Koronapäiväkirja: Dolce farniente?

Maailma on vetäytynyt kasaan kodin ympärille. 

Maalis-huhtikuussa projektit porhalsivat vielä omaa vauhtiaan, vaikka elämä ympärillä hidastui. Toukokuussa on ollut rauhallisempaa. Töitä on vaihtelevasti. Päivät sekoittuvat toisiinsa. Ei tiedä, onko arki vai pyhä, ellei Hesarin kulmasta tarkista.

Ihmettelen veltostumista. Tekeminen ottaa enemmän aikaa kuin aiemmin; normiaskareisiin saa kulumaan päivän helposti. Ja siivous. Miten siihen on niin vaikeaa ryhtyä, vaikka siistissä ympäristössä tunne asioiden hallinnasta ja omasta kontrollista on hetken kohdallaan?

Lukeminenkaan ei etene yhtään sen vauhdikkaammin, vaikka aikaa olisi kuinka. Kirja viikossa tahdilla mennään. Kummastelen, miten joskus ehdin tehdä yrittäjän normipäivät töitä, käydä salilla, lukea, tehdä käsitöitä, leipoa, kokata ja vielä käydä innokkaana erilaisissa paikoissa.  

Olen sortunut Netflixiin. Vanhoja urheilutoistoja tai koronakeskustelua illasta toiseen ei jaksa määräänsä enempää. Olen katsonut toukokuussa telkkaria enemmän kuin varmaan edellisen vuoden aikana yhteensä. Välttelen sarjoihin sitoutumista, mutta Viikingit oli pakko kahlata läpi, kun sen oli aloittanut. On runsaassa ruutuajassa hyväkin puoli: käsitöiden eteneminen. Koon 48 kirjoneulesukat ohuesta langasta eivät ole mikään nopea projekti.

Huoli läheisistä saa väsymään, ulkoisista virikkeistä kumpuava luovuus näivettyy

Viihdyn kotona, mutta kaipaan muualle. Kirjastojen uloslainauksen avaaminen sai ilon läikähtämään. Odottelen pitkää listaa kirjoja varauksesta. Mavetulokset ovat todennäköisesti heikoilla, kun joskus taas salille päästään, mutta kävelykunto on entistä ehompi. Vyötärölle on ilmestynyt koronamakkara.

Salikaipuun lisäksi kaipaan ystäviä, kahviloita ja ravintoloita – ja Italiaa. Ja sitä yrittäjän vapautta, että työt voi aikatauluttaa siten, että kampaajalle, salille tai kahville voi mennä keskellä päivää, ja työt voi hoitaa silloin kun parhaiten sopii. Nytkin voi, mutta se toinen puoli – että menisi jonnekin ihmisten ilmoille kesken kaiken – puuttuu. Kissan mielestä tilanne on varmaan ollut suorastaan erinomainen.

Rajoitteiden purkuun suhtaudun varauksella. Toisaalta odotan kesäkuun alkua malttamattomana kuin lehmä kevätlaitumelle pääsyä. Ja toisaalta mietin, että mikä tilanteessa on oikeasti muuttunut niin paljon, että ryntäisin isoihin ihmisjoukkoihin.

Tämä kevät on ollut pitkä. Kesä tulee koronatilanteesta huolimatta. Aurinko paistaa, talo saa uuden maalipinnan ja kasvimaalla perunat ja yrtit odottavat lämmintä säätä. Ilmassa on toiveikkuus.

Minä taidan kömpiä seuraavaksi kissan viereen päiväunille.

Miksi Assisi?

Maanantai, 20.8., päivä 4 – kaupunkipäivä Assisissa

Fransiskus Assisilainen on aina kiehtonut minua. Tarinat siitä, miten linnut levähtivät hänen ympärillään tai hän puhui suden kanssa, ovat vedonneet eläinihmiseen. Fransiskus on eläinten suojelupyhimys.

Tämä oli yksi syy, miksi neljä vuotta sitten Toscanan lomalla halusin tehdä päiväretken Assisiin. Sen retken takia vietämme nyt lomaa agriturismossa Assisissa.

Majapaikkamme on alempana laaksossa, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kaupungista. Korkeuseroja ei tule ajatelleeksi etukäteen. 10 minuutin kävelymatka ylämäkeen on vähän eri asia kuin tasaisella. Positiivisesti ajatellen näissä vuoristokaupungeissa ei ainakaan tule mäkitreeneistä puutetta. 10 000 askelta menee rikki heilahtaen. 

 

Kaupunki on pieni ja sokkeloinen, porttien sisäpuolella täynnä mäkiä, kujia ja portaita. Upeita kirkkoja on paljon, ja niistä kannattaa nauttia myös taidenäyttelynä, arkkitehtuuria ihaillen ja viilentymispaikkana. Yllättävää kirkkokierroksella on niiden erilaisuus; kaupungista löytyy loisteliaita suuria katolilaisia kirkkoja, askeettisia enemmän luterilaiseen tyyliin sopivia kirkkoja, tummia tai valoisia, pieniä ja suuria.

