Vanhoja taloja

Loppukesän iltalukemistona on viimeisen viikon aikana ollut kaksi kirjaa, joita jaksaa lukea väsyneenäkin. Toinen on Pia Maria Montosen ja Niclas Wariuksen Rakkaudesta vanhaan taloon, toinen Harri Syrjäsen Saaristoruokaa. Kirjoja yhdistää jopa harras tyytyväisyys kirjoittajalle tärkeään aiheeseen, kepeä tyyli ja loistavat kuvat, joista piisaa silmänruokaa.

"Talon sielu on löydettävissä"

Itsekin vanhassa talossa asuvana omat pienet remonttipuuhastelut tuntuvat varsin mitättömiltä. Silti omaa tekemistä osaa nyt arvostaa: on tärkeä löytää talon sielu, korjata hitaasti ja maltilla, vanhaa kunnioittaen. Antaa talon puhua, luottaa siihen, että intuitio kantaa pitkälle. Talo saa olla oman näköinen, eikä haittaa, että remontti etenee huone kerrallaan - vaikka kymmenen vuoden ajan. Ja piha saa elää ja kehittyä siinä samalla, sopivan rennosti.

Kyllä keittokirjojakin voi lukea 

Syrjäsen tv-sarja ei sytyttänyt, mutta oli tehnyt tehtävänsä: keittokirja piti laittaa kirjastosta varaukseen. Kirjan kuvista nousee vesi kielelle. Ajatuksena on saada puhtaista aineista simppeliä ruokaa, ja välillä vähän monimutkaisempaakin. Haluan kokeilla haukiquenelleja ja siikacevichea, ja Syrjäsen tarte tatinia. Ja suolaista suklaapiirakkaa ja....

Olisipa hauska tehdä jostain keittokirjasta oma kokeilunsa Julia & Julie -tyyliin, ja julkaista kuvat kokkailusta tyyliin kirjassa ja itse tehtynä.  Olisikohan kuivan maan eläjälle Saaristoruuassa liikaa haastetta?


Tämän kesän viimeinen kunnostettava ikkuna odottaa takakuistilla vielä toista maalikerrosta. Ensi kesänä jälleen uusi satsi työn alle, hitaasti, mutta varmasti. Keittiöpuuhiin voisi ottaa jo tämän syksyn ohjelmistoon tarte tatinin. Hapokkaita omppuja on vielä omassa puutarhassa.