Omatekoinen islantilaisvillapaita on paras villis ikinä

Toin Islannista marraskuussa kassillisen ihanaa Alafosslopi-villalankaa, paksua ja vanhanaikaisen tuntuista. Ajatuksena oli neuloa itselleni (kyllä, joskus myös itselle) ihastuttava islantilaisvillapaita. Ohjetta en samasta lankakaupasta ostanut - kielitaito ei vielä ihan riittänyt ohjeen tulkkaamiseen.

Suomesta löytyi onneksi hyvä kirja islantilaisvillapaitojen ohjeita omalla äidinkielellä (Islantilaisia neuleita, Vésdís Jónsdóttir). Verkkokauppatilaus Lankavasta kopsahti nopeasti kotiin. Ohjeet ja langat - check. Sitten vain ylittämään itsensä ja kutomaan islantilaisvillapaitaa ensimmäistä kertaa ikinä.

Paksulla langalla työ joutui nopeasti. Ohjeissa mietityttänyt pyöröneuleena tehdyn alaosan yhdistäminen hihoihin ja kaarrokkeen tekeminen yhtenä kappaleena olikin toteutettuna paljon kätevämpää kuin luettuna. Kainaloiden silmikointikin oli simppelimpi juttu kuin ensi kertaa ohjeesta tavattuna olisi voinut päätellä. Jonkin verran joutui hakemaan oikeata langan kireyttä kirjoneuleessa, mutta käyttökelpoista jälkeä tuli. Itse tehty saa näyttää - itsetehdyltä.

Omatekoista villistähän on suorastaan velvollisuus käyttää. Islantilaisneule on lämmin ja mukava ulkoillessa. Ja se palaute! Tuiki tuntemattomat ihmiset pysäyttävät kaupassa, kehaisevat villapaitaa ja kysyvät onko se itse tehty.

Jos siis sinä, hyvä lukija, emmit islantilaisvillapaidan neulomisen aloittamista, suosittelen! Aloita rohkeasti. Työ tekijäänsä neuvoo, ja paksulla langalla neule valmistuu nopeammin kuin uskotkaan.

Jämälangoista toteutin villapaidan kuviota muuntelemalla paidan pariksi tumput. Ehkä vilukissan tassutkin pysyvät lämpimänä ensi talvena.

Näistä käsitöistä olen aidosti ylpeä. Minä osasin.

Kaikki on vaikeaa ennen kuin se on helppoa

Hämmästellen totesin tänään, että vuodesta on kohta takana ensimmäinen kuukausi. Mummollani oli tapana sanoa, että aika kulkee nopeammin vuosi vuodelta. Niin se taitaa olla. Toinen vaihtoehto on, että itselläni on tahti hidastunut. Ehkä sillä on jotain tekemistä muutoksen ja henkilökohtaisen kasvun kanssa? Se kun vie aina aikaa.

Oppimista on mahtunut tammikuuhun niin että otsalohkoa kiristää. Töissä uusi projekti alkaa kirkastua pala palalta. Ketterää kehitystä on opiskeltu kaksi päivää, ja viikon kuluttua starttaa voimakirjan teko.

Edellisviikon superonnistunut jalkatreeni salilla palautti mieleen 80-luvun kuntosalimeiningin ja  vahvan poltteen päästä treenaamaan. Saman fiiliksen, jota Flashdance tai Rocky buustasivat.  Inspiraationi lähde muuten noina aikoina oli Marjo Selin, jonka lehdestä leikattu kuva oli liimattu treenivihkon kanteen. (Ei ollenkaan huono kuva patistamaan treenin pariin tänäkään päivänä.)

Joogassa onnistui ensimmäistä kertaa helposti Chaturangadandasana ja 4 minuutin päälläseisonta seinää vasten. Voimaa on tullut lisää, vaikka jooga-asanoissa paljon on kiinni päivästäkin. Joskus ei vain onnistu.

Vuoden alkajaisiksi on pitänyt palautella itseään myös ruokavalioruotuun joulun herkuttelun jälkeen. Mutta koska elämästä pitää osata nauttia, kerrottakoon, että olen oppinut uuden lempijälkiruoan. Kerrosvanukas granaattiomenasta Tiian Karkkipäivä-ohjeella onnistuu aina ja toimii hyvin myös pakastemansikoista tai vaikka appelsiinista - myös ilman kerroksia.

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.— Mike Dooley
Kuukauteen mahtuu monta kasvun aihiota, kun niitä rupeaa miettimään. Mitä sinä aiot tehdä seuraavaksi?

Hyvää vuotta 2016!

Tavoistani poiketen en tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta. Minusta tuntuu,  että yhdelle naiselle on riittävästi, että jaksaa jatkaa viime vuoden matkaa. Kasvulle on vielä tilaa.

Vuosi 2015 oli raskas. Kevään kunniaksi katkaistut pitkät kutrit olivat ensimmäinen 'iso' muutos. Sen jälkeen tuli personal trainer, blogi ja uusi työpaikka. Vuoteen on mahtunut sairautta ja mustia hetkiä, kihlajaisia, ensirakkautta, matkakokemuksia. Jälkikasvu on aloittanut autokoulun. Miten vanhan se minusta tekee?

Maailman tilanne ei ole kohottanut mielialaa. Sotauutiset, inhimilliset kriisit, pakolaistilanne, ympäristön tila. Ihmisten piittaamattomuus ja kovuus painaa hartiat kyyryyn. Olen ollut kaikesta väsynyt ja tarvinnut apua. Kiitos ystävät ja rakkaat. Toivottavasti olen voinut sitä antaa takaisinkin.

Uusi työ on vienyt enemmän voimia kuin arvelin. Niinhän se uuden oppimisen kanssa aina on. Sen lisäksi, että työ tuo uutta kasvua ammatilliselle minälle, kaikki muutkin kokemukset ja tekemiset kasvattavat meitä ihmisinä.

Vuonna 2015 koin köyhän, kurjan ja pelottavankin, mutta luonnoltaan lumoavan Dominikaanisen tasavallan, Krakovan davinceineen ja Islannin jäätiköineen. Jos yksi sielunmaisemani on  Italiassa, toinen voisi hyvin olla kylmässä lumen ja jään maisemassa, jäätiköllä. Siellä sydän täyttyi.

Treenaamisen kautta kolkuttelin mukavuusalueiden reunoja lujasti. Lihakset jomottavina olen hämmästellut, että selvitinpähän tämänkin. Uusina tuttavuuksina lukulistoille pääsivät Haruki Murakami ja Peter Hoeg. Joogassa koin ahaa-elämyksiä, ja ystävän kanssa kierrettiin useampikin VHB:n keikka. Hämmästyttävä vuosi 2015!

Uusi, yhtä hämmästyttävä edessä. Vielä tunnen oloni hieman varautuneeksi tästä kaikesta, mutta silti:
Tervetuloa kaikki, mikä minulle on tarkoitettu.

Hyvää alkanutta vuotta 2016!

Jouluna 2015