Madeleinet kotitekoisen lemon curdin kera

Olin ollut varmaan kiltti, kun joulupukki muisti toivelahjalla. Paketista löytyi madeleinevuoka - tiedättehän, leivosvuoka, jossa on simpukanmuotoiset syvennykset. 

Madeleineja olin tehnyt tavallisissa soikeissa leivosvuoissa joskus aiemminkin Rachel Khoon Pieni keittiö Pariisissa -ohjelman innoittamana. Vaikka maku oli muistaakseni silloinkin ihan OK, osa viehätystä on myös oikea ulkonäkö. 

En muistanut, että madeleinet eivät todellakaan synny käden käänteessä. Näiden herkkujen tekemiseen kuluu tovi. Mutta tulos on suussa sulavan ihanaa. 

Näin se käy

Aloita täytteeksi tulevan lemon curdin tekemisellä.

1 luomusitruunan raastettu kuori ja mehu

hyppysellinen suolaa

40 g sokeria

45 g voita

2 luomukananmunan keltuaista

Mittaa sitruunan kuoriraaste, mehu, suola, sokeri ja voi kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes sokeri ja voi ovat sulaneet. Ota kattila pois liedeltä ja lisää keltuaiset voimakkaasti vatkaten. Siirrä kattila takaisin levylle ja kuumenna koko ajan vatkaten, kunnes seos alkaa saeta ja pintaan nousee muutama kupla. Älä anna kiehua.

Anna hieman jäähtyä, kelmuta ja siirrä jääkaappiin odottamaan. 

Madeleinetaikina

3 luomukananmunaa

130 g sokeria

200 g vehnäjauhoja

10 g leivinjauhetta

1 luomusitruunan raastettu kuori

20 g hunajaa

4 rkl maitoa

200 g voisulaa

vadelmia

tomusokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita hieman jäähtyneeseen voisulaan hunaja ja maito ja lisää seos vaahtoon. Lisää  parissa erässä jauhot, joihin leivinjauhot ja sitruunankuoriraaste on sekoitettu. 

Peitä kelmulla ja anna taikinan levätä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Kun on aika leipoa

Lämmitä uuni 190 asteeseen. 

Voitele ja jauhota 12-koloinen madeleinevuoka. 

Laita lemon curd valmiiksi pienikärkiseen pursotuspussiin ja pidä kylmässä täyttämiseen asti.

Täytä leivosvuoat taikinalla ja paina jokaisen madeleinen keskelle vadelma.

Paista 190 asteessa 5 minuuttia ja laita uuni pois päältä minuutiksi. 

Käännä sen jälkeen uuni uudelleen päälle 160 asteeseen ja paista 5 minuuttia.

Anna jäähtyä muutama minuutti, kunnes leivonnaisia voi käsitellä, ja puhdista sillä välin madeleinevuoka. Täytä vuoka uudelleen ja paista toinen satsi madeleineja. Täytä sillä välin ensimmäiset madeleinet pursottamalla niihin noin teelusikallinen sitruunatahnaa. Koristele tomusokerilla.

Tarjoa heti. Herkullisia teehetkiä!

Matkalla Santiago de Compostelaan – pyhiinvaellus nykyajan tapaan

Upeat maisemat, metsät, vuoret, erilaiset polut, paikalliset ihmiset ja eläimet. Aniksen, eukalyptuksen ja rosmariinin tuoksu sormissa. Hetkeen tarttuminen ja lapsenomainen ihastelu kaikkea koettua kohtaan. Se, että matkan todella jaksaa.

Syyskuussa koitti mahdollisuus pitkäaikaisen haaveen toteuttamiseen. Vaellus vanhaa pyhiinvaellusreittiä pitkin Santiago de Compostelaan oli väikkynyt mielessäni vuosia. Alkusysäyksen taisi antaa Coelhon kirja, ja sen jälkeen intoa oli lisännyt useampikin matkaa käsittelevä teos.

Lensimme Madridiin tiistaina 5.9. Varsinainen vaellus alkoi torstaina 7.9. aamuvarhain Leonista, jonne olimme saapuneet edellisenä päivänä junalla.

Lämpötila oli aamulla +5 astetta, kun nostimme rinkat selkään ja lähdimme taipaleelle. Ensimmäisen päivän vaellus meni paremmin kuin olisi voinut kuvitellakaan. Sää suosi, maisemat olivat kauniita, matka ei vielä painanut pohkeissa ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Päivämatka pienen pieneen Villar de Mazarifen kylään oli vain 21 km.

Siestan ajoituksessa oli vielä oppimista. Nälkäisinä odottelimme iltapäivästä kaupan ulkopuolella, että saisimme jotain evästä ennen illallista. Onneksi monissa kylissä illallista tarjottiin jo klo 18 alkaen, eikä tyypilliseen tapaan vasta iltayhdeksältä. Myös alberque-majoitukset kerrossängyissä välillä isoissakin huoneissa vaativat totuttelua – ja korvatulppia.

Kakkospäivästä alkaen matkanteko oli minulle tuskaisempaa. Olin mielestäni varautunut hyvin, mutta silti jalat menivät rakoille ja hiertymille. Vaelluskengät olivat vuoden vanhat, käytin ohuita villaisia vaellussukkia nurinpäin, tuuletin jalkoja tauoilla ja käytin rakonestovoidetta. Mikään ei auttanut. Onneksi paikalliset apteekit olivat erinomaisesti varusteltuja. Antiseptiset voiteet, pehmusteet ja kipulääkkeet toimivat. Silti vereslihalla olevat jalat hidastavat matkantekoa yllättävän paljon.

Puolimaraton rinkka selässä joka päivä

Keskimäärin päivämatkamme oli 23 km. Lyhin matka oli 16 km, pisin 33 km. Galicia on vuoristoa – mikä menee ylös, tulee myös alas, päti vaeltamisessakin. Välillä kiivettiin rinnettä ylös, seuraavana päivänä laskeuduttiin taas laaksoon. Muutaman päivän jälkeen ei enää helposti muistanut, millainen toinen toistaan seuraava kylä oli ollut.

Reitin suunnittelu oli helppoa kirjastosta lainatun matkakirjan mallin mukaan. Kyliä oli suurimmaksi osaksi matkaa sopivin väliajoin, jolloin päivämatkan pituuden saattoi säätää oman jaksamisen mukaan. Seurasimme monena päivänä opaskirjan esimerkkiä. Tarvittaessa olisi voinut yöpyä ulkonakin makuupussin turvin.

Muuta aikarajaa meillä ei matkan tekoon ollut, kuin paluulento Madridista takaisin kolmen viikon kuluttua aloituksesta. Kaiken kaikkiaan teimme 347 km mittaisen matkan Santiagoon 15 päivässä. Tämä mahdollisti muutaman päivän mittaisen lomailun Santiagossa ja paluun Madridiin parin päivän kaupunkilomalle etuajassa.

Santiagoon saapumispäivänämme torstaina 21.9. emme vielä saaneet pyhiinvaeltajan todistuksia, mutta perjantaina 22.9. menimme jonottamaan toimistoon heti aamukahdeksalta. Todistuksen saa, jos on suorittanut reitin viimeiset 100 km kävellen. Reitin (vähintään 200 km) voisi tehdä myös pyörällä tai ratsain.

Hyvin suunniteltu?

Lähdin vaellukselle ilman ennakko-odotuksia. Päätin, että mitä tahansa tuntemuksia matkanteko herättää, annan niiden vain tulla. Otan kokemuksen vastaan sellaisena kuin se on. En suunnittele, en pelkää, en glorifioi mitään etukäteen. Uskon tämän olleen yksi syy siihen, että matka oli niin unohtumaton.

