Gnoccheja, salviaa ja hernistä
Sarjassamme jälleen niitä helppoja, nopeita ja herkullisia arkiruokia, jotka syntyvät aiempia reseptejä yhdistelemällä. Tämä on lähes identtinen salviasienignocchireseptin kanssa, mutta kanttarellien sijasta tässä on käytetty hernissuikaleita.
reilusti salvianlehtiä
oliiviöljyä
1 paketti perunagnoccheja
pussi hernistä (80 g)
suolaa, pippuria
Tee näin
Lorauta sen verran öljyä pannulle, että pohja peittyy. Kuumenna. Lisää salvianlehdet pannulle. Itse rakastan salvian makua, ja käytän niitä todella reilusti. 10-15 isoa lehteä riittää maltillisempaan käyttöön. Paista rapeiksi, ja nostele pihdeillä talouspaperin päälle valumaan.
Lisää gnocchit pannulle samaan salviaöljyyn ja paista niihin kaunis pinta.
Paista hernikset toisella pannulla samaan aikaan pakkauksen ohjeen mukaan.
Itse käytän hernissuikaleissa pakkauksen tapaa 1. Kuumenna voideltu paistinpannu, lisää hernissuikaleet, 4 dl vettä ja 4 rkl öljyä. Paista, kunnes vesi on haihtunut ja hernikset rapeutuvat. Mausta suolalla ja pippurilla.
Nosta maustetut hernissuikaleet tarjoiluastiaan, kaada gnocchit päälle ja viimeistele salvian lehdillä. Rouhaise vielä pintaan mustapippuria ja ripaus suolaa.
Ei-vegaaniversion voi vielä viimeistellä pecorinoraasteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti