Maailma on vetäytynyt kasaan kodin ympärille.
Maalis-huhtikuussa projektit porhalsivat vielä omaa vauhtiaan,
vaikka elämä ympärillä hidastui. Toukokuussa on ollut rauhallisempaa. Töitä on
vaihtelevasti. Päivät sekoittuvat toisiinsa. Ei tiedä, onko arki vai pyhä,
ellei Hesarin kulmasta tarkista.
Ihmettelen veltostumista. Tekeminen ottaa enemmän aikaa kuin
aiemmin; normiaskareisiin saa kulumaan päivän helposti. Ja siivous. Miten siihen
on niin vaikeaa ryhtyä, vaikka siistissä ympäristössä tunne asioiden
hallinnasta ja omasta kontrollista on hetken kohdallaan?
Lukeminenkaan ei etene yhtään sen vauhdikkaammin, vaikka
aikaa olisi kuinka. Kirja viikossa tahdilla mennään. Kummastelen, miten joskus
ehdin tehdä yrittäjän normipäivät töitä, käydä salilla, lukea, tehdä käsitöitä,
leipoa, kokata ja vielä käydä innokkaana erilaisissa paikoissa.
Olen sortunut Netflixiin. Vanhoja urheilutoistoja tai
koronakeskustelua illasta toiseen ei jaksa määräänsä enempää. Olen katsonut
toukokuussa telkkaria enemmän kuin varmaan edellisen vuoden aikana yhteensä. Välttelen
sarjoihin sitoutumista, mutta Viikingit oli pakko kahlata läpi, kun sen oli
aloittanut. On runsaassa ruutuajassa hyväkin puoli: käsitöiden eteneminen. Koon
48 kirjoneulesukat ohuesta langasta eivät ole mikään nopea projekti.
Huoli läheisistä saa väsymään, ulkoisista virikkeistä kumpuava luovuus näivettyy
Viihdyn kotona, mutta kaipaan muualle. Kirjastojen
uloslainauksen avaaminen sai ilon läikähtämään. Odottelen pitkää listaa kirjoja
varauksesta. Mavetulokset ovat todennäköisesti heikoilla, kun joskus taas
salille päästään, mutta kävelykunto on entistä ehompi. Vyötärölle on ilmestynyt
koronamakkara.
Salikaipuun lisäksi kaipaan ystäviä, kahviloita ja
ravintoloita – ja Italiaa. Ja sitä yrittäjän vapautta, että työt voi aikatauluttaa
siten, että kampaajalle, salille tai kahville voi mennä keskellä päivää, ja
työt voi hoitaa silloin kun parhaiten sopii. Nytkin voi, mutta se toinen puoli –
että menisi jonnekin ihmisten ilmoille kesken kaiken – puuttuu. Kissan mielestä
tilanne on varmaan ollut suorastaan erinomainen.
Rajoitteiden purkuun suhtaudun varauksella. Toisaalta odotan
kesäkuun alkua malttamattomana kuin lehmä kevätlaitumelle pääsyä. Ja toisaalta
mietin, että mikä tilanteessa on oikeasti muuttunut niin paljon, että ryntäisin
isoihin ihmisjoukkoihin.
Tämä kevät on ollut pitkä. Kesä tulee koronatilanteesta huolimatta. Aurinko paistaa, talo
saa uuden maalipinnan ja kasvimaalla perunat ja yrtit odottavat lämmintä säätä.
Ilmassa on toiveikkuus.
Minä taidan kömpiä seuraavaksi kissan viereen päiväunille.
