Laita silmät kiinni ja palaa lomaan

Ensimmäinen viikko aamuherätyksineen ja kiireisine rytmeineen oli kylmä suihku. Toisen työviikon jälkeen loma tuntui kaukaiselta, ja kolmannen työviikon jälkeen viimeisetkin loma-aatokset ovat haihtuneet kokonaan säntäilyn alle. Sääkin palasi arkeen.

Tarviiko olla näin? Jaksaisiko syksyn hitusen paremmin, jos takertuisi lomafiiliksiin vaikka kerran viikossa?

Minun lomallani nautitaan kiireettömistä kävelyistä. Kuumasta hiekasta. Jopa niin kuumasta, että rantaan pitää kävellä pitkospuita tai juosta nopeasti, ettei jalkapohjia polttaisi liikaa. Meressä uimisesta, tunteesta, että henki salpautuu, kun suolainen vesi yltää napaan asti. Isoista jäätelötötteröistä, jotka alkavat sulaa nopeammin kuin ehtii syödä. Tahmeista sormista. Herkullisesta ruuasta meren kainalossa. Avomaankurkuista ja vahvanmakuisista tomaateista. Tuulesta, joka sotkee hiukset silmille. Pyöräilyn vapaudesta. Sporttaamisesta ulkona. Juttelusta viinilasin ääressä pitkinä valoisina iltoina. Yhdessäolosta, kiireettömyydestä.

Minun lomallani otetaan paljon kuvia, joihin voi palata kun vihmoo räntää vaakatasossa. Kuvia merestä, kuvia Hangosta. Siellä paistaa aina aurinko - ainakin lomafiiliksissä.

Millaisiin maisemiin, tunnelmiin, tuoksuihin ja ääniin sinä palaat, jos laitat silmät kiinni?

Voimauttavaa viikkoa!

 

We'll always have Paris

Vietimme minilomaa Pariisissa helatorstaiviikonloppuna. Kolme kokonaista päivää puolison kanssa kahdestaan lomaillen.

Tämän kertainen matka oli neljäs käyntini Pariisissa. Kaikki pakolliset nähtävyydet oli jo nähty aiemmilla reissuilla. Ennakkosuunnitelma oli se, että suunnitelmia ei olisi. Varasimme aikaa kuljeskella ja katsella, käydä lempipaikoissa, ilman pitkää listaa 'pakollisista' kohteista. Nauttia katukahviloiden tunnelmista latten ja croissantin tai kuohuvan muodossa elämänmenoa katsellen ja pitkään keskustellen, johon arjen kiireessä liian harvoin riittää jaksamista.

Ei niin vanhaa, ettei jotain uuttakin. Turistioppaan kartan ulkopuolelta 16. kaupunginosassa tutustuimme ihastuttavaan museoon, jossa on maailman suurin Monet-kokoelma. Musée Marmottan Monet oli loistava paikka sopivan metromatkan päässä. Ei yhtään ruuhkaa, kaunis ja sopivan kokoinen museo, jonka kaikki teokset jaksoi kiertää. Monet'n maalauksia pitää katsoa kauempaa, jotta ne pääsevät täysin oikeuksiinsa.

Sacre Coeurin portaat on yksi lempipaikoistani, johon tälläkin kertaa kävelimme aistimaan tunnelmaa ja katselemaan näkymästä rakkauden kaupungin yli. Notre Damessa sytytimme isälleni kynttilän, ja Saint Chapellessakin poikkesimme.

Kesäisen lämpimästä säässä nautimme Luxembourgin puistossa patonkia, juustoja ja tietenkin shampanjaa ja mansikoita yhtenä matkapäivänä. Seuraavalla kerralla vuokraamme laivatkin uitettavaksi.

We'll always have Paris. Tulee vielä viideskin kerta. Ja useampi.

Yksi lempipaikoista. Sacre Coeur.

Unelma-aamiainen katukahvilassa. Loistavat croissantit ja lattet.

Ja välillä kuohuvaa...

Kirpputorireissun musiikista vastasi posetiivari

Luxembourgin puistossa ei voi olla ajattelematta Edelfeldtin maalausta 

Hyvää vuotta 2016!

Tavoistani poiketen en tehnyt yhtään uuden vuoden lupausta. Minusta tuntuu,  että yhdelle naiselle on riittävästi, että jaksaa jatkaa viime vuoden matkaa. Kasvulle on vielä tilaa.

Vuosi 2015 oli raskas. Kevään kunniaksi katkaistut pitkät kutrit olivat ensimmäinen 'iso' muutos. Sen jälkeen tuli personal trainer, blogi ja uusi työpaikka. Vuoteen on mahtunut sairautta ja mustia hetkiä, kihlajaisia, ensirakkautta, matkakokemuksia. Jälkikasvu on aloittanut autokoulun. Miten vanhan se minusta tekee?

Maailman tilanne ei ole kohottanut mielialaa. Sotauutiset, inhimilliset kriisit, pakolaistilanne, ympäristön tila. Ihmisten piittaamattomuus ja kovuus painaa hartiat kyyryyn. Olen ollut kaikesta väsynyt ja tarvinnut apua. Kiitos ystävät ja rakkaat. Toivottavasti olen voinut sitä antaa takaisinkin.

