Mikä on paras tapa käyttää jäljellä olevat vuotesi?

Aamun meiliboxista pomppasi esiin Ajatusten aamiaisen Kysymyksiä itselle. Yhdeksän kysymystä, sinänsä simppeleitä, mutta voivat johtaa varsin syville vesille. Näin kävi kysymyksen Mikä on paras tapa käyttää jäljellä olevat vuotesi kanssa.

Jäljellä olevat vuodet. Paljonko niitä mahtaa olla? Mitä niillä haluaisin tehdä?

Mieleen tulvahtaa kuvia Tiibetistä. Lumihuippuisia vuoria, sininen taivas, kirkas vesi. Mykistävä maisema hankalan taipaleen takana.  

Seuraava mielikuva on upeasta rannasta. Ei ketään muita, vain hiekkaa, merta ja minä jossain upeassa jooga-asanassa. 

Ja sitten: mökinmuorin kahvila, vanha puuhuvila kenties, jossa on oman keittiön kotipullaa ja kakkuja, käsitöitä ja kissanpentuja.

Unelmakuvien tulvan jälkeen ajatuksia alkaa rajoittaa totuttu normipatteristo. Mitä teen nyt noihin tunnelmiin verrattuna? Käyn töissä, hoidan kodin ja perheen, harrastuksetkin, osallistun hyvän tekemiseen kykyni mukaan. Sitten eläkkeellä teen…  Mitä? Väännän itseni nykyistä helpommin jooga-asentoihin? Vaellan seitsemänkymppisenä Tiibetissä? Täytän päiväni vapaaehtoistyöllä? Yeah, right.

Kuuntele tarkkaan, mitä vastaat. Sen jälkeen tiedätkin, mitä tehdä.

Unelmoin monesta asiasta, mutta ne tärkeät asiat ovat silti juuri tässä ja nyt. Ehkä se onkin se juttu. Olla tyytyväinen siihen mitä on. Ja samalla miettiä, miten valmistautua unelmien toteuttamiseen. 

Voit alkaa määrätietoisesti rakentaa mahdollisuuksia unelmien toteutua - sitten kun niiden aika on. Se on eri asia, kuin lykätä asioita ympäripyöreään tulevaisuuteen sitku-ajattelulla.

Taitoa on myös se, ettei kaikkea tarvitse saada heti nyt. 

Tämän jälkeen tiedänkin, mitä tehdä. Aloitan levittämällä joogamaton.

 Maisema Tiibetistä, 2010. Kuva: Lotta Vihriälä.
Lähde: dalailama2011wordpress.com.

Kirjassa ja itse tehtynä

Nunun keittiössä on kokeiltu viimeisen viikon sisään pari uutta reseptiä Saaristoruokaa-kirjasta.

Tarte tatin

Syrjäsen ohje ei vaikuttanut ylivoimaiselta: omenat asetellaan sulaan sokeriin ja voihin, taikina päälle ja pannu uuniin. Eipä niin.

Tykötarpeet löytyivät läheltä: kotipihan vähän rupuiset, mutta maukkaan hapokkaat omenat olisivat maultaan täydellisiä piirakkaan.

Minun tarte tatin –voitaikinani juuttui aluksi pöydän pintaan. Ehkä se ei ollut riittävän kauan jääkaapissa tekeytymässä. Ropsautus jauhoja ja kaulitseminen kelmun päällä onneksi auttoivat pälkähästä.

Sokerin ja voin sulatus onnistui kerrasta. Muotopuolet omppulohkot asettuivat kitisemättä pannulle. Piirakan paistaminenkin onnistui pintaa käräyttämättä.

Sitten se ulkonäkö. Kirjassa tarte tatin oli kaunis, pieni ja pyöreä torttu. Omenat olivat siirapin sävyllä silattuja, täydellisesti valurautapannulle aseteltuja. Suurin ero itse tehtyyn oli piirakan eheydessä. Kumoamisvaiheessa taikina nimittäin repesi, eikä asettunut sieväksi pieneksi pyöryläksi tarjoiluvadille. Omenalohkotkaan eivät kaikki olleet kauniita puolikuita. Makua se ei haitannut. Torttu suorastaan suli suussa, myös ilman mascarponevaahtolisukkeita. Tällä voi- ja sokerimäärällä tosin niin tekisivät pienet kivetkin.

Tarte tatin oli ensimmäinen kerta, kun keksin lahjapaistinpannulle, josta saa irrotettua kahvan, järkevää uunikäyttöä. Jatkoa uskaltanee luvata, vaikka isoon paistinpannuun taikina taisi olla vähän turhan ohut. Ensi kerralla taikinaa puolitoistakertainen annos tai pienempi pannu.

