Nyt on taas se aika vuodesta. Aamulla lähtiessä on pimeää. Illalla tullessa on pimeää. Vihmoo paksua vettä, jäistä vettä, räntää. Tuuli heittää lehtiä etulasiin.
Täti-ihmisen iälle sopivasti olen tällä viikolla manaillut ratin takaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden varustusta. Autoilijalla ei ole supersankarin näkökykyä eikä muita yliaisteja aavistamaan, mistä kanssakulkijat mustuudesta syöksähtävät eteen.
Laittakaa se heijastin takinliepeeseen kiikkumaan. Tai napsauttakaa nilkkaan ja ranteeseen. Milloin saataisiin laukkuihin pakolliseksi heijastavat olkahihnat?
Ihmisen ajatusmaailma muuttuu iän myötä. Heijastinasiassakin teinin mielipide nolosta killuttimesta muuttuu kuin taikaiskusta siinä vaiheessa, kun hän tulee täysi-ikäiseksi ja saa ajokortin. Ratin takaa maailma näyttää... niin, syksyllä pimeältä.
Vanha virsi, mutta taas niin ajankohtainen. Turvallista matkaa, kanssakulkijani!