Joku viisas oli lukemissani kirjoissa todennut, että vaelluksen todellinen haaste ei tule olemaan fyysinen. Jalkaongelmistani johtuen kohdallani tämä ei pitänyt paikkaansa. Kyllä se todellinen haaste oli laittaa jalkaa toisen eteen 28 kilometriä, kun joka askel oli täyttä tuskaa. Pahimpina kipupäivinä fyysiset haasteet nostivat mieleen myös omat henkiset kipupisteet. Mennyt vuosi oli haastava, ja kipeät menetykset ja surut nousivat fyysisen kivun rinnalla mieleen. Välillä piti vain keskittyä hengittämään ja laulamaan äänettömästi jotain mukavaa laulua, että pääsisi eteenpäin.

Kolmen viikon reppureissu puolison kanssa käy myös parisuhdetestistä. Miten ennakko-odotukset ja päivien sisällön jaksottaminen osuvat yksiin? Hermostuuko toinen, jos toinen etenee hitaammin? Meillä testi läpäistiin kirkkaasti. Toisina päivinä ideat ja ajatukset pulppusivat iloisena puheena. Joskus kävelimme vaiti. Työasiat unohtuivat. Riitti, että toinen oli mukana.

Ihmisten avuliaisuus ja vaeltajien yhteisöllisyys yllättivät positiivisesti. Tuntemattomat kanssavaeltajat tulivat kysymään, tarvitaanko rakkolaastaria tai hoitovinkkejä jaloille. Taukopaikoissa tutustuimme moniin mukaviin ihmisiin ympäri maailmaa.

Syyskuu oli hyvä aika vaeltaa. Ilma ei ollut tukahduttavan kuuma. Lämpötila vaihteli +5 ja +28 asteen välillä.  Välillä satoi, välillä paistoi. Poluilla ei ollut ruuhkaa.

Kannattaa noudattaa neuvoa Don’t take extras. Spain has shops. Yhdeksän kiloon tavaroita saa mahtumaan kaiken, mitä oikeasti tarvitsee. Minulla ei ollut mukana edes ripsiväriä tai huulipunaa. Hiusharjan sijaan rinkassa kulki kevyt puinen kampa. Sekin oli ilahduttava löytämisen paikka – minä riitän juuri tällaisena. Jaksan, osaan, pystyn. Ulkonäöstä huolimatta.

Kaikille matkaa harkitseville sanon: lähtekää ihmeessä. Tätä ei voi kirjoista lukea. Vaellus tulee olemaan paljon enemmän, kuin mitä kuvittelet.

 

Astorga, päivä 2.

Matkan tai osan siitä voi taittaa myös ratsain.

O'Cebreiro, kelttikylä. Kattohan on kuin Asterixista.

Vuoristokylän ruokapaikassa torjuttiin kosteutta lämmittämällä kamiinaa.

Santiagon katedraalissa pidetään joka päivä messu pyhiinvaeltajille.
Harmiksemme tällä kertaa ei suuria suitsukeastioita laitettu heilumaan.

 

 

 

 

 

 

Pala kakkua: Earl Grey -kakku teehetkiin

Äitini oli leiponut Earl Grey -kuivakakun. Kakku oli virkistävän erilainen vaikkapa tiikerikakkuun verrattuna - raikas eikä yltiömakea. Tarjoiluehdotus oli iltapäiväteen kaveriksi, mutta kyllä kakku maistui myös kahvikissoille.


Lattiaremontin hellittäessä on taas aikaa keittiöpuuhillekin. Tämän aamun leipomishetki muun perheen vielä nukkuessa alkoi polkaisulla lähikauppaan ostamaan sitruunaa. Kauppareissun ajan teepussit likosivat lämpimässä maidossa, ja sen jälkeen kakun tekeminen sujuukin nopeasti. Tätä kakkua kannattaa kokeilla kello viiden teehetkiin - tai kahvin kera.

Äidin kakkuamaistiaisten innoittamana resepti löytyi googlettamalla Yhteishyvän sivuilta.

Earl Grey -kakku

2,5 dl maitoa
2 earl grey teepussia
200 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 (luomu)sitruunan kuori raastettuna

Voitele ja jauhota rengasvuoka. Kuumenna maito ja liota siinä teepusseja noin 10 minuuttia. Pese sitruuna ja raasta kuori.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmunat yksitellen ja sen jälkeen sitruunankuoriraaste.

Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhoihin. Lisää vähitellen jauhoseosta ja earl gray maitoa vuorotellen taikinaan.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 50 - 60 minuuttia. Kun taikina "vetäytyy" vuoan reunoilta ja tikkuun ei tartu taikinaa kokeiltaessa, kakku on kypsä. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista. Koristele tomusokerilla.

Nautinnollisia tee- tai kahvihetkiä!

  


Lähde: Yhteishyvä.fi

Elämää vanhassa talossa: lattiaremontti

Ajastin päälle. Aikaa on tunti vapaa-ajan viettoon.

Talvi-iltain tv-tuokioita oli häirinnyt rapina välipohjassa. Aika ajoin sisälle lehahti jyrsijän haju.
Örkkitorjunta hoiti kutsumattomat vieraat pois. Tuoksahtelun jatkuessa piti varmistaa, ettei välipohjaan ole jäänyt ketään muumioitumaan.

Vaikka hyvä syy olikin, se ei ollut ainoa eikä edes pääasiallinen syy lattiaremonttiin. Ruokahuoneen lattia notkui ja nitisi, ja pelkäsimme vanhojen tukilankkujen pettäneen. Jossain kohtaa lattia pitäisi korjata kuitenkin. Milloin olisi sopivampi aika kuin puuhastella yhdessä kesälomalla? Samalla hoidettaisiin hajuhaitat pois.

Suunnitelman mukaan remppa olisi ohi kahdessa viikossa. Lomailuun jäisi vielä toiset kaksi. Kas näin se menisi:

• Huonekalujen siirto toisiin huoneisiin
• Listojen irrotus
• Lattian purku, vanhat laudat mahdollisuuksien mukaan säästäen
• Vanhan täytepurun poisto
• Tukiparrujen vahvistus ja tasaaminen vaakatasoon
• Villojen laitto
• Lattialautojen sahaus ja asentaminen
• Maalaus
• Listojen kiinnitys 
• Huonekalujen siirto takaisin paikoilleen 

Näinhän se on suunnilleen mennytkin.  Työnjako on ollut selvä, eikä pahempia riitojakaan ole remonttiväsymyksestä huolimatta ollut.

Pahin vaihe oli vanhan purun lapiointi ja imurointi, ja muumioituneiden elukoiden poiskorjaaminen. Hengityssuojaimet ja suojalasit eivät ole varsinaisesti mukavat. Ja se pölyn määrä. Joka ilta sai imuroida ja pyyhkiä lattiat ja pinnat muista huoneista. Puhumattakaan siitä, että lähes kaikki muut mökkimme huoneet ovat  sekaisin ylimääräisistä tavaroista. Se kiristää vähän meikäläisen feng shuita.

Nyt ollaan maalaus- & listojen kiinnitys -vaiheessa. Loppusuoralla. Aikaa on kulunut kohta kolme viikkoa.

Vanha talo on ihana. Mutta on sen remonteissa ihan omat kommervenkkinsä. Aina on luvassa yllätyksiä, joiden vuoksi pitää muuttaa luovasti suunnitelmia lennosta. Ja tehdä vähän isompi remontti kuin alunperin ajateltu.

Mutta jos tähän ei ole valmis, kannattaa harkita muunlaista asumismuotoa. Itse olen oppinut jos jonkinlaista DIY käsillä tekemistä vuosien saatossa.

Tunnin aikaraja alkaa olla käytetty. Sitten lattian loppuosa on päällemaalaamiskuiva. Työ kutsuu.