Siikaceviche

Sarjassamme ruokalaji, jota en olisi ikinä uskonut testaavani kotona. Cevichehän on fine diningia, toisin sanoen varmasti hyperhaastavaa tehdä!

Tai sitten ei. Kaikki ainekset pilkotaan, sekoitetaan ja maustetaan, ja kasataan voissa paistettujen leipäviipaleiden päälle. Ja siinä se.

Itsetehtynä

Kirjan kuvassa

Vinkki muille kanssakokeilijoille: kannattaa ostaa oikeasti jo valmiiksi nahattomia siikafileitä. Nahallisten, mutta suomustettujen fileiden putsaaminen ei ollut helppo nakki. 

Rosalan limppua en lähikaupasta löytänyt, joten tyydyin Maalahden limppuun. Toimi hyvin myös sillä.

Reseptit: Harri Syrjänen: Saaristoruokaa


Keittokirjoja voi lukea ihan muutenkin. Ja kannattaa lukea. Voi vaikka yllättää itsensä ja perheensä kokeilemalla jotain uutta. Aina ei onnistu, mutta ainakin on yhtä kokemusta rikkaampi ja rohkeampi.

Chloris chloris tai joku semmoinen

Lauantain ruokakauppareissun yhteydessä isäntä kävi omalla ostosreissullaan Gigantissa. Henkilövaaka oli mallia hyvä perusmasiina, ja tarpeellinen ostos rikkoontuneen tilalle. Toisesta paketista paljastui ulkokäyttöön soveltuva webbikamera, josta ollaan joskus sivumennen puhuttu.

Kamera sai kotona oman paikan lintulaudan viereen. Pihallamme viihtyvät pikkuoravat Tiku & Taku päätyivät kuviin nanosekunnissa. Myös tikka, tiaiset ja varpuset ovat vakiovieraita.

Laite on kieltämättä vallan näppärä ja koukuttava. Tipusia voi tiirata reaaliaikaisesti, vaikka kännykästä bussimatkalla töihin. Kameran tallenteeseen rekisteröityy tuntemattomat vierailijat pyörätelineen lähistöllä, ja tarvittaessa siitä voi tarkistaa vaikka nuorison kotiintuloajan. Kameralla on myös sivistävä puolensa, kun lintukirjan avulla opetellaan tuntemaan lintulaudalla vierailevia uusia lajeja.

Vaaleanpunainen lintulauta ja ravintolavieras

Elektroniikkaostokset 12. hääpäivän kunniaksi eivät ole välttämättä huono juttu. Jos siis luontoaiheet kiinnostavat. Vaa’asta en sitten puhukaan mitään.

Tadasana Urdhva Hastasana

Joka kesäkuu vakiotuntien päättyessä pyhästi lupaan ja vannon joogaavani koko kesän. Mielikuvissani leväytän joogamaton auki puutarhaan aamuvarhaisella. Linnut laulavat ja auringon lämpimät säteet hiipivät kuivaamaan kasteen nurmelta samalla kun sujuvasti hengityksen tahdissa liikun asanasta toiseen.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi. Joogamatto aukeaa kyllä muutaman kerran kesässä, mutta ei joka päivä. Yleensä vasta silloin, kun selkää kolottaa ja paikat tuntuvat normaalia kankeammilta.

Kahtena kesänä olen kokeillut virtuaalijoogaohjausta. Yogoben videot toimivat hyvinä motivaattoreina. Ohjelmista voi valita mieluisen ohjaajan, joogalajin ja harjoituksen keston. 15 minuutin capuccinoharjoituksella on joinain aamuina herätty energiseen aamuun, 10 minuutin rentoutushetkellä päästy levolliseen uneen.

Syksyn joogatunnit starttasivat Erällä eilen 31.8. Timo-ohjaajamme halusi nähdä, missä olemme pitkän kesätauon jälkeen. Kummasti seisomasarjan, kiertojen ja eteentaivutusten jälkeen oli hiki. Mutta jotain sykähdyttävää oli tapahtunut. Kesäkauden satunnaiset kotijoogatuokiot ja treenaus personal trainerin kanssa saivat ensimmäisen tunnin sujumaan tavanomaista  helpommin. Poskien punoituksen kanssa samaa tahtia nousi pulppuava, lapsenomainen innostus. Tämä iyengarjooga on minun lajini. Minun rakas harrastukseni. Ei haittaa, ettei osaa. Jooga on lahja keholle, ei egolle.

Sen avulla puuhevosesta on pitkän ja sitkeän työstämisen kautta saatu piirun verran venyvämpi. Toivottavasti myös henkisesti.

B.K.S. Iyengar, 1918 - 2014, oli iyengarjoogan perustaja, joka harjoitti ja opetti lajia yli 75 vuotta.

Lisätietoja B.K.S. Iyengarista