Uusi työ on vienyt enemmän voimia kuin arvelin. Niinhän se uuden oppimisen kanssa aina on. Sen lisäksi, että työ tuo uutta kasvua ammatilliselle minälle, kaikki muutkin kokemukset ja tekemiset kasvattavat meitä ihmisinä.

Vuonna 2015 koin köyhän, kurjan ja pelottavankin, mutta luonnoltaan lumoavan Dominikaanisen tasavallan, Krakovan davinceineen ja Islannin jäätiköineen. Jos yksi sielunmaisemani on  Italiassa, toinen voisi hyvin olla kylmässä lumen ja jään maisemassa, jäätiköllä. Siellä sydän täyttyi.

Treenaamisen kautta kolkuttelin mukavuusalueiden reunoja lujasti. Lihakset jomottavina olen hämmästellut, että selvitinpähän tämänkin. Uusina tuttavuuksina lukulistoille pääsivät Haruki Murakami ja Peter Hoeg. Joogassa koin ahaa-elämyksiä, ja ystävän kanssa kierrettiin useampikin VHB:n keikka. Hämmästyttävä vuosi 2015!

Uusi, yhtä hämmästyttävä edessä. Vielä tunnen oloni hieman varautuneeksi tästä kaikesta, mutta silti:
Tervetuloa kaikki, mikä minulle on tarkoitettu.

Hyvää alkanutta vuotta 2016!

Jouluna 2015

Nainen ja kärppä eli viikonloppu Krakovassa

Töihin paluusta kaksi viikkoa. Vaikka konttorilla onkin ollut selvästi normaalia hiljaisempaa, pieni loma tekee aina hyvää, jo kahdenkin viikon työrupeaman jälkeen.

Krakovassa olin käynyt aiemmin jo vuonna 2013. Muistelin kaupungin olevan viehättävä ja sopivan pieni; viikonloppu oli ensimmäiselläkin kerralla tuntunut sopivalta aikajaksolta. Pakollisia nähtävyyksiä ei tällä kertaa olisi listalla. Kulttuuria kuitenkin.

Edellisellä kerralla missasin Da Vincin, joten nyt taide oli ykkösenä tekemisten toivelistalla. Nainen ja kärppä on levollinen ja kaunis. Nainen silittää pitkillä sormillaan kärppää, joka lepää valppaana mutta rauhallisena sylissä. Naisen katse on intensiivinen, ilmeessä omanarvontuntoa.

Ehkä juuri päättäväisyyden vuoksi pidin taulusta enemmän kuin Mona Lisasta. Kärppää sai myös ihailla paljon rauhallisemmin kuin täpötäydessä Louvressa. Wawelin linnaan sai jonottaa lippuja helteessä, mutta maalaus oli sen arvoinen.

Kulttuurin jälkeen tulee nälkä. Suolarinkelit kadunvarsikojusta 40 sentin edulliseen hintaan ja Wislan rantapuistikkoon lempeään tuuleen piknikille. Toimii, kun lämmintä on +37. Puistossa sijaitsee myös se toinen kulttuurikohde, jonka erityisesti tällä matkalla halusin nähdä: Dzog the Dog -koirapatsas. Patsaan liikuttava tarina on samantapainen kuin Geren tähdittämässä Hachiko-elokuvassa. Koira palaa aina odottamaan isäntäänsä samaan paikkaan isännän menehtymisen jälkeen. Turhaan. Näitä surullisia silmiä ei hevin unohda.

 

Ja sitten tietysti tori, Rynek. Eloisa ja vilkas toriaukio, jonka toiminta jatkuu maan alla. Torin alle on tehty museo esittelemään Krakovaa ja sen kehittymistä viimeisten 1 000 vuoden aikana. Rynejk Undergroundin kaivaukset ja museon tekeminen kestivät viisi vuotta.

Mitä syödään?

Leppoisan viikonloppuloman yksi kohokohta on tietysti syödä hyvin. Torin laidan ravintola Szara oli niin hyvä, että poikkeuksellisesti palasimme samaan ravintolaan seuraavanakin iltana. Annokset olivat runsaat mutta kohtuulliset, ei tyypillistä puolalaista mättölautasellista lihaa.

Toinen virkistävä uusi tuttavuus oli Kazimierzissä sijaitseva kahvila Eszeweria. Hämärässä ja boheemisti sisustetussa kahvilassa tuoksui suitsuke. Pienissä nurkkauksissa oli sohvia ja eriparisia pöytäryhmiä. Sisäpiha oli vehreä keidas riippukeinuineen ja lepolavitsoineen, pöydillä jos jonkinlaisia leikkokukkia maljakoissa. Tunnelma oli enemmän Christianiaa kuin juutalaiskorttelia. Kolmantena täytyy peukuttaa Hamsa hummus & happiness -ravintolaa. Paikan mottona oli Make hummus not war. Hyvää oli.  

Kotiinpaluusta on nyt vajaa kaksi vuorokautta. Olen edelleen samaa mieltä kuin ensimmäisen vierailun jälkeen: Krakovan viehättävästä tunnelmasta saa hyvin kiinni kahdessa päivässä. Välimatkat kannustavat kävelyyn paikasta toiseen, ja kaupungin ydin on helposti otettavissa haltuun. Ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat mielellään.  Enää ei 37 asteen lämpökään tunnu muistoissa liian kuumalta. Reissusta muistuttaa Nainen ja kärppä -muistivihko. Saattaa olla, että vielä palaan kolmannenkin kerran.