Tunnelmakuvia matkan varrelta

Purkuvaihe

Tässä vaiheessa oli lapioitu 30 cm paksuudelta vanhaa purua ja roskaa pois. 

Puruimuri Herkules oli hyvä apuväline viimeisten purujen siivouksessa. 

Jätteitä varten pihalle oli tilattu siirtolava.

Uusi lautalattia, alla ekovilla. Vanhat lankut hajosivat purkuvaiheessa, 

eikä harmiksemme saatu vanhaa patinaa takaisin paikoilleen.

Ensimmäiseen kertaan maalattuna puun syyt kuultavat kauniisti läpi. 

Lattia maalataan kolmeen kertaan.

Maalari maalaa... valkoista. Sävytettyä sellaista.

Fatto in casa!

Uusi perheenjäsenemme saapui meille viime perjantaina. Siitä lähtien Paolo on oleillut keittiössä. Se onkin oiva valinta, sillä keittiössä seura on taattu.  

Ensimmäistä kertaa kokkasimme Paolon kanssa lauantaina. Fatto in casa! Ja mikä harmoninen yksimielisyys! Päivä saapumisen jälkeen!

Toscanalaisesta keittokirjasta ja jauhopussin kyljestä yhdistelimme sopivan reseptin ja veivasimme pastataikinan. Aluksi taikina oli liian kuivaa ja murumaista.  Lorauksella öljyä, tilkalla vettä ja ottamalla uskollinen yleiskone käyttöön tilanne taltutettiin. Puolen tunnin vetäytymisaika, sitten kaulimaan.

Paolo veivasi reippaasti taikinaa ohuemmaksi ja ohueammaksi. Aina välissä taitoimme taikinan kolmeen osaan ja Paolo kauli taas. Lopulta suikaloimme taikinan tagliatellenauhoiksi.

Ja tässä yhteistyön lopputulos kotitekoisen peston ja pecorino-juuston kanssa tarjottuna. Pahoittelut kuvan hämyisästä sävytyksestä. Ruoka tarjottiin tietenkin kynttilänvalossa, joka aiheutti kuvan valotukseen omat vivahteensa.

Päivällisestä Paolo ei itse päässyt nauttimaan. Hän on nimittäin pastakone.

"La vita é troppo breve per mangiare e bere male."

Saanko esitellä: Paolo

Pastataikina

3 dl durumvehnäjauhoja
0,5 dl semolaa
3 kananmunaa

Sihtaa jauhot keoksi pöydälle. Tee keskelle syvennys, johon rikot kananmunat. Riko rakenne kevyesti haarukalla ja sekoita jauhoja pikku hiljaa munien joukkoon. Vaivaa taikinaa 5-8 minuuttia, kunnes saat kimmoisan taikinapallon. Taikina on valmis, kun sormella tökätty kuoppa nousee takaisin, eikä taikina tartu sormeen.

Itse nostin kuivahkon taikinan pöydältä yleiskoneen kulhoon ja lisäsin tilkan öljyä ja vettä. Sen jälkeen taikinasta saatiin kimmoisa pallo.

Kiedo taikina kelmuun ja anna levätä huoneenlämmössä 20-30 minuuttia. Kauli tasaiseksi ja ohueksi levyksi pastakoneella tai kaulimella ja työstä välittömästi haluamaksesi pastaksi. Keitä runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Jätä kypsyydeltään al denteksi - purutuntuma pitää säilyttää.

Käytä pastan kypsentämisessä riittävän suurta kattilaa. Pasta pitää keittää runsaassa vedessä, ja keitinvedessä suolaa saa olla reilusti (perustaikina on suolaton). Muistisääntö on 10-100-1 000: 10 grammaa suolaa, 100 grammaa pastaa ja litra vettä.


Lähteet:
Marita Joutjärvi & Vittorio Giannini: Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Readme.fi, 2016.
Ella Kanninen: Ellan Toscana. Kyläelämää Italiassa. Tammi,  2016. 

Haudattu jättiläinen

Lainasin kirjastosta kahden viikon best seller –lainana Ishiguron Haudatun jättiläisen. Ishiguron taiturimainen ja unenomainen kerronta vei mukanaan pikkutunneille asti – kirjaa ei malttanut laskea kädestään.

Vanha toisiinsa syvästi kiintynyt pariskunta lähtee etsimään poikaansa, jota eivät enää kunnolla muista. Tarina johdattaa pariskunnan retkellään nummille ja joelle, munkkien luostariin ja toisiin kyliin. Lohikäärmeen, sotureiden, kuningas Arthurin ja sir Gawainin, keijujen ja Merlinin taikojen takana tarinassa piilee fantasiaa vakavampi kysymys muistamisen tärkeydestä.

Saksien ja kelttien mailla elää lohikäärme, jonka hengityksen sumun takia ihmiset eivät enää kykene kunnolla muistamaan vanhoja asioita. Ihminen kuitenkin haluaa säilyttää kauniit muistonsa rakkaudesta ja eletystä elämästä. Mutta samalla mukana tulee ikäviäkin muistoja pettymyksistä, menetyksistä, petollisuudestakin - ja pettymys myös omaan toimintaan. Silti ihminen haluaa muistonsa takaisin.

Kansakunnan kollektiivisiin muistoihin palaavat menneiden sota-aikojen julmuudet ja siviileihin kohdistuneet kauheudet. Nuoria sukupolvia on vannotettu muistamaan ja kostamaan koetut vääryydet. Sumun poistuessa rapistumassa oleva yhteiskunta tulee menettämään henkäyksen ohuen rauhan. 

Onko sittenkään parempi muistaa vanhat kauheudet, jotka voivat johtaa sotiin, julmuuksiin ja koston kierteeseen, vai elää yksilönä sumussa ilman muistoja? Voiko ihminen oppia historiastaan ja antaa anteeksi kipeistä muistoista huolimatta?

Kannattaako lohikäärme suojella vai surmata?

Ajatuksena ajankohtainen joka päivä. Vahva lukusuositus.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
2015 (suom. 2016)

Sunnuntaikokkailuja: Peposo

Urheiluviikonlopun kruunaa perheen kesken nautittu yhteinen sunnuintaipäivällinen. Mikä sopisikaan paremmin, kuin pitkään hauduteltu pataruoka - ja #anunkeittiössä tietysti italialaisittain.

Ruuan valmisteluun ei kulu pitkää aikaa, mutta karjalanpaistin tapaan pata saa muhia uunissa useamman tunnin. Runsasta pippurimäärää ei kannata kavahtaa - potkua tulee juuri sopivasti. Kannattaa muistaa, että huono punaviini on huono punaviini myös ruuassa.

Peposon resepti on alkujaan keskiaikainen muotiruoka.

Peposo - firenzeläinen pippurinen lihapata

1 kg naudan paistia
3 rkl mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
3 porkkanaa
1 iso sipuli
5 valkosipulinkynttä
3-5 salvianlehteä
2 tl karkeaa suolaa
1 pullo (0,75 l) chiantia

Ja uuniin!

Leikkaa liha muutaman sentin kokoisiksi suupaloiksi tai käytä valmiiksi kuutioitua hyvää lihaa. Murskaa puolet mustapippureista karkeaksi rouheeksi ja sekoita vehnäjauhoihin. Kääntele lihapalat vehnäjauhoseoksessa ja paista öljyssä paistinpannulla ruskeiksi. Kumoa lihapalat uunipataan.

Paloittele sipuli ja porkkanat, viipaloi valkosipulinkynnet ja lisää pataan. Lisää loput mustapippurit kokonaisena, salvian lehdet ja suola. Kaada päälle punaviini ja hauduta pataa 2-3 tuntia 150 asteen uuninlämmössä.

Tarjoa polentan tai perunasoseen kera.