyhiinvaellusreittiä pitkin Santiago de Compostelaan oli väikkynyt mielessäni vuosia. Alkusysäyksen taisi antaa Coelhon kirja, ja sen jälkeen intoa oli lisännyt useampikin matkaa käsittelevä teos.
Lensimme Madridiin tiistaina 5.9. Varsinainen vaellus alkoi
torstaina 7.9. aamuvarhain Leonista, jonne olimme saapuneet edellisenä päivänä
junalla.
Lämpötila oli aamulla +5 astetta, kun nostimme rinkat
selkään ja lähdimme taipaleelle. Ensimmäisen päivän vaellus meni paremmin kuin
olisi voinut kuvitellakaan. Sää suosi, maisemat olivat kauniita, matka ei vielä
painanut pohkeissa ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Päivämatka pienen
pieneen Villar de Mazarifen kylään oli vain 21 km.
Siestan ajoituksessa oli vielä oppimista. Nälkäisinä
odottelimme iltapäivästä kaupan ulkopuolella, että saisimme jotain evästä ennen
illallista. Onneksi monissa kylissä illallista tarjottiin jo klo 18 alkaen,
eikä tyypilliseen tapaan vasta iltayhdeksältä. Myös alberque-majoitukset
kerrossängyissä välillä isoissakin huoneissa vaativat totuttelua – ja korvatulppia.
Kakkospäivästä alkaen matkanteko oli minulle tuskaisempaa.
Olin mielestäni varautunut hyvin, mutta silti jalat menivät rakoille ja hiertymille.
Vaelluskengät olivat vuoden vanhat, käytin ohuita villaisia vaellussukkia
nurinpäin, tuuletin jalkoja tauoilla ja käytin rakonestovoidetta. Mikään ei
auttanut. Onneksi paikalliset apteekit olivat erinomaisesti varusteltuja.
Antiseptiset voiteet, pehmusteet ja kipulääkkeet toimivat. Silti vereslihalla
olevat jalat hidastavat matkantekoa yllättävän paljon.
Puolimaraton rinkka
selässä joka päivä
Keskimäärin päivämatkamme oli 23 km. Lyhin matka oli 16 km,
pisin 33 km. Galicia on vuoristoa – mikä menee ylös, tulee myös alas, päti
vaeltamisessakin. Välillä kiivettiin rinnettä ylös, seuraavana päivänä
laskeuduttiin taas laaksoon. Muutaman päivän jälkeen ei enää helposti muistanut,
millainen toinen toistaan seuraava kylä oli ollut.
Reitin suunnittelu oli helppoa kirjastosta lainatun
matkakirjan mallin mukaan. Kyliä oli suurimmaksi osaksi matkaa sopivin
väliajoin, jolloin päivämatkan pituuden saattoi säätää oman jaksamisen mukaan. Seurasimme
monena päivänä opaskirjan esimerkkiä. Tarvittaessa olisi voinut yöpyä ulkonakin
makuupussin turvin.
Muuta aikarajaa meillä ei matkan tekoon ollut, kuin
paluulento Madridista takaisin kolmen viikon kuluttua aloituksesta. Kaiken
kaikkiaan teimme 347 km mittaisen matkan Santiagoon 15 päivässä. Tämä
mahdollisti muutaman päivän mittaisen lomailun Santiagossa ja paluun Madridiin
parin päivän kaupunkilomalle etuajassa.
Santiagoon saapumispäivänämme torstaina 21.9. emme vielä
saaneet pyhiinvaeltajan todistuksia, mutta perjantaina 22.9. menimme
jonottamaan toimistoon heti aamukahdeksalta. Todistuksen saa, jos on
suorittanut reitin viimeiset 100 km kävellen. Reitin (vähintään 200 km) voisi
tehdä myös pyörällä tai ratsain.
Hyvin suunniteltu?
Lähdin vaellukselle ilman ennakko-odotuksia. Päätin, että
mitä tahansa tuntemuksia matkanteko herättää, annan niiden vain tulla. Otan
kokemuksen vastaan sellaisena kuin se on. En suunnittele, en pelkää, en
glorifioi mitään etukäteen. Uskon tämän olleen yksi syy siihen, että matka oli
niin unohtumaton.
Joku viisas oli lukemissani kirjoissa todennut, että
vaelluksen todellinen haaste ei tule olemaan fyysinen. Jalkaongelmistani
johtuen kohdallani tämä ei pitänyt paikkaansa. Kyllä se todellinen haaste oli
laittaa jalkaa toisen eteen 28 kilometriä, kun joka askel oli täyttä tuskaa.
Pahimpina kipupäivinä fyysiset haasteet nostivat mieleen myös omat henkiset
kipupisteet. Mennyt vuosi oli haastava, ja kipeät menetykset ja surut nousivat
fyysisen kivun rinnalla mieleen. Välillä piti vain keskittyä hengittämään ja
laulamaan äänettömästi jotain mukavaa laulua, että pääsisi eteenpäin.
Kolmen viikon reppureissu puolison kanssa käy myös
parisuhdetestistä. Miten ennakko-odotukset ja päivien sisällön jaksottaminen
osuvat yksiin? Hermostuuko toinen, jos toinen etenee hitaammin? Meillä testi
läpäistiin kirkkaasti. Toisina päivinä ideat ja ajatukset pulppusivat iloisena
puheena. Joskus kävelimme vaiti. Työasiat unohtuivat. Riitti, että toinen oli
mukana.
Ihmisten avuliaisuus ja vaeltajien yhteisöllisyys yllättivät
positiivisesti. Tuntemattomat kanssavaeltajat tulivat kysymään, tarvitaanko
rakkolaastaria tai hoitovinkkejä jaloille. Taukopaikoissa tutustuimme moniin
mukaviin ihmisiin ympäri maailmaa.
Syyskuu oli hyvä aika vaeltaa. Ilma ei ollut tukahduttavan
kuuma. Lämpötila vaihteli +5 ja +28 asteen välillä. Välillä satoi, välillä paistoi. Poluilla ei
ollut ruuhkaa.
Kannattaa noudattaa neuvoa Don’t take extras. Spain has shops. Yhdeksän kiloon tavaroita saa
mahtumaan kaiken, mitä oikeasti tarvitsee. Minulla ei ollut mukana edes
ripsiväriä tai huulipunaa. Hiusharjan sijaan rinkassa kulki kevyt puinen kampa.
Sekin oli ilahduttava löytämisen paikka – minä riitän juuri tällaisena. Jaksan,
osaan, pystyn. Ulkonäöstä huolimatta.
Kaikille matkaa harkitseville sanon: lähtekää ihmeessä. Tätä
ei voi kirjoista lukea. Vaellus tulee olemaan paljon enemmän, kuin mitä
kuvittelet. ![]() |
Astorga, päivä 2. |
![]() |
Matkan tai osan siitä voi taittaa myös ratsain. |
![]() |
O'Cebreiro, kelttikylä. Kattohan on kuin Asterixista. |
![]() |
Vuoristokylän ruokapaikassa torjuttiin kosteutta lämmittämällä kamiinaa. |
![]() |
Santiagon katedraalissa pidetään joka päivä messu pyhiinvaeltajille. Harmiksemme tällä kertaa ei suuria suitsukeastioita laitettu heilumaan. |