Nunun (täyttä) elämää

Tavallisia tarinoita elävästä elämästä. Hyvää ruokaa, kirjoja, harrastuksia ja mitä milloinkin yhden naisen elämään mahtuu. Enjoy the reading!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tiibetiläinen äänijooga ja muita uusia kokemuksia

›
Sunnuntai, kello soi 6.45. Uninen ajatus, että miksi niin aikaisin, kun töihin ei tarvi kiiruhtaa. Kiskottelen aamuhetken kissan kanssa lämp...
sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Kampasimpukat, rakastettuni

›
Valitsen nykyisin ravintolan listalta lähes poikkeuksetta kampasimpukoita, jos niitä löytyy. Aina en ole ollut yhtä innokas simpukoiden ys...
sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Karamellipossua kinkun jämistä

›
Tänä jouluna kokoonnuimme kotona juhlapöytään isommalla porukalla vasta tapanina. Pöydässä oli 12 henkeä. Mutta tapaninpäivän joulunvietoss...
tiistai 25. lokakuuta 2016

Käyttäkää ihmiset heijastinta. Oikeasti.

›
Nyt on taas se aika vuodesta. Aamulla lähtiessä on pimeää. Illalla tullessa on pimeää. Vihmoo paksua vettä, jäistä vettä, räntää. Tuuli heit...
perjantai 30. syyskuuta 2016

Tärkeintä on asenne: että tulee aloitettua

›
Päivänä eräänä sain pyynnön kertoa, miten pikatreenaan. Voiko treenata oikeasti vaikkapa 20 minuutissa? Vastaus on helppo: kyllä voi. Koi...

Tärkeintä on asenne: että tulee aloitettua

›
Päivänä eräänä sain pyynnön kertoa, miten pikatreenaan. Voiko treenata oikeasti vaikkapa 20 minuutissa? Vastaus on helppo: kyllä voi. Koi...
maanantai 29. elokuuta 2016

Laita silmät kiinni ja palaa lomaan

›
Ensimmäinen viikko aamuherätyksineen ja kiireisine rytmeineen oli kylmä suihku. Toisen työviikon jälkeen loma tuntui kaukaiselta, ja kolma...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Nunu
Riittävästi kilometrejä kerännyt viestinnän ammattilainen, joka nauttii täydestä elämästä ja tykkää tehdä paljon erilaisia asioita. Kirjoittaa blogia omaksi ilokseen mm. harrastuksistaan.
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.