Isolle kirkolle

Leikkisästi kutsuin Fransiskus Assisilaisen basilikaa isoksi kirkoksi. Itse asiassa basilikassa on kaksi: alempi kirkko on matalampi ja tummempi, symbolisoi inhimillisyyttä ja nöyryyttä, muistuttaa elämän varjopuolista, kutsuu etsintään. Ylempi kirkko on korkea, ilmava ja valoisa. Giotton freskot kuvaavat tapahtumia Fransiskuksen elämästä. Niiden tunnistamisessa auttaa opaskirja tai Assisilaisen elämänkerran pintapuolinen tuntemus. Reliikkihuoneessa on nähtävillä mm. Fransiskuksen tunika. 

 

Isoissa kivikirkoissa on mukava vetää hetki henkeä, kun on kavunnut kaupungin kujia ylöspäin yli 30 asteen helteessä. Pukeutumisessa kannattaa muistaa kunnioittaa ohjeita; kirkkoon ei mennä liian lyhyissä tai paljastavissa asuissa.

Illalla on sykähdyttävää kuunnella kellojen soivan kauniisti alas laaksoon ja nauttia samalla kauniista näköaloista.

Taidenäyttelyistä puheenollen, kävimme kaupunkipäivänämme myös sellaisessa. Piazza del comunen reunalla olevassa galleriassa oli sadunomainen näyttely La storia della vita. Monikerroksiset graafiset teokset toivat mieleen Tylypahkan ja taikametsän. Minua hykerrytti kaikissa tauluissa toistuva yksityiskohta: Luigi ja Kate Agnellin teoksista löytyy aina signeerauksena kaksi kissaa kylki kyljessä.  

Hyviä ruokapaikkoja ja pieniä matkamuistoputiikkeja keramiikkaa, koruja tai tyypillisiä paikallisia tuotteita löytyy useita. Jäätelö on must missä tahansa Italian kaupungissa. Tämän kesän suosikkini on raikas sitruuna. Sitruuna ja veriappelsiini kisaavat aiemman suosikkini stracciatellan kanssa, mutta enköhän ehdi nauttia riittävästi niitä kaikkia. 

 

Jos harkitsette lomaa Assisissa, viikko on hyvinkin riittävä aika. Kaupungin ottaa haltuun parissa päivässä. Jos haluaa reippailla enemmän, vuorilla patikointiin voi varata muutaman päivän. Samoin lähinähtävyyksien katsomiseen. Jos ei välitä koko aikaa kuumuudesta, agriturismo-majoitus uima-altaalla on hyvä valinta. Ja pieni, näppärä auto, jotta pääsee liikkumaan muuallekin kuin kaupungin ytimeen.

 

Vietämme yhdistettyä lomaa ja etätyöreissua Italiassa, Assisissa. Blogiin ilmaantunee näinä viikkoina enemmän matkapäiväkirjamaista kuvausta päivien kohokohdista ja normaalia enemmän kuvia.

Patikointia pyhällä vuorella

Vietämme yhdistettyä lomaa ja etätyöreissua Italiassa, Assisissa. Blogiin ilmaantunee näinä viikkoina enemmän matkapäiväkirjamaista kuvausta päivien kohokohdista ja normaalia enemmän kuvia. Tässä ensimmäiset maistiaiset.

Sunnuntai 19.8., päivä 3. - patikointia 

Aamupalan jälkeen suuntasimme italiaisen avoautomme kohti Monte Subasiota. Fiat500 ulvoi kivutessaan mäkiä toisensa perään.

Olimme valinneet etukäteen noin neljän tunnin reitin Anello dei Mortari. Parkkipaikka löytyi muutaman harhakäännöksen jälkeen. 

Patikkareitin opasteet hävisivät muutaman sadan metrin jälkeen, ja kartan mukainen reitti oli suljettu kettingein. Se ei haitannut; ihastelimme lukuisia perhosia, joita turhaan koitimme vangita kuvaan. Alkuosan luovimme oman päämme mukaan, ja saimmekin oikein kunnon mäkitreenin ohdakkeista vuorenrinnettä ylös puskiessamme. Välillä siirryimme piikkilanka-aidan toiselle puolelle – laitumelle – kun lauma hevosia oli vallannut kulkutien.

 

Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Nautimme teevedeksi kelpaavaksi lämminnyttä vettä ja tuoreita hedelmiä evästauolla huipulla. Sitten toista kautta alas. Kapusimme alas rinnettä, jossa oli erikseen lentokieltotaulut. Kieltämättä liitovarjolla olisi sujunut jouhevammin. 

Paluumatka sujui hyviä polkuja pitkin, ja punavalkoisia reittimerkkejä näkyi muutama. 

Viime vuoden Santiago de Compostelan pyhiinvaellukseen verrattuna Assisin kauniilla reiteillä olisi petraamista. Paikallisille polut lienevät tuttuja, mutta moni turistina patikoiva nauttisi enemmän matkanteosta, jos reitit olisi paremmin merkitty. 

Muutama tunti patikoinnin jälkeen polvet, pohkeet ja akillesjänteet tuntuvat kireiltä. Loppupäivän ohjelmana uintia ja päiväunet.

Tästä sitten alas...

Monte Subasiota, 1290 m, pidettiin pyhänä paikkana
10. vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua. 

Huipulla tuulee :)

Fatto in casa!

Uusi perheenjäsenemme saapui meille viime perjantaina. Siitä lähtien Paolo on oleillut keittiössä. Se onkin oiva valinta, sillä keittiössä seura on taattu.  

Ensimmäistä kertaa kokkasimme Paolon kanssa lauantaina. Fatto in casa! Ja mikä harmoninen yksimielisyys! Päivä saapumisen jälkeen!

Toscanalaisesta keittokirjasta ja jauhopussin kyljestä yhdistelimme sopivan reseptin ja veivasimme pastataikinan. Aluksi taikina oli liian kuivaa ja murumaista.  Lorauksella öljyä, tilkalla vettä ja ottamalla uskollinen yleiskone käyttöön tilanne taltutettiin. Puolen tunnin vetäytymisaika, sitten kaulimaan.

Paolo veivasi reippaasti taikinaa ohuemmaksi ja ohueammaksi. Aina välissä taitoimme taikinan kolmeen osaan ja Paolo kauli taas. Lopulta suikaloimme taikinan tagliatellenauhoiksi.

Ja tässä yhteistyön lopputulos kotitekoisen peston ja pecorino-juuston kanssa tarjottuna. Pahoittelut kuvan hämyisästä sävytyksestä. Ruoka tarjottiin tietenkin kynttilänvalossa, joka aiheutti kuvan valotukseen omat vivahteensa.

Päivällisestä Paolo ei itse päässyt nauttimaan. Hän on nimittäin pastakone.

"La vita é troppo breve per mangiare e bere male."

Saanko esitellä: Paolo

Pastataikina

3 dl durumvehnäjauhoja
0,5 dl semolaa
3 kananmunaa

Sihtaa jauhot keoksi pöydälle. Tee keskelle syvennys, johon rikot kananmunat. Riko rakenne kevyesti haarukalla ja sekoita jauhoja pikku hiljaa munien joukkoon. Vaivaa taikinaa 5-8 minuuttia, kunnes saat kimmoisan taikinapallon. Taikina on valmis, kun sormella tökätty kuoppa nousee takaisin, eikä taikina tartu sormeen.

Itse nostin kuivahkon taikinan pöydältä yleiskoneen kulhoon ja lisäsin tilkan öljyä ja vettä. Sen jälkeen taikinasta saatiin kimmoisa pallo.

Kiedo taikina kelmuun ja anna levätä huoneenlämmössä 20-30 minuuttia. Kauli tasaiseksi ja ohueksi levyksi pastakoneella tai kaulimella ja työstä välittömästi haluamaksesi pastaksi. Keitä runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Jätä kypsyydeltään al denteksi - purutuntuma pitää säilyttää.

Käytä pastan kypsentämisessä riittävän suurta kattilaa. Pasta pitää keittää runsaassa vedessä, ja keitinvedessä suolaa saa olla reilusti (perustaikina on suolaton). Muistisääntö on 10-100-1 000: 10 grammaa suolaa, 100 grammaa pastaa ja litra vettä.


Lähteet:
Marita Joutjärvi & Vittorio Giannini: Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Readme.fi, 2016.
Ella Kanninen: Ellan Toscana. Kyläelämää Italiassa. Tammi,  2016. 

Sunnuntaikokkailuja: Peposo

Urheiluviikonlopun kruunaa perheen kesken nautittu yhteinen sunnuintaipäivällinen. Mikä sopisikaan paremmin, kuin pitkään hauduteltu pataruoka - ja #anunkeittiössä tietysti italialaisittain.

Ruuan valmisteluun ei kulu pitkää aikaa, mutta karjalanpaistin tapaan pata saa muhia uunissa useamman tunnin. Runsasta pippurimäärää ei kannata kavahtaa - potkua tulee juuri sopivasti. Kannattaa muistaa, että huono punaviini on huono punaviini myös ruuassa.

Peposon resepti on alkujaan keskiaikainen muotiruoka.

Peposo - firenzeläinen pippurinen lihapata

1 kg naudan paistia
3 rkl mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
3 porkkanaa
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
3-5 salvianlehteä
2 tl karkeaa suolaa
1 pullo (0,75 l) chiantia

Ja uuniin!

Leikkaa liha muutaman sentin kokoisiksi suupaloiksi tai käytä valmiiksi kuutioitua hyvää lihaa. Murskaa puolet mustapippureista karkeaksi rouheeksi ja sekoita vehnäjauhoihin. Kääntele lihapalat vehnäjauhoseoksessa ja paista öljyssä paistinpannulla ruskeiksi. Kumoa lihapalat uunipataan.

Paloittele sipuli ja porkkanat, viipaloi valkosipulinkynnet ja lisää pataan. Lisää loput mustapippurit kokonaisena, salvian lehdet ja suola. Kaada päälle punaviini ja hauduta pataa 2-3 tuntia 150 asteen uuninlämmössä.

Tarjoa polentan tai perunasoseen